Raimo Sailas
Maailman vaikein kieli
Englantilainen laatulehti The Economist ilahduttaa lukijoitaan usein jutuilla, joiden aihepiiri on mahdollisimman kaukana lehden nimestä. Erityisesti lehden joulunumerot ovat tässä suhteessa antoisia.
Menneen joulun edellä pohdiskeltiin, mistä löytyisi maailman vaikein kieli. Yleensä ihmisillä on lehden mukaan taipumusta pitää omaa kieltään mutkikkaana ja vaikeasti opittavana. Englannin kielen lehti kuittaa kuitenkin olevan yksinkertaista ja perustelee väitteensä hyvin.
Saksan kielessä on tunnetusti kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri, joiden käytössä ei ainakaan vieraskielisen silmin ole logiikkaa. Vääräleuka Mark Twain ihmettelikin, ”why a young lady has no sex, but a turnip has” (saksassa Mädchen on neutri, Steckrübe eli lanttu puolestaan feminiini).
Suomalais-ugrilainen kieliryhmäkin mainitaan. Viron kielessä todetaan olevan peräti neljätoista verbin sijamuotoa eli suunnilleen saman verran kuin sen sukulaiskielissäkin.
Vaikeinta kieltä etsiessään lehti päätyy lopulta itäiselle Amazonille, mistä löytyy vajaa tuhat tuyuca-kielen puhujaa. Ääntämiseltään kieli ei ole vaikeimpia, mutta kielioppi on sitä konstikkaampaa.
Yhdellä sanalla voidaan usein ilmaista paljon, esimerkiksi sana hóabãsiriga tarkoittaa "minä en osaa kirjoittaa". Tuyucan kieliperheessä on arvioitu olevan 50-140 sukua (saksassahan niitä oli kolme), joista osa on ymmärrettävästi harvinaisia.
Ihastuttavin piirre on The Economistin asiantuntijan mukaan kuitenkin se, että tuyucan kielen verbin lopusta voi päätellä, mistä puhuja tietää sanomansa paikkaansapitävyyden. Esimerkiksi ”diga ape -wi” tarkoittaa ”poika pelasi jalkapalloa (tiedän sen, koska näin hänet)”. ”Diga ape -hiyi” tarkoittaa ”poika pelasi jalkapalloa (näin oletan)”. Muissakin kielissä esiintyy vastaavanlaista erottelua, mutta tässä kielessä se on pakollista.
Lehden mukaan vain muutama sata maailman 6000 kielestä on kartoitettu perusteellisesti. Surullista on, että monia kieliä puhuu vain muutama sata ihmistä ja moni on ehtinyt jo kuolla modernisaation ja globalisaation jalkoihin.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Voihan ajatella esimerkiksi niin, että äidinkieli on itse kullekin se helpoin kieli ja sille läheistä sukua olevat kielet vastaavasti seuraavaksi helpoimpia jne. Toisaalta se mitä "kielellä", "luonnollisella kielellä" tai "äidinkielellä" tarkoitetaan, ei ole yksiselitteistä. Jokaisessa kielessä lienee sellaisia käyttöaloja ja -tapoja, jotka eivät ole kaikille kielenpuhujille helppoja, ajatellaanpa vaikka suomenkielisiä lakeja, suomenkielistä tiedettä tai suomenkielistä taloutta... Eivät ne ole kaikille suomea äidinkielenään puhuville helppoja. Toki on niinkin, että kaikilla elämänalueilla on monenlaista kielenkäyttöjä ja monenlaisia tekstejä. (Ks. aiempi blogitekstini selväkielestä...)
Niin se vaikeus ja helppous. Mitä jos lähtisikin siitä ajatuksesta, että kieli on tarkoituksenmukaista, tietynlaiseen ihmistodellisuuteen kehitettyä, tiettyjä tehtäviä varten luotua. Tässä katsannossa vaikeita kieliä/vaikeea kieltä ei ole, on vain tarpeeseen synnytettyjä kieliä/synnytettyä kieltä.
Kaikki helppous- ja vaikeuspohdinnat tai yleisemmin vertailut nostavat esiin kysymyksen normista: mikä on se mittapuu, jonka mukaan arvioita tehdään. Mihin verrataan, mitä verrataan?
Kielen ollessa kyseessä tällaista mittapuuta on mahdoton sorvata. Ja kun sanon mahdoton, tarkoitan: siihen ei ole kukaan pystynyt, vielä. Tässä haastetta...
Englannin kieli, saksan kieli, viron kieli kirjoitetaan kukin kahdeksi sanaksi eikä yhteen, samoin kuin tuyucan kieli, jonka blogisti näkyy oppineen hyvin. Viron kieleen viitatessaan kirjoittaja puhuu neljästätoista "verbin sijamuodosta" kuin kokenut kieliopin tuntija. Sijamuotoja ei kumminkaan yleensä lueta teonsanojen taivutusluokiksi vaan nominien. Tuyucan verbintaivutuksesta kirjoittaja nostaa esiin samantapaisen tiedon varmuusasteeseen viittaavan eron, joka suomessa ilmaistaan käyttämällä tositapaa tai mahtotapaa. Esimerkit olisi siis voinut suomentaa: "poika pelasi jalkapalloa" ja "poika lienee pelannut jalkapalloa".
Bloginsa itse-esittelyssä Sailas ihmettelee, edustavatko sanat "eläköityminen" ja "ongelmatiikka" kielen rappiota vai sen kehitystä. Tässä kelvannee tuomariksi Kielitoimiston sanakirja, jonka mukaan "eläköityminen" puskee sanastoa edistykselliseen suuntaan, kun taas "ongelmatiikka" edustaa rappiokehitystä. Sen sijasta parempi ilmaus on "problematiikka", vrt englannin problematics!
Kommentissaan Vesa päätyy pohdiskelemaan, mikä on mittapuu, jonka mukaan kielten vaikeusastetta arvioidaan. Jos ehdotonta mittapuuta ei olekaan, niin kai suhteelliseksi mittariksi käy yksinkertaisesti oppijan oma kieli. Mitä olennaisimmilta ja painoarvoltaan merkittävämmiltä piirteiltään opittava kieli poikkeaa oppijan kielestä, sitä vaikeammalta se tuntuu. Vaikka kuinka tietäisi, millaiseen "ihmistodellisuuteen" sekä mihin tehtävään ja tarpeeseen unkarin kieli jakaa teonsanat alkaa päältä kahteen taivutusluokkaan ja sen jälkeen nämä molemmat vielä kahtia sen mukaan kohdistuuko teonsanan toiminta lauseessa määräiseen kohteeseen vai ei, niin eipä se oppimista juuri helpottaisi. Tosin kun on ensin oppinut hahmottamaan maailman määräisten ja ei-määräisten sisältöjen kokonaisuudeksi, niin paraneehan se kielitaito siitä vähitellen. Eli kyse on tosiaan vertailunormista tai ehkä pikemmin näkökulmasta. Eihän kiinan kielikään voi olla vaikeaa, kun lapsetkin sitä osaavat.
Kiitos William K.
Tekstissä huomautetaan, Sailakseen viitaten, että kaikki eivät osaa kaikkea.
Kuinka siis käy Williamilta rock and roll?
Tarkoitukseni ei ollut Sailaksen tekstiä ruotiessani ilkeillä vaan pelkästään oikaista pari sinänsä vähäpätöistä kieliopin lipsahdusta. Mahdollisesti valtiosihteeri oli odottanut moderaattorin korjaavan tuonkaltaiset erheet ilman muuta. Onhan sentään Kotuksen blogista kyse.