Emma ja Elias, Sari ja Mika

Viime vuoden suosituimmat etunimet olivat Emma ja Elias. Ensinimekseen Emman sai 462 tyttövauvaa ja Eliaksen 512 poikavauvaa. Luvuissa ovat mukana suomenkieliset lapset.

Pikku-Emmoilla ja Eliaksilla ei tule olemaan läjäpäin kaimoja päiväkodissa tai koulussa. Ainakaan jos vertaa muutaman vuosikymmenen takaiseen nimimaailmaan. 2000-luvulla kärkinimen on saanut vain kaksi prosenttia tai allekin kyseisen vuoden suomenkielisistä lapsukaisista. 1960-luvun lopulla Sari ja Mika olivat niin suosittuja, että seitsemän prosenttia samana vuonna syntyneistä tytöistä ja pojista kantoi näitä nimiä. 

1960-luvun lopun vanhemmilla ei ollut nimitilastoja internetissä eikä suositummuuslistoja sanomalehdissä. Eikä vanhempia niin kovasti häirinnyt, jos samannimisiä lapsia jo maailmassa tai lähipiirissäkin oli. Tämän päivän vanhemmat haluavat yhä useammin löytää jälkikasvulleen harvinaisia ja joskus aivan ainutlaatuisiakin nimiä. Monet hylkäävät "liian tavallisen" nimen.

Nimenannon trendien on katsottu kuvastavan aikakauden arvoja. Yhteisöllisyydestä on tultu yksilöllisyyteen. Vaan aletaanko pian jo kääntää suuntaa? Ehkä 1980- ja 1990-luvuilla syntyneet ja jo yksilöllisiä nimiä maistaneet haluavat omille lapsilleen tuttuja ja perinteisiä nimiä? Perusminnoja, -jukkia, -tuijia ja -markkuja? Paljon kaimoja ja jäsenyyden samannimisten nimiyhdistykseen?