Siirry sisältöön
Haku

Terhi Ainiala

10.8.2012 11.26

Honak ja Lahi

Yksikin kirjain voi kertoa, jos et jostakin joukkueesta tykkää.

Heinäkuun lopulla satuin lukemaan Hesarin (HS 25.7.) urheilusivuilta jutun jalkapallojoukkue HJK:n kannattajista. Nimenomaan satuin, koska en urheilusivuja juuri muuten seuraa. Jutussa olikin jännittävää nimiasiaa.

HJK:n intohimoiset kannattajat paitsi kannattavat omaa seuraa myös tykkäävät kyttyrää monista muista. Viholliset ovat jutun perusteella kotimaassa. Niistä ei sen takia edes puhuta omilla nimillä. Honka on Honak ja FC Lahti on Lahi.

Jalkapallon harrastajille tämä on epäilemättä vanha juttu. Honakista löytyi nopeasti osumia Futisforumin keskustelupalstalta. Nimen syntyyn on tainnut vaikuttaa myös englanninkielinen slangi-ilmaus honak.

Aloin miettiä, onko muussa nimistössä juuri vastaavanlaista iva- ja pilkkanimien muodostusta. Totta kai esimerkiksi henkilön- ja paikannimistä saadaan monilla tavoin vääntämällä ja kääntämällä mollaavia vastineita, vaikka Roosasta Roskis tai Kannelmäestä Käkimäki. Mutta että näin simppelisti: vaihdetaan kahden kirjaimen paikkaa tai jätetään yksi kirjain pois.

Nyt saakin antaa lisäesimerkkejä. Onko urheilukielessä muitakin vastaavia tapauksia? Tai muualla?  Ja millaisia muita pilkkanimiä urheilumaailma tuntee?  


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

10.8.2012 12.12
Asioidentuntija
Hyvä, mutta väärin
Honakin suhteen perustelusi ovat oikean suuntaiset. Kyse on alunperin siitä että Futisforumin jonkin keskusteluketjun otsikkoon oli joltakulta, muistaakseni honkalaiselta, lipsahtanut kirjoitusvirhe. Tämä on forumistien keskuudessa jäänyt elämään, ja käyttäjät ovat kieltämättä pääosin FC Hongasta vähemmän välittäviä, mutta termi ei ole mitenkään ehdottoman negatiivinen sävyltään. Vähän samaan tapaan kuin muutama muu keskustelupalstan termeistä, kuten "pulustus". Helppo arvata mitä tuo tarkoittaa.

"Lahi" ei sen sijaan ole minkäänlainen haukkumanimi, itse asiassa päinvastoin. Lahtelaiset jalkapalloforumistit eivät käydä d-kirjaimia teksteissään ja välttelevät myös t:n käyttöä. Niinpä he itse nimenomaan puhuvat Lahesta tai jopa La'esta. Taitaa mennä paikallismurteen piikkin.

HJK-kannattajat ovat julkisesti piruilleet lahtelaisille nimenomaan käyttämällä Lahden yhteydessä d-kirjaimia, esimerkiksi parin kauden takaisessa tifossaan, jossa luki "HiihDä, Lahti, hiihDä".
10.8.2012 19.52
Bia
Melkein oikein
Kommentoija ei itsekään tunne honakin alkuperää, joka ei suinkaan ole futisforumilla, vaan täysin muualla. Futisforumilla ollut kirjoitusvirhe, johon "Asioidentuntija" viittaa, oli tahallinen, koska nimityksellä oli jo sitä ennen historiaa tietyissä piireissä. Kyseessä oli Hongan omien kannattajien humoristinen nimi joukkueestaan, jota HJK:n, ja miksei muidenkin joukkueiden, kannattajat alkoivat sittemmin väärinkäyttämään, kun eivät kutsumanimen historiaa ymmärtäneet.
23.8.2012 11.31
Vesa Holm
Ylimääräinen svaa
Joskus olen kuullut, että Oulun Kärppiä mollataan kannustushuudoilla "Käräpät, Käräpät!"