Terhi Ainiala
Salonkikelpoista slangia
Slangin alku on yli sadan vuoden takaisessa Helsingissä, työläisten asumilla kaduilla ja pihoilla. Slangi oli tämän sosiaaliryhmän ja erityisesti poikien ja miesten kieli. Se ei kelvannut kouluissa käytettäväksi, ei aina edes kotona äidin eli mutsin kuullen.
Pitkään slangi on ollut jo liki yleissuomalaista nuorisokieltä. Eikä aina edes niin nuorten kieltä, vaikka nuorten parissa slangi nopeimmin muuttuu ja uusiutuu. Osa slangisanoista on vakaata ja pysyvää tavaraa, joita käyttävät tai ainakin tuntevat miltei kaikki.
Helsingissä on Espa, Aleksi, Manta, Kaivari, Itis ja Lintsi. Näitä näkee lehtien sivuilla ja joskus kaupungin tiedotteissakin. Ja luonnollisesti myös kaupallisessa kielessä: liikkeiden niminä ja mainonnassa.
Kuinka slangia nämä nimet sitten ovat? Slangia ei ole helppo määritellä. Moni taitaa hahmottaa slangin ”vanhaksi slangiksi”, siihen, jota isoisä ja aikalaisensa puhuivat. Nykyistä nuorisokieltä ei niin slangiksi miellä, vaikka saman slangin jatkumoa sekin on.
Kaikki slanginimet eivät taivu yhtä monen suuhun tai yhtä laajalti käytettäviksi kuin esimerkiksi Espa. Nuoremman slangikerrostuman Vuokki, Vuosaaren slanginimi, lienee tällainen. Keski-ikäiset tai vanhemman polven vuosaarelaiset eivät juuri sano tätä 1990-luvulla syntynyttä slanginimeä käyttävänsä. Julkisessa käytössä, esimerkiksi lehtikielessä, en vielä ole sitä nähnyt. Ehkä nimi on kuitenkin matkalla yhä laajempaa käyttöä.
Vuosaaressa ehti jo olla Teatteri Vuokki -niminen teatteriryhmä. Nyt se näemmä olikin rekisteröitynyt yhdistykseksi ja siirtynyt käyttämään nimeä Teatteri Ihme. Ehkä paikallinen Vuokki-leima ei tuntunut hyvältä, kun nimi ei säilynyt samana.
Suokki on kaveriaan Vuokkia tunnetumpi. Seilaahan Suomenlinnaan myös Suokki-lautta.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Tämä pienenä esimerkkinä slanginimien vaaroista. Muualta muuttaneille ne eivät ole niin itsestäänselviä kuin paljasjalkaiset tuntuvat usein kuvittelevan. Viralliset nimet ovat niitä, jotka kaikki tuntevat tai jos eivät tunne, löytävät kartoista, hakemistoista yms. Siksi jokaisessa viestissä, joka on tarkoitettua paria kaveria laajemman piirin ymmärrettäväksi, pitäisi aina käyttää paikkojen virallisia nimiä ainakin kerran. Sen jälkeen voi sitten käyttää vaihtelun vuoksi slanginimiäkin, jos haluaa. Minäkin tajusin Suokin merkityksen heti, kun näin sen ensimmäistä kertaa samassa yhteydessä Suomenlinna-sanan kanssa.
Vuokkijärvi järvi Suomussalmen Vuokissa (virallisesti kylännimet Ala-Vuokki ja Yli-Vuokki). Wokijärff 1605, Wuoki Järfi by 1642, Wuokki Järffi by 1650. – Vuokin kohdalla Suomen ja Venäjän rajalla on toinen, pienempi Vuokkijärvi ja idempänä Vienassa Vuokkiniemi, kunta ja Yli-Kuittijärven niemi. Nimen alkuperä on tuntematon.
Teatteri Vuokkiin menijä olisi siis voinut joutua 700 kilometrin päähän Vuosaaresta!
Kaikissa kommenteissa on tullut esiin se tärkeä asia, että nimeä voi onnistuneesti käyttää vain silloin, kun tarkoite ymmärretään. Tämä koskee niin slanginimiä kuin virallisiakin nimiä. Slanginimien ja muiden epävirallisten nimien kohdalla hankalauuksia voi koitua useammin, kun vastausta ei voi selvittää esimerkiksi kartoista. Lopuksi vielä oma kokemus: tuoreena Helsinkiin tulleena opiskelijana en tiennyt, että Polilla tarkoitetaan Teknillistä korkeakoulua. Vastasinkin kieltävästi paikallisen kysymykseen, että kukaan luokkatoverini olisi lähtenyt opiskelemaan Polille. Sen sijaan kerroin, että Teknilliseen Korkeakouluun kyllä lähti yksi.