Siirry sisältöön
Haku

Terhi Ainiala

21.6.2012 10.19

Lounaalle Puroon

Uudella helsinkiläisravintolalla on napakka suomenkielinen nimi.

Helsingissä avattiin hiljan uusi ravintola. Alvar Aallon suunnittelemassa Sähkötalossa sijaitsevan ravintolan nimi on Puro. Helsingin Sanomien haastattelussa omistaja kertoi, että nimellä halutaan välittää mielikuvaa luonnosta ja raikkaudesta. Jo vain! Näin nimi epäilyksettä toimiikin.

Suomenkieliset nimet ovat ravintoloiden nimissä nyt muodikkaita. Meillä on täällä pääkaupungissa mm. Olo, Kolo, Muru, Loiste, Piha ja Tori. Oulusta löydän Pannun, Rukalta Pisteen, Turusta Koulun, Tampereelta Telakan. Savonlinnassa on Huvila, samoin Helsingissä. Pankki-nimisiä on siellä täällä, ja taitavat kertoa rakennuksen entisestä elämästä. Toisinaan ovat tosin Bank-nimisiä. Listaa voisi uskoakseni aika lailla vielä kasvattaakin.

Nimet ovat paitsi suomea myös lyhyitä ja yksinkertaisia, usein eräänlaisia perussanoja. Tämän joukon jatkoksi sopii uusi Purokin. Ravintola itse taivuttaa nimensä sisäpaikallissijassa, mutta kenties asiakas voisi mennä lounaalle Purollekin. Ainakin ehkä sellainen, joka mielikuvissaan nauttii piknikistä luonnonpurolla.

Viime viikolla osallistuin kansainväliseen Names in the Economy -konferenssiin. Siellä kaupallisia nimiä analysoivat paitsi kielentutkijat myös markkinoinnin ammattilaiset. Jälkimmäistä haaraa edusti se konsultti, joka huomautti, että ”we love short names”. Nimen tulisi olla enintään nelitavuinen. Tämä toive on ravintoloiden nimissä hyvin kuultu.

Nimi antaa usein mahdollisuuden useampiin tulkintoihin. Puro-ravintolan nimestäkin todettiin, ettei se ole vain suomea. Espanjaksi puro tarkoittaa mm. puhdasta ja aitoa.  


Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa

21.6.2012 14.01
Restofiili
Purolle?
Jos ”asiakas voisi mennä lounaalle Purollekin”, niin sopisiko myös mennä Pihalle, Torille, Telakalle tai Pannulle syömään?

Ei kannattaisi edes leikillään ehdotella tuollaisia. Muuten ajatus leviää ja otetaan täytenä totena, ja kohta Purolla tarjoillaan viintä ja ruissia.
27.6.2012 15.22
Off-piste
Onko se Rukan Piste siis suomea?
28.6.2012 15.59
...
Tampereella kyllä mennään nimenomaan Telakalle, kun on ravintolasta kyse.
9.7.2012 14.37
Kielimies
Tuukko nää Kolloon
Oulusa taas mentäsiin "Purroon". Aivan kuten eile katottiin "keihäskissaa".