Kahdenlaista kielihuolta: koululaisten kirjoitustaito ja kielenhuollon poukkoilu

Toimittaja päivittelee (IL 6.8.2011) ensinnäkin lukemiaan tietoja koululaisten heikentyneestä kirjoitustaidosta. Päivittelyyn on kyllä perustetta, sillä koulukirjoitelmissa on todettu olevan enemmän oikeinkirjoitusvirheitä kuin ennen. Tästä ei kuitenkaan voi syyttää vain puhekieltä tai verkon keskustelupalstojen kirjavia kielikäytänteitä. On muistettava, että myös esim. toimittajien teksteissä on enemmän oikeinkirjoitusvirheitä kuin ennen. Kiire tekee tepposia, mutta malli koululaisille on näkyvä: välinpitämättömyys yhteisiä sääntöjä kohtaan olisi tämän mallin mukaan sallittua.

Toisaalta toimittaja ei muista mainita niitä monia koululaisia, jotka ovat kelpo keskivertosuorittajia tai erinomaisiakin kirjoittajia. Eikö heistä kannata puhua? Eikä kirjoitustaidoista keskusteltaessa ylipäätänsä muisteta sanoa myöskään sitä, että hyvälläkään yleiskielellä kirjoitettu teksti ei ole hyvä, jos se ei ole järkevästi koottu kokonaisuus. Yksittäiset virheet sinänsä eivät tee tekstistä tai kirjoittajasta heikkoa – olipa kyseessä koululainen tai toimittaja.

Kirjoituksessa paheksutaan "huolimattoman puhekielen" päästämistä kouluun. Nykykoulu on kuitenkin monikielinen. Yleiskieli on siellä kielimuodoista toki tärkein, mutta ei ainoa. Puhekieletkin ovat läsnä. Harva kuitenkaan haluaisi puhekielisiä historian tai biologian oppikirjoja – kenen puhekielellä niitä kirjoitettaisiinkaan? Silti puhekieltä pitää olla myös äidinkielen ja suomen kielen tunneilla: koululaisen on hyvä oppia puhumaan myös puhekielen ja yleiskielen eroista vertailevasti. Tämä ei ole toimittajan pelkäämää ”murkkujen mielistelyä” vaan parhaimmillaan rautalangan vääntöä, joka johtaa sekä yleiskielen että oman kielimuodon arvostavaan hallintaan.

Toinen toimittajan huoli, muotioikkujen mukaan poukkoileva kielenhuolto, on turha. Yleiskielen ydinsäännöt eivät nimittäin ole juuri muuttuneet yli sataan vuoteen. Yleiskielen mukaan verbejä taivutetaan entiseen malliin (esim. me menemme, on oltu), ihmiseen viitataan pronominilla hän eikä se, sukunimet taivutetaan yleiskaavan mukaan (Lonka: Longan, Ruutu: Ruudun) jne. Yleiskieli on entisensä siinäkin, että se sisältää paljon vaihtelua, mm. taivutustyypeissä (palveluja, palveluita jne.) ja yhdyssanoissa (lakimuutos, lainmuutos).

Normimuutokset ovat koskeneet pitkälti yksittäisiä säännön osasia (esim. on hyväksytty muodot maksaa euroissa, kirjoittaa kunnolla). Tällaiset muutokset eivät liene kovin holtittomia. Uskomustarinoita poukkoilevasta kielenhuollosta kyllä riittää.

Toimittajan vetoomus, että yleiskieltä on vaalittava, on tietenkin kannatettava. Vaalimistyössä tarvitaan kaikkia, myös kiireisiä toimittajia. Koulun arjessa työskentelevät tietävät kyllä, mikä koulussa auttaisi: lisätunteja opetukselle!