Terhi Ainiala
Etunimellä, sukunimellä vai millä?
Puhelinmyyjien tapa käyttää etunimeä ärsyttää enemmistöä. Ainakin, kun katsomme, mitä tuoreeseen verkkokyselyyn vastanneet sanoivat. Etunimen käyttöä pidetään liian läheisenä ja tuttavallisena.
Nimen käyttö sekä henkilöön viitattaessa että häntä puhuteltaessa kertoo paljon siitä, miten häneen suhtaudumme. Ja myös siitä, mikä henkilön asema yhteiskunnassa ja yhteisössä on.
Yleisimmin sukunimi tai etu- ja sukunimen yhdistelmä on etäisempi kuin etunimi. Genetiivimuotoisen sukunimen ja etunimen yhdistelmä taas on huomattavasti läheisempi kuin etu- ja sukunimen yhdistelmä. Lempinimi taas on monesti etunimeä läheisempi.
Nimimuodon ilmaisuvoiman ymmärsi kuluvan vuoden elokuussa myös Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja. Kirjoituksen otsikkona oli ”Jorma Ollila ei ole Ollilan Jore”. Siinä muistutettiin, kuinka Nokian entinen pääjohtaja ei sijoittajana voi koskaan olla kuka tahansa Ollilan Jore. Hän on ja pysyy – asemansa vuoksi – Jorma Ollilana.
Miten esimerkiksi uutisteksteissä sitten yleensä viitataan henkilöihin? Marika Karhunpesä on suomen kielen gradututkimuksessaan selvittänyt miehiin ja naisiin viittaamista Helsingin Sanomien urheilu-uutisten otsikoissa. Aineistoa on vuosilta 1950, 1970, 1990 ja 2010.
Nykyinen käytäntö on hyvin yhdenvertainen ja jopa mekaaninen: urheilijoihin viitataan otsikoissa sukunimin. Toista oli 60 vuotta aiemmin, jolloin naisurheilijoihin viitattiin vain harvoin pelkällä sukunimellä. Tavallisempaa oli käyttää etu- ja sukunimen yhdistelmää tai pelkkää etunimeä. Miehiin puolestaan viitattiin vuonna 1950 yleisimmin sukunimellä.
Eri tekstilajeissa ja julkaisukanavilla on omia käytänteitään siihen, miten henkilöihin viitataan. Etunimet ja lempinimet toistuvat iltapäivälehdissä ja viihdeuutisissa. Lukijoille tutuimmiksi oletetut henkilöt voidaan esitellä vaikka pelkin etunimin, kun taas tuntemattomammat tarvitsevat myös sukunimen ja jonkin määritteen.
Pelkän etu- tai lempinimen käytöllä rakennetaan myös yhteisyyden – ja samalla poissulkevuuden – kokemusta. Jos et tiedä, kuka on Martina, tämä ei kuulu sinulle. Jos taas tiedät, olet lähes Martinan tuttu, tai ainakin meidän jengimme jäsen.
Ja minuakin muuten ärsyttää, jos puhelinmyyjä puhuttelee minua Terhiksi.
LINKIT:
Verkkokysely: puolet vastaajista huolissaan kielen muuttumisesta, www.kotus.fi 25.9.2013
Jorma Ollila ei ole Ollilan Jore, Helsingin Sanomat 6.8.2013
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
Tutkimuksen seloste alkaa väitteellä ”Puolet suomalaista näyttää olevan huolissaan suomen kielen muuttumisesta”. Tämä vie kaiken pohjan uskottavuudelta. Kun vielä vastaajien jakauma on hyvin vino (72 % naisia, 48 % Uudeltamaalta jne.), on selvää, että kaikki yleistävät päätelmät vastauksista ovat huuhaata.
Kun kysely ei perustu otantaan, niin ainoa, mitä vastauksista voidaan päätellä, on se, mitä mieltä vastaajat itse olivat. Tai ei oikeastaan sitäkään, jos ei ole mitenkään estetty vastaamasta miten monta kertaa haluaa. Täysin tolkutonta on laskea prosenttilukuja desimaalien tarkkuudella, kun otantatutkimuksessakin virhemarginaali olisi parin prosenttiyksikön luokkaa.
Mitähän muuten tekisimme tiedolla siitä, miten monia ärsyttää puhelinmyyjien tapa käyttää pelkkää etunimeä? Vähentäisikö se jotenkin ärtymystä, tai saisiko se heidät muuttamaan tapansa? He käyttävät tapaa tasan niin kauan, kuin heidän on koulutettu ja ohjeistettu käyttämään sitä. Ja se taas riippuu siitä, uskovatko heidän toimeksiantajansa tavan lisäävän myyntiä. On yhdentekevää, mitä ne ihmiset ajattelevat ja tuntevat, jotka eivät missään tapauksessa ostaisi puhelinmyyjältä.
En saa makuani sellaiseen nimittelyyn, että Karamzin lähti hovineidoksi Pietariin tai että Wuolijoki meni naimisiin Wuolijoen kanssa.
"Puhelinmyyjien tapa käyttää etunimeä ärsyttää enemmistöä. Ainakin, kun katsomme, mitä tuoreeseen verkkokyselyyn vastanneet sanoivat. Etunimen käyttöä pidetään liian läheisenä ja tuttavallisena." Näin saattaa olla, mutta mitä me teemme tuolla tiedolla, jonka jo tiedämme tai ainakin luulemme tietävämme? Miksi tämä kielenkäytön piirre kiinnostaa tutkijoita?
Vähemmistöläistä ärsyttää ennemminkin myyjien puheessa se, että joskus joutuu väkisin lopettamaan puhelun tms., koska myyjät eivät suostu lopettamaan litanioitansa. Siinä ei ehdi ärsyttää etunimen käyttö eikä muukaan nimittely, varsinkin kun tietää, että myyjälläkin "se on perunasta kiinni koko homma". Välillä on ihailtava nuorten myyjien kielenkäyttötaitoja, joilla he marketeissa yrittävät saada ohikulkijoita esimerkiksi vaihtamaan puhelinoperaattoria.
Olen ymmärtänyt, että suomalaisessa kulttuurissa ihmisen nimi on tavallaan pyhä ja sen katsotaan olevan hänen yksityisomaisuuttaan, eikä sitä tästä syystä pidä turhaan kuluttaa - siksi kai lempinimetkin ovat niin tavallisia. Kyseessä lienee samankaltainen nimimagia kuin siinä, ettei karhua ennenvanhaan kutsuttu karhuksi, vaan käytettiin kiertoilmaisuja kuten mesikämmen tai metsän omena.
...nimen toistamisen päätarkoitus on tietysti se, että nimi jää mieleen ja yhdistyy mielikuvissa ulkonäköön ja vaikutelmaan. Tässä on olennainen syy siihen, miksi esimerkiksi amerikkalaiset muistavat niin paljon paremmin tapaamansa ihmiset.
Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa tapaat joukon tuntemattomia ihmisiä ja puhut heistä muutaman kanssa vähän pitempään. Jos kukin on esitelty tai esittäytynyt sinulle vain kerran, moniko jää mieleesi lainkaan? Ainakaan minun mieleeni ei jäisi edes sen henkilön nimi, jonka kanssa puhuin eniten, koska itse nimellä ei olisi enempää painoa kuin muiden nimillä.
Siksi, Jenni, meidän pitäisi Suomessa pikemminkin pyrkiä muuttamaan tapojamme muun maailman mukaisiksi kuin kummastella muiden tapoja.
Tietyissä tilanteissa pelkkä etunimen käyttäminen voi tuntua liian ahdistelevalta, mutta sukunimen käyttö taas liian kaukaiselta. Toisaalta kun miettii, niin ei sillä ole loppupeleissä mitään väliä. Kyseinen henkilö voi myös itse kertoa millä nimellä haluaa tulla kutsutuksi jos se on niin tarkkaa.