Voiko kohtelias olla liian kohtelias?

Hiihtoretkeni latu vei erään hämäläisjärven jäälle. Ensinäkymä oli sukset seisauttava: ladun lähellä jäällä törrötti keltataustainen ja punareunainen kyltti. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinainen kieltokyltti, vaan siinä oli seuraava häkellyttävä teksti:

Hyvä kalastaja, pyydämme ettet kairaisi reikiä 15 m lähemmäksi latuja

Kaupungin yhdyskuntarakenne

Se, että viranomainen esiintyy me-muodossa, pyytää ja puhutteleekin arvostavasti, vaikutti yllättävän ja ihastuttavan kohteliaalta. Lisähöysteenä kun oli vielä tuo pehmentävä, mahdollista vaihtoehtoa ilmaiseva konditionaalimuoto ”ettet kairaisi”. Odotuksenmukainen olisi ollut suora kielto ”Älä kairaa reikiä lähelle latua!” tai jopa ”Avannon teko kielletty!” 

Olemmehan tottuneet saamaan monilta viranomaisilta nimenomaan suoria kieltoja ja käskyjä kohteliaiden pyyntöjen sijaan. Tietämykseemme kuuluu, että tietyssä asemassa olevalla on suoraa käskyvaltaa. Tällä perusteella esimerkiksi poliisi voi käskeä kansalaista, mutta myös vanhempi lapsiaan. Lopputuloksen oletetaan (usein) olevan myös tottelijalle eduksi. 

Suora käskymuoto on neutraali muoto silloinkin, kun kuulija on selvästi hyötyjän asemassa eli neuvojen saajana tai mahdollisena tuotteen ostajana. Näin otamme käskymuotoja mukisematta vastaan mm. hoitoalan ammattilaisilta, muilta asiantuntijoilta tai mainostajilta: ”Hengittäkää syvään.”, ”Sekoita hyvin.”, ”Maksa kaksi, osta kolme.” (Epäsuoruus tällaisissa tilanteissa synnyttäisikin epäilyksiä sanojaa kohtaan.)

Jäällä näkemässäni kyltissä huomiotani kiinnitti siis epätavallisen epäsuora kehotus, jonka tulkitsin miellyttävän kohteliaaksi. Joku toinen taas olisi voinut pitää ilmausta jopa ylikohteliaana. Taannoin eräs nainen ihmetteli minulle työpaikkansa eli terveyskeskuksen miesasiakasta. Tämä oli valittanut ulko-oven lappusesta, jossa luki ”Otathan liukuesteet pois”. Mies oli ollut närkästynyt liiasta kohteliaisuudesta ja pyytänyt henkilökuntaa korjaamaan tekstin ”selvälle suomen kielelle” tyyliin ”Ota liukuesteet pois!” tai ”Ei liukuesteitä sisällä, kiitos!” Alkuperäinen teksti oli kuitenkin pyynnön esittäjän eli henkilökunnan näkökulmasta tarkoituksenmukainen. Siinähän toivottiin, ettei kenkien liukuesteillä naarmutettaisi lattioita. Samalla toki toivottiin, ettei sisällä liukasteltaisi. Tekstiä harmitellut miesasiakas kuitenkin piti ilmaisua ylikohteliaana ja epäaitona.

Ilmaus ”Otathan liukuesteet pois” ei minusta tunnu epäaidolta tai epärehelliseltä. Onhan han/hän-liite tavallinen kehotuksen pehmennyskeino. Toisaalta liite voi aiheuttaa myös sen, että kehotus tuntuu tuttavalliselta. Ehkäpä jonkun mielestä han/hän-liite tunkee liiaksi iholle? Joskus se saattaa kyllä synnyttää koomisiakin sävyjä, erityisesti silloin, kun kehotuksessa on kyse ensisijaisesti lukijan hyödystä. Jos maksan verkkopankissa laskua, pakostakin hymähdän, kun näen tekstin ”Jatkathan tästä” ilmauksen ”Jatka tästä” sijaan. 

Kohteliaisuus sinänsä on valtaisa asia. Se on kulttuuriin, kieliyhteisöön ja aikaan sidoksissa oleva ilmiö, jolla tarkoitetaan toisen ihmisen (ja hänen asemansakin) arvostavaa huomioon ottamista vuorovaikutuksessa. Arvostus voi näkyä etäisenä kunnioituksena tai läheisyyden osoituksena. Kohteliaisuus on myös hyvin subjektiivinen asia: se liittyy yksilön odotuksiin siitä, miten häntä tulisi kohdella ihmisenä eri tilanteissa ja miten hänen tulisi kohdella muita. – Koska kyseessä ovat odotukset ja tulkinnat, jokin ilmaus saattaa yhdestä tuntua sopivalta, mutta toisesta epäkohteliaalta tai ylikohteliaalta. Erilaisista virhetulkinnoista meillä kaikilla lienee kokemuksia.