Terhi Ainiala
Ainialan opissa
Opiskelijoiden kanssa pohdimme usein nimien käyttöön liittyviä kysymyksiä. Viime viikolla kerroin kurssilla erilaisista proprisista henkilöön viittaamisen tavoista. Kyse on siis siitä, puhutaanko Terhi Ainialasta, Ainialan Terhistä vai Terhistä.
Virallisin tapa näistä on etu- ja sukunimen yhdistelmä, ja sitäkin virallisempi määritteen ja nimen yhdistelmä (tohtori Ainiala). Suku- ja etunimen yhdistelmä (siis Ainialan Terhi) on edellisiä "rennompi" ja edellyttää useimmiten tuttavallista suhdetta puhujan ja kohteen välillä.
Näiden yhdistelmien väliin jää pelkän sukunimen käyttö. Kun sukunimeä käytetään läheisestä ihmisestä, mitä silloin viestitään? Toisinaan sukunimen käyttö voi kertoa etäisyyden otosta tai kunnioituksesta, mutta se voi olla myös toveruuden merkki. Joistakin henkilöistä on vain opittu kenties puhumaan sukunimin. Taustalla voi joskus olla se, että samaa etunimeä kantavia on samassa yhteisössä ollut useampia, jolloin sukunimi on erottanut samanimiset toisistaan.
Yksi opiskelijoistani tekee gradututkielmaa sukunimen käytöstä henkilöihin viitattaessa. Aineistosta on jo käynyt ilmi, että monet kommentoivat sukunimen käytön olevan miehinen tapa ja armeijasta opittua. Olisi hauska tietää, kuinka vankasti tämä oletus pitää paikkansa.
Jo mainitsemallani kurssilla tulivat puheeksi myös tavat puhua opettajista. Moni totesi, että kouluaikoina useimmista opettajista puhuttiin sukunimin. Kenties sama pätee yliopistomaailmaankin. Taidan olla Ainiala ainakin ”massakurssien” opiskelijoille, mutta ehkä Terhi seminaareissa oleville. Etunimellä aletaan opettajaan viitata silloin, kun opettajasta tulee tutumpi ja läheisempi.
Entä milloin opettaja saa lempinimen? Tai ainakin lisänimen, sillä ehkä joskus on pikemmin kyse pilkka- kuin lempinimestä? Koulussa luonnollisesti opimme tavat puhua opettajista aiemmilta vuosikursseilta, mutta joskus nekin lempinimet ovat syntyneet. Ja uusiakin voidaan ottaa käyttöön. Omina kouluvuosinani Tertusta oli tullut Tepa ja Pirkosta Iita. Jälkimmäistä piti opettajan kuullen välttää. Muuten opettajista puhuttiin enimmälti sukunimin.
Muistaako joku itse keksineensä opettajalleen lisänimen? Tai hetken, jolloin tällainen nimi tuli käyttöön?
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Oikeastaan ystävyimme, ja niinpä vaihdamme edelleen joulukortteja. Kuulin kyllä, että vuosikymmenten mennen Fifinkin lempinimi oli muuttunut, liekö tullut muotoja lisää. Kaikkea hyvää vain, Fifi, jos tätä sivua seuraat. ;-)
Ehkä kasvoissa oli jotain samaa, ja todellakin paksut silmälasit antoivat tietyn vaikutelman.
Ihan hauskoja nimiä syntyi, oli HiPpiä, NiPpiä ja
LäMää..
Läheisimpiä maikkoja, tai niitä, joiden lyhenne oli vaikea lausua, kutsuttiin yleisesti myös sukunimellä.
Sukunimiä käytettiin paljon, ja myös niitä Wilman lukujärjestyksiin kirjautuvia etunimestä ja sukunimestä koottuja yhdistelmiä ja yhdistelmien väännöksiä, jollei yhdistelmä itsessään sopinut suuhun tarpeeksi helposti. APIsta tuli Aippa jne.
Parhaitahan on ne lempinimet joista kantaja itsekin pitää. Meillä oli yksi opettaja, jonka lempinimeä käyttivät oppilaiden lisäksi myös monet opettajat, ihan koulumme rehtoria myöten. Itse olin lukion alussa kuullut tästä opettajasta puhuttavan vain lempinimellä, ja uuden jakson lukujärjestyksen saadessani hämmennyin kun yhden opettajan nimi oli aivan vieras, vaikka luulin jo siinä vaiheessa kouluvuotta tuntevani kaikki koulun opettajat. Vuotta vanhempi kaveri sitten auttoi yhdistämään lempinimen ja oikean nimen toisiinsa. :)
Toisena lukiovuonnani eräs matematiikanopettaja jäi pitkälle lomalle, ja hänen lukuisille sijaisilleen annettiin lempinimiä, lähinnä siksi että harva kykeni muistamaan tiheään vaihtuvien sijaisten oikeita nimiä. Oma lempparini näistä oli Viidakkomies. Kaveri oli pitkä ja hoikka, ja käytti aina samanlaisia harmahtavan vihreitä kauluspaitoja ja reisitaskuhousuja, jotka olisivat sopineet aivan loistavasti jollekin tutkimusmatkailijalle! Vain viidakkoveitsi ja hattu puuttuivat. :)