11.5.

Meille ihmisille tuputetaan nautintoa nykyään koko ajan. Pitäisi nauttia ruoasta, muodista, sisustuksesta, jäätelöstä, lomamatkoista, ajamisesta, terveellisistä elämäntavoista, viinistä, elokuvista, kirjoista... Kun avaa telkkarin summamutikassa, siltä tulee tavallisesti jokin kokkausohjelma tai sisustusohjelma. Tai sitten siellä valistetaan, miten seksistä voi nauttia enemmän. Asia taitaa olla niin kuin muutamat oppineet ovat jo pitkään toitottaneet: nauttimisesta on tullut uusi kulttuurinen velvollisuus.

Tämä käy tietysti yksiin niiden markkinointi-ihmisten toiveiden kanssa, joiden mielestä ihmiset pitäisi saada kuluttamaan enemmän. Mutta olisiko sittenkin niin, että tuolla nautinnon spektaakkelilla ei loppujen lopuksi ole paljonkaan tekemistä varsinaisen ruumiillisen nautinnon kanssa? Olisiko kysymys siitä, että ihmisiä houkutellaan ostamaan ja kuluttamaan nautinnon kuvia, nautinnon merkkejä, joita kantaessaan he voivat näyttää siltä, että heillä menee hyvin, että he nauttivat? Nautinto on jotakin aivan muuta - enkä usko että sitä voi lainkaan vangita kuviin.

Tästä tulee mieleen eräs nautintoa käsittelevä loistava klassikko, Roland Barthesin Tekstin hurma. Barthes puhuu siinä kahdenlaisista teksteistä, mielihyvän ja nautinnon teksteistä. Barthesin mukaan mielihyvän teksti miellyttää, tyydyttää, tuottaa onnen tunnetta. Mielihyvän teksti on peräisin kulttuurista eikä riko välejään sen kanssa. Mielihyvän teksti liittyy lukemisen kotoiseen käytäntöön ja vahvistaa lukijan käsityksiä maailmasta. Se on täynnä jälleennäkemisen riemua, kun lukija löytää siinä ennestään tuttuja muotoja, hahmoja, aiheita ja rakenteita.

Nautinnon teksti taas horjuttaa kaikkea tätä. Se tuottaa lukijalle menetyksen tilan ja ajaa kriisiin hänen suhteensa kieleen. Nautinnon teksti menee yli mielihyvän rajojen, se on aina liiallista ja häiritsevää. Jos mielihyvän tekstin lukija on oma vakaa itsensä, nautinnon tekstin lukijan identitetti häilyy, subjekti tuntee liukenevansa, muuttuvansa virtaavaksi ja hahmottomaksi. Psykoanalyytikot ovat joskus sanoneet, että nautinto uhkaa mielihyvää, menee yli sen, minkä subjekti kokee miellyttäväksi, ja siksi ihminen pyrkii nauttimaan "niin vähän kuin mahdollista".

Jos Barthesilta kysyttäisiin, nykyiset kokkaus-, sisutus- ja seksiohjelmat olisivat ennen kaikkea mielihyvän ohjelmia, eivät nautinnon. Hän saattaisi sanoa, että ne kaupittelevat ihmisille mielihyvän kuvia. Tasaisen ja miellyttävän kuvapinnan säröilyä ne sen sijaan karttavat kuin ruttoa. Eivätkä ne tiedä mitään siitä liukenemisesta, joka valtaa ihmisen nautinnon keskellä.