Siirry sisältöön
Haku

Terhi Ainiala

2.9.2010 11.30

Maralle kenttä

Tulisiko Helsinki-Vantaa nimetä Martti Ahtisaari Airportiksi?
Yleisönosastoissa on alettu keskustella siitä, pitäisikö päälentokenttämme nimetä Martti Ahtisaaren mukaan. Ääniä kuuluu puolesta ja vastaan.
 
Suomessa paikkojen nimeäminen mahtihenkilöiden mukaan on melko maltillista. Onneksi, sanon minä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa poliitikkojen mukaan nimettyjä kouluja, halleja ja sun mitä on pilvin pimein. Usein näissä nimissä se rahakin haisee.
 
(Niin, no meillä raha haisee paljon puhutuissa ja yritysten mukaan nimetyissä urheilukenttien ja luentosalien nimissä. Mutta jätetään ne nyt tästä kirjoituksesta pois.)
 
Kun henkilö saa mukaansa nimetyn kadun, puiston tai vaikka lentokentän, tulee hänen olla kansallisesti tai ainakin paikallisesti merkittäväksi tunnustettu. Muistonimien antamisesta on vakiintuneita ohjeitakin, mm. Kotuksen sivuilla (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=560).
 
Ehdotuksia nimissä muistettaviksi ja kunnioitettaviksi henkilöiksi tulee kaupungeille ja kunnille paljon. Asukkailla ja järjestöillä on toiveita siitä, keitä nimissä pitäisi näkyä. Lisäksi muistonimiin sisältyy usein voimakkaita tunteita ja latauksia. Ehdottomasti tämä filmitähti tai urheilija tai poliitikko ansaitsisi nimen! Mikä häpeä, ettei tämän formulatähden tai iskelmälaulajan mukaan vielä ole nimetty kadunkulmaakaan!
 
Näkemyksiä muistonimistä pääsee pian kertomaan Helsingin kaupungin Kerro kartalla -palvelussa. Se on osa ensi viikolla, 7.9., avautuvaa Paikannimen tarina -näyttelyä. Tervetuloa näyttelyyn Helsingin Laiturille! (Lisätietoja myöhemmin tässä blogissa.)
 
Muistonimiä ehdotellessa kannattaa pitää mielessä kaksi keskeistä nimistönsuunnittelun ohjenuoraa. Olemassa olevia nimiä ei ihan pienestä syystä muuteta. Ja ennen kaikkea: pääasia on löytää paikalle nimi, ei nimelle paikkaa.

Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa

2.9.2010 21.26
Pertsa
On kolmaskin ohjenuora
Kuten termi "muistonimi" kertoo: pitää malttaa odottaa. Jokainen voi mokata vielä elämänsä aikana rankasti.
3.9.2010 22.54
110 vuotta
Siksi kannattaisikin nimetä se mieluummin "Urho Kekkonen Airportiksi".

Vaikka kekkonen on kiistanalainen hahmo, hän on yksi tunnetuimpia suomalaisia. Ja lisäksi nimeämiselle olisi lukuisia perusteita, esimerkiksi kentän käyttö hänen aikanaan Venäjän vierailuihin etc.

Vai olisiko poliittisesti liian arveluttavaa?

Kekkosen nykyimagoon nuorten parissa voi muuten tutustua vaikkapa uusimman Ylioppilaslehden avulla. Sen jälkeen saattaa kyllä arvioida uudelleen nimeämisen perusteita.

Mutta toisaalta: tuskin Martista samantyyppistä kulttihahmoa nousee. Onhan C. de Gaulekin kulttihahmo, ja hänellä on kenttä. Ja vielä aika iso.
6.9.2010 10.08
Vesa Heikkinen
Niin, lentoaseman nykyinen nimi taitaa olla englanniksi Helsinki Airport mutta suomeksi Helsinki-Vantaa. Mielenkiintoista.
Kuten alueen nimistö muutenkin: Aviapolis, Aerola...

Alue on osa metropolia, ja metropolialueelle on luotu kilpailukykystrategia. En malta olla lainaamatta siitä katkelmaa tähän:

Kehittämislinjaus 12: Seudulliset temaattiset innovaatioympäristöt:
• Digitaaliset palvelut: Forum Virium (Helsinki)
• Hyvinvointi- ja terveyspalvelut: Active Life Village (Espoo)
• Logistiikka: RFID Lab Finland ja Anturikeskus Sensor Center (Vantaa)

Muuten olen sitä mieltä, että jos lentoaseman nimi halutaan muuttaa, otetaan sitten vaikka jonkun lentävän ja jo pois lentäneen suomalaisen nimi, esim. Urho Kekkosen, Paavo Nurmen tai Hannes Kolehmaisen.
6.9.2010 19.21
A
Olihan tuo Vesa Heikkisen mainitsema Aerola alueen nimenä vitsi? Jos näin on, niin kiitokset päivän nauruista. Jos ei, niin tunnen suurta myötähäpeää paikan nimenneiden tahojen puolesta. (Wikipedia, tuo kandiohjaajien nemesis, auttanee, mikäli aerolan muut merkitykset ovat kateissa.)

Kotuksen blogi on kielidiggarin aarreaitta monella tapaa. Yleinen kiitos kaikille kirjoittajille!