Riitta Korhonen
Halla vai helle?
Pian taas jännitetään, viekö halla mustikkasadon. Sitten jo päästään toivomaan tai pelkäämään, että tulee helle. Näitä ilmiöitä ihmetellessä ei välttämättä tule mieleen, että halla ja helle ovat vanhoja balttilaisia lainasanoja, siis alkujaan vieraslähtöisiä. Ne ovat sen verran vanhoja lainoja, että tuntuvat yhtä ”omilta” kuin vaikkapa ”omaperäiset” pakkanen, ukkonen ja aurinko. Vieras tuntuu siis omalta? Vieras on siis kotoutunut kieleen vaivihkaa? Hui! Itse asiassa hyvin suuri osa suomen perussanoista (!) on tavalla tai toisella vierasta alkuperää. Lienee mahdotonta puhua suomea käyttämättä ollenkaan lainoja. Ei edes oman maan säistä voi puhua ”puhtaan omaperäisesti”. Pitäisikö kuitenkin edes yrittää pärjätä esimerkiksi ilman hellettä ja hallaa?
Helle ja halla ovat pesiytyneet kyllä sanontoihinkin. ”Huh hellettä! sano jänis pakkasessa”, todetaan laajalle levinneessä sananparressa (ks. sananparsikokoelmaa). Halla-sanontoja on hyvinkin runsaasti. Hallahan tarkoittaa kasvukauden aikaista paikallista yöpakkasta ja sen tuhovaikutuksia kasveihin. ”Hallat ja herrat on pahin vihollinen”, sanottiin Hausjärvellä. Tästä ei-toivotusta mutta tavallisesta vieraasta on myös Vanhan kirjasuomen sanakirjassa pitkä sana-artikkeli. Elias Lönnrotin Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa (1874) on vielä sellaisiakin yhdyssanoja kuin juhannushalla, naurishalla ja perunahalla. Sanakirjan mainitsema hallatar kenties emännöi hallalaa (eli hallanpesää). Nykyään ihminenkin voi tehdä hallaa eli aiheuttaa vahinkoa. Murteissa tunnetaan myös hallahattuja ja hallahousuja eli pelkureita. Jos oikein hirvittää, voi halla mennä housuihinkin – niin kuin pupu pöksyyn.
Helle ja halla ovat siis alkujaan ”vieraita”, mutta sointuisan syvästi kieleen kotoutuneita. Hirvittääkö helle silti? Ilmatieteen laitos on ainakin luvannut antaa hellevaroituksia. Vastaavastihan varoitetaan myös hallasta, joka on joskus uhkana muuallakin kuin alavilla mailla.Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
Onhan sitä yritetty ja onnistuttukin – vaihtelevalla menestyksellä. Kielellisen puhtauden vaaliminen eli purismi oli yksi kielenhuollon periaatteista, jonka kanssa on tasapainoteltu meilläkin jo 1800-luvulta lähtien.
En kuitenkaan rinnastaisi purismia rasismiin. Silloin Lönnrot ja muut sanasepät joutuisivat syyttään outoon seuraan...
Muuten, onkohan meillä jo kielessä uudissanoja, jotka olisivat tulleet suomeen viimeisinä vuosikymmeniä esimerkiksi arabiasta, somalista tai muista uusien maahanmuuttajien kielistä? Sellaiset lainat kertoisivat osaltaan aidosta kulttuurien kohtaamisesta.
Ja ainakin itämaistenkielten opiskelijat sanoivat "ählätään ja sählätään" (tarkoitti lähinnä jälkimmäistä), lähtökohtana "ählän-wa-sählän" 'tervetuloa'.
Mutta nuo ovat ehkä pienen piirin vitsejä, ja se kontakti on ollut toisin päin.