10.5.

Usein ajatellaan, että runoilijat käyttävät metaforia, kun taas uutiskieli on suoraa ja kirjaimellista. Minun kokemukseni mukaan asia on yleensä päinvastoin. Runoilijat pyrkivät konkreettiseen kieleen, mutta uutiset vilisevät metaforia. Ja me luemme nuo metaforat huomaamatta lainkaan sitä, että ne ovat metaforia.

Esimerkiksi tämän päivän talousuutisista löytyy selvää metaforiikkaa: ”Kataisen mukaan ongelmamaat eivät välttämättä joudu käyttämään lainatakauksia lainkaan, koska EU on rakentanut suuren puskurin markkinoiden vakauttamiseksi.” (HS 10.5.)

Tässä viitataan siihen, että euromaiden lupaamien 440 miljardin lainatakauksien lisäksi luvataan vielä 60 miljardia euroa EU-rahaa unionin omista varoista. Lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto on luvannut tulla mukaan ainakin 250 miljardilla eurolla. ”Puskuri” viittaa siis rahaan, ja niin me sen suvereenisti luemmekin. Harvalle tulee mieleen sanan ei-metaforinen merkitys. Me toisin sanoen ymmärrämme niin hyvin, mitä lauseella tarkoitetaan, ettemme lue, mitä siinä sanotaan.

Jos Euroopan Unionin rakentamasta suuresta puskurista puhuttaisiin uutisen sijaan runossa, paino olisi todennäköisesti konkreettisessa merkityksessä. Syntyisi kuva jonkinlaisesta jättiläisauton törmäyssuojasta. Kuvaa voi kuitenkin sekoittaa se, että puskurilla on lauseen mukaan vakauttava vaikutus. Ehkäpä auto on niin takapainoinen, että se uhkaa kaatua taaksepäin. Siksi sen nokalle pitää asentaa suuri ja painava etupuskuri.

Uutisten ymmärtäminen riippuu usein siitä, että ymmärrämme metaforat välittömästi metaforiksi. Emme ryhdy miettimään sitä, että mitenköhän ”puskuri” ja ”vakauttaminen” liittyvät tässä toisiinsa, koska tiedämme, että vakaus pyritään saamaan aikaan rahalla. Metaforinen luenta on tulkitsevaa. Tulkinta on niin automaattista, että käännämme "puskurin rakentamisen" tietyksi talouspoliittiseksi toimenpiteeksi ennen kuin olemme uhranneet ajatustakaan sen konkreettiselle merkitykselle.

Runoja opetetaan yleensä tulkitsemaan, vaikka ainakin uudemman runouden kohdalla pitäisi pikemminkin opettaa kiinnittämään huomiota tekstin konkreettiseen ilmiasuun. Jos runossa sanotaan, että EU on rakentanut suuren puskurin, olisi kohtalokas virhe ohittaa kuvan konkreettiset ulottuvuudet ja ryhtyä etsimään sen merkitystä vaikkapa talouden kielestä.

Jälkimmäinen olisi tulkintaa. Se olisi myös kääntämistä: koska lause ”EU on rakentanut suuren puskurin” kuulostaa absurdilta, ajatellaan, että se muuttuu ymmärrettävämmäksi jos se käännetään toiselle kielelle. Tuollainen kääntäminen tekee runoista kuitenkin usein käsittämättömiä älyllisiä arvoituksia. Sitten ryhdytäänkin yleensä valittamaan sitä, että runot ovat vaikeita. Miksi ei voisi vain iloita lauseen kuvallisesta, äänteellisestä ja semanttisesta voimasta? Sehän puhuu suoraan, vaikkakin monimielisesti