Terhi Ainiala
Melkein nimellisiä perheenjäseniä
Hankimme kotiin silppurin. Totesimme laitteen oikein näppäräksi ja toimivaksi, sillä oksat ja lehdet survoutuivat hetkessä hienoksi silpuksi. Ihastuimme siihen suoraan sanoen niin kovasti, että teki mieli antaa silppurille nimi. Siitä tuli sitten Simo, koko nimeltään Simo Silppuri.
Entuudestaan olimme jo vuosia kutsuneet pihan perän kompostia Kostiksi. Biojätettä kertyy keittiössä tyhjennettäviä ämpärillisiä nopeasti, jolloin tulee sanotuksi miehelle tai itselle, kuinka Kostille pitäisi viedä sapuskaa. Kosti voi myös pöristä ja pöhistä reippaasti. Talvella Kosti voi pahimmillaan jäätyä.
Kosti on meillä siis ahkerassa käytössä oleva nimi. Ja se tosissaan tuntuu oikealta nimeltä eikä ole vain lyhentynyt muoto komposti-sanasta. Toisinaan Kostia puhutellaan koko nimellään, joka on tietenkin Kosti Komposti. Nimi oli muuten luontevasti mallina, kun silppurimme sai nimensä. Se jää nähtäväksi, tuleeko Simosta myös käyttönimi. Silppuria kun ei kovin usein edes tarvita.
Silppurin iloisena ja uutena omistajana kerroin Facebook-kavereilleni laitteen nimestä. Samalla mainitsin, että kompostimme nimi on Kosti. Aiheesta sukeutui pieni keskustelu, jolloin kysyttiin myös, mikä on moottorisahamme nimi ja ehdotettiin sille nimeksi Morttia. Tämän nimen sai mieheni, moottorisahan käyttäjä, sitten hyväksyä. Minulle se laite on siinä määrin etäinen, että nimeämiseen ei ole edellytyksiä.
Monella on oma (lempi)nimi autolleen, pyörälleen tai esimerkiksi tietokoneelleen. Kun eloton laite saa yksilöivän nimen, on kyseessä useimmiten läheinen ja jollakin tavoin jopa inhmillistävä suhde. Moottorisaha ei meillä tällanen vempain ole. Ei siis taida Mortista tulla puhetta.
Simo silppurin nimenä on muuten siksikin hauska, että voi sanoa Simon ahmivan ja rouskivan risuja ihan simona. Pitikin tarkistaa slangisanakirjasta, milloin simona on tullut käyttöön. Näemmä 1990-luvulla. Sanakirjan mukaan merkitys on 'paljon'. Mielestäni siihen liittyy vielä sellainen innokkuuden vivahde.
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
Luontevampaa on nimetä moderneja laitteita kuten navigaattoreita, ns. kännyköitä, tabletteja ja tietokoneita. Ne osaavat kommunikoida ihmisten kanssa, usein paremmin kuin ihmiset, ja älyäkin niillä on, joskin rajoittunutta. Ja ne saattavat olla usean perheenjäsenen käytössä, jolloin nimiä oikeasti tarvitaan. Esim. ”Katos Navi on hukannut signaalin eikä tiedä missä mennään, odotas mä tarkistan reitin Anterosta.”
Nimeämiseen voi olla jopa suoranainen pakko, kun laitetta käyttöön otettaessa sille pitää esimerkiksi antaa nimi, joka sillä on lähiverkossa. Samalla vaivalla sille sitten antaa sellaisen nimen, jota voi käyttää muutenkin.
Tuotemerkkejä käytetään toki niminä, mutta ne ovat usein tylsiä ja liian epätarkkoja tai sitten epäkäytännöllisen pitkiä.
Suhteestamme huolimatta en ole koskaan tuntenut tarvetta pitää moottorisahalleni ristiäisiä. ;-)
Puhumattakaan sitten siitä tilanteesta kun koneita on useampia ja tarvitaan oma sisäverkko. Nimet tarvitaan, jo ihan teknisistä syistä (no, voisihan ne numeroida, mutta se on tylsää), ja sitten ettei tarvitse selittää "minun vanha koneeni, sinun uusi koneesi, se vanha joka on tuossa ikkunanurkassa", jne...
Tietokoneiden nimeämistä on joku varmaan ihan tutkinutkin, usein ne valitaan jostain sopivasta "nimiavaruudesta". Minä olen törmännyt ainakin seuraaviin: rahoja, sairauksia, leivonnaisia, marjoja, kirjailijoita (usein jotenkin rajattuna), fantasiahahmoja, värejä, taivaankappaleita, viskimerkkejä, Helsingin juottoloita...
Usein näitä kaikenlaisia vempeleitä joutuu melko elollisesti käsittelemäänkin: kompostia pitää hoitaa ja herätellä, ruohonleikkurin ( tai autovanhuksen ) käynnistäjä joutuu joskus houkuttelemaan tai jopa noitumaan tai manaamaan vekotinta liikkeelle, ja kaikille lienee tuttu pesukone, joka syö sukkia parittomiksi.
Komposti on tosiaan mainio sana. Kerran sain iloa arkeen kirjoittamalla työpöydällä olevan saapuvan postin kaukalon reunaan "kom-post". Ja varsinainen komposti sekin oli: uusi posti muuttui siinä hyvin nopeasti jätepaperiksi.
Koneilla on myös omaa tahtoa, ainakin ihmisen kokemusmaailmassa. Kun autolla poiketaan Navin osoittamasta reitistä, se yrittää ensin ohjata haluamalleen tielle, joskus sitkeästi, joskus helpostikin ajajan tahtoon myöntyen. Se myös ilmoittelee kameravalvonnasta, eikä se ole vielä suostunut kertomaan, miten sen saisi olemaan hiljaa siitä.
Tätä voi tietysti kauhistella, siunailla ja vatvoa. Rakentavampi lähestymistapa on kysyä, miten voimme paremmin elää maailmassa, jossa yhteisöömme kuuluu koneita. Olemme oppineet ainakin jossain määrin elämään yhteisöissä, joihin kuuluu eläimiä, eikä juuri ihmetellä sitä, että koirille annetaan nimiä. Pikemminkin murehditaan sitä, että esimerkiksi sioilla ei enää yleensä ole nimiä, vain numerot ja koodit.
Joku mainitsi, että ei sentään ole tuntenut tarvetta pitää moottorisahalleen ristiäisiä. Mutta laivoja on ”kastettu” jo pitkään, ja sitä pidetään normaalina.
Ymmärtääkseni vitsi ei ollut siinä, että nainen opastaa miestä liikenteessä, vaan yksinkertaisesti siinä, että sinkkumiehellä oli autossaan joku, joka jutteli hänelle -- vieläpä kauniilla naisäänellä. Tuolla jollakin ei ollut varsinaisesti nimeä, mutta eipä häntä koneeksikaan sanottu.