Olli Löytty
Kirjallisuuden kansallinen kaanon
Kirjallisuudentutkijat
eivät ole saaneet paljoakaan pahaa aikaiseksi maailmassa. Ehkä siksi meidän
olemassaoloamme ei aina huomata.
On kuitenkin yksi alue, jossa kirjallisuutta ammatikseen tutkivien mielipiteille annetaan arvoa, nimittäin kirjallisen kaanonin muodostaminen. Millaista on hyvä, arvokas ja kestävä kirjallisuus? Millä kirjoilla on ollut merkitystä kansallisen kulttuurin rakentumisessa?
Kaanonin merkitys nousee esiin silloin, kun päätetään, mitkä kirjat pitää sisällyttää kotimaisen kirjallisuuden yliopisto-opintoihin. Olisi tietysti outoa, jos kirjallisuutta pääaineenaan opiskellut ei olisi lukenut Kiven Seitsemää veljestä, mutta kaikkia klassikoina pidettyjä kirjoja ei kuitenkaan voi opiskelijoilla luetuttaa.
Kanonisoitujen teosten laittaminen tärkeysjärjestykseen ei ole helppoa. Uusiessamme opintovaatimuksia Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa olemme päätyneet seuraavanlaiseen listaan niistä kirjoista, joiden me ajattelemme kuuluvan kirjallisuudenopiskelijoiden yleissivistykseen.
Kalevala
Fredrika Runeberg: Fru Catharina Boije och hennes döttrar
J.L. Runeberg: Fänrik Ståls sägner
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Minna Canth: Työmiehen vaimo
Juhani Aho: Papin rouva
L. Onerva: Mirdja
Eino Leino: Helkavirsiä I
Maria Jotuni: Rakkautta
F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus
Joel Lehtonen: Putkinotko
Aari Hellaakoski: Jääpeili
Aino Kallas: Sudenmorsian
Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset
Aila Meriluoto: Lasimaalaus
Edith Södergran: Samlade dikter
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Veijo Meri: Manillaköysi
Pentti Saarikoski: Mitä tapahtuu todella?
Hannu Salama: Juhannustanssit
Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Saa kommentoida!
Palaa otsikoihin | 36 puheenvuoroa
Kaanon päättyy siis 1960-lukuun? Huonostipa on mennyt sen jälkeen.
uudempia kirjoja ei tähän listaan laitettu siksi, että kaanon muodostuu tai muodostetaan jonkinlaisen historiallisen prosessin tuloksena. tämä opintovaatimuksiin laadittu lista on ymärrettävä osaksi tuota samaista prosessia, samoin kuin tässä mahdollisesti käytävä keskustelu kirjoista, joita listalta puuttuu tai jotka eivät siihen kuulu.
mainittakoon vielä sekin, etttä ko. opintokokonaisuuden yhtenä ideana on laittaa opiskelijat pohtimaan sitäkin, miksi juuri näitä kirjoja pidetään klassikoina. ja mistä ihmeestä tämä tarve määritellä kaanoneita oikein tulee!
tänä vuonna turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden pääsykokeisiin pitää lukea yksi kaunokirjallinen teos, arne nevanlinnan marie. itse toivon että se muistetaan tulevaisuudessakin.
kirjaielen normien rikkomisen tarkoitus on tässä muistuttaa siitä, että tekstini on keskustelua. Laatiessani blogitekstiäni harkitsen sanojani tarkkaan, mutta kun osallistun tällaisessa kommenttiosioissa käytävään keskusteluun, kirjoitan nopeasti, ikään kuin puhuisin.
minusta tämä on hieno keksintö. nyt ei tarvitsisi muuta kuin saada koko kieliyhteisö noudattamaan samaa käytäntöä.
olen joskus itsekin miettinyt, mitä noilla virkkeenalkuisilla isoilla alkukirjaimilla tekee, kun välimerkit jo informoivat virkkeen vaihtumisesta. tuo ymmärrettävyysargumentti on aina mainio keppihevonen normien puolustamisessa, piti se todellisuudessa paikkaansa tai ei. hankaloittaako virkkeenalkuisten isojen kirjaimien puute todella varsinaisesti ymmärrettävyyttä tai luettavuuttakaan? loukkaako se pikemminkin tuttuihin sääntöihin takertuneitten ihmisten suvaitsemattomia kieliasenteita? onko tässä paljon vaihtelua erilaisten lukijoiden kesken?
kyllä ärsyyntyminenkin tietysti voi mennä ymmärrettävyyden tielle silloin, kun lukija ei pysty harmitukseltaan keskittymään viestin sisältöön. mutta onko se silloin kirjoittajan vai lukijan (ärsyyntyjän) vika? kiitos Olli hyvästä keskustelunavauksesta!
Alkuperäinen versio:
"olen joskus itsekin miettinyt, mitä noilla virkkeenalkuisilla isoilla alkukirjaimilla tekee, kun välimerkit jo informoivat virkkeen vaihtumisesta. tuo ymmärrettävyysargumentti on aina mainio keppihevonen normien puolustamisessa, piti se todellisuudessa paikkaansa tai ei. hankaloittaako virkkeenalkuisten isojen kirjaimien puute todella varsinaisesti ymmärrettävyyttä tai luettavuuttakaan? loukkaako se pikemminkin tuttuihin sääntöihin takertuneitten ihmisten suvaitsemattomia kieliasenteita? onko tässä paljon vaihtelua erilaisten lukijoiden kesken?"
Oikeakielinen versio:
"Olen joskus itsekin miettinyt, mitä noilla virkkeenalkuisilla isoilla alkukirjaimilla tekee, kun välimerkit jo informoivat virkkeen vaihtumisesta. Tuo ymmärrettävyysargumentti on aina mainio keppihevonen normien puolustamisessa, piti se todellisuudessa paikkaansa tai ei. Hankaloittaako virkkeenalkuisten isojen kirjaimien puute todella varsinaisesti ymmärrettävyyttä tai luettavuuttakaan? Loukkaako se pikemminkin tuttuihin sääntöihin takertuneitten ihmisten suvaitsemattomia kieliasenteita? Onko tässä paljon vaihtelua erilaisten lukijoiden kesken?"
Yhtä typerää olisi kysyä, miksi esim. Aku Ankan puhekuplissa, tv-tekstityksissä ja romaanien repliikeissä noudatetaan oikeinkirjoitus- ja välimerkkisääntöjä.
Sain kerran eräältä eläkevakuutusedustajalta sähköpostiviestin, jossa ei ollut isoja alkukirjaimia ja jossa oli lisäksi yhdyssananavirheitä. Se oli viimeinen niitti sille, että peruutin jo tekemäni sopimuksen. Jos vielä joskus saan yhtä lapsellisesti kirjoitetun viestin, huomautan varmasti, että kannattaisi kiinnittää huomiota viestinnän laatuun. Tyylitaju tuntuu olevan nykyään kortilla.
Sinänsä omasta mielestäni ei haittaa, jos täällä kommenteissa kirjoittaa, kuten Löytty kirjoittaa, mutta puheenomaiseksi en kyllä koskaan luonnehtisi kieltä, joka perustuu visuaalisuuteen. Kyllä kai kirjoitettuakin kieltä on monenlaista!
tämä on tosiaankin kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ylläpitämä blogi. siksi tämä on kerrassaan erinomainen foorumi keskustella vaikkapa juuri kirjoitetun kielen erilaisista normeista.
yritän vielä selittää, mihin normien rikkomisella pyrin. kirjoitan päivittäin useita sähköpostiviestejä. usein reagoin nopeasti johonkin käytännölliseen asiaan, ja saatanpa laittaa viestiin vain ja ainoastaan yhden sanan, esim. kansainvälisen ok-kuittauksen.
jos rupeaisin viestiä oikein laatimalla laatimaan ja miettimään kirjakielen normeja, työtehoni laskisi huomattavasti. kuvittelen ettei vastaanottaja pohdi sen enempää puhekielisyyttäni vaan on tyytyväinen nopeaan vastaukseeni.
joskus jopa jätän aivan tahallaan ja harkitusti korjaamatta viestiini sisältyvät kieli- ja lyöntivirheet, jotta vastaanottaja oivaltaa minun kirjoittaneen viestini nopeasti, kuin välihuudahduksena käymäämme keskusteluun. kirjakielen normeja rikkova kieli voidaan tässä mielessä ajatella tyylikeinoksi, jonka muoto kantaa tiettyä viestinnällistä sisältöä.
Uskomatonta tekstiä - varsinkin, kun ottaa huomioon kirjoittajan alan! Varsinkin virkkeenalkuinen alkukirjainkonventio on ainakin minulle iskostunut sen verran tiukasti selkäytimeen jo ala-asteella, että ei sitä tarvitse erikseen pohtia missään viestinnässä. Tuskin kukaan autonasentajakaan korjaa vapaa-aikanaan omaa tai naapurin Pekan autoa tieten tahtoen huonommin kuin töissä. Eikö juuri meidän (itse olen kääntäjä) kielenkäytön ammattilaisten pitäisi näyttää esimerkkiä eikä lähteä kaiken maailman pintavirtausten vietäviksi?
Entäpä sitten lukijoiden ja vastaanottajien työteho ja huomioon ottaminen? Minä en kuvittele mitään, vaan tiedän, että hyvä kielenkäyttö toimii ikään kuin käyntikorttina. Millaisen kuvan asiakkaat saisivat, jos kirjoittaisin sähköpostit pienillä alkukirjaimilla ja yhdyssanavirheitä täyteen? Ensivaikutelman voi antaa vain kerran.
kieliasioissa olen monessa suhteessa vanhanaikainen ja kannatan sydämeni kyllyydestä sitä, että esimerkiksi julkaistavaksi tarkoitettu teksti on huoliteltua ja miksei myös perinteisessä mielessä norminmukaista. mutta sen verran tekee mieli tässä vielä jankata (pienin kirjaimin), että kirjoitettukin kieli mahdollistaa monenlaisia tyylejä, joilla kaikilla on omat norminsa ja estetiikkansa.
Jaa, jossei nyt kuitenkaan ihan aina tarvitsisi olla norminmukaista ja huoliteltua (Olemma tässä käyttänyt kuukauden illat siihen että saisin 5 sivua tekstiä näyttämään juostenkustulta).
Riippuu nimittäin paljon siitä mitä ja missä julkaistaan. Joskus julkaisuissakin tarkoituksellisesti rikotaan normeja ja kielenkäytön konventioita.
Minäkin olen kirjoittanut kokonaisen kirjan jossa ei ole ainuttakaan isoa kirjainta tai pistettä ja pilkutkin on sijoiteltu vähän miten sattuu.
Mutta jos sen haluaa korjata niin siitä vain tuonne korjailemaan: http://fi.paskiihko.wikia.com/wiki/Testi_-_passivointi Sille saapi tehdä ihan mitä itse haluaa, siksihän sen wikiaan laitoin.
"että kirjoitettukin kieli mahdollistaa monenlaisia tyylejä, joilla kaikilla on omat norminsa ja estetiikkansa."
Juurikin näin.
Juu, ajattelin sellaisia tekstilajeja, joita itse harrastan, tieto- ja tutkimustekstejä. Toisaalta, puhekielellä tai murteella kirjoitettu opinnäyte...
onko late tyytyväinen yllä olevaan kirjaluetteloon?
Joo, ihan järkevältä kaanon näyttää, varsinkin kun näin viestisi, jossa kerrottiin, että nykyisemmät klassikot ovat omassa paketissaan.
Kovin otti tulta sitten toi reunahuomautukseksi tarkoittamani havainto noista isoista ja pienistä kirjaimista.
Niin pitikin ottaa. Enemmän ihmetyttäisi ja huolestuttaisi se, että näin ei olisi käynyt. Eiköhän tämän foorumin asiallisuuden puolesta puhu tarpeeksi se, että kyseinen alkukirjainrikkomus on yksinäinen anomalia ja näemmä vielä häilyvä sellainen.
Tilanne on toinen esim. reaaliaikaisissa nuorten verkkokeskusteluissa, mutta niissä ei liiemmin piitata välimerkeistäkään, saati yhdyssanoista ja muusta oikeinkirjoituksesta.
Kiitän kieli Miestä, siitä että hän muistutti tällä Foorumilla vallitsevasta etiqetistä. Sori kaikille kenen kielitajua olen loukannut.
Kielimies, kiitos aktiivisuudestanne; rauhaa rauhaa rauhaa päälle maan, pliide.
Olen aina ihmetellyt, miksi Mirdja kuuluu kirjallisuuden klassikoihin? Minusta se on niin typerryttävän naiivi. Vaikka se "moderni nainen" siinä nyt ensi kertaa saisikin vähän pitempää puheenvuoroa, on se kirjana sellainen, etten kovin pitkälle jaksanut sitä nuorenakaan lukea - joskus yritin vielä, mutta en vain pysty. Vai paraneeko se myös tekstinä jotenkin loppua kohden?
Voitteko valottaa, mikä tekee Mirdjasta klassikon? Muut listan kirjat ymmärrän kyllä.
kyselevi Helsingin kuvataidelukion äikänope :)
On se niin moderni.
nimim. Kaksi kertaa yrittänyt Koskela
Lasse Koskela
Hienoa ja upeaa osata jotakin lähes täydellisesti, mutta hienompaa ja upeampaa on tehdä hallittuja tyylirikkoja tuohon täydellisyyteen (kuten em. pienet alkukirjaimet). Kielen osaamattomuus erottuu kyllä helposti, mutta kielellä sanoisinko "flirttailu" on uskalias tyylikeino, jota sen onnistuessa pakostikin ihailee: miksen itse keksinyt tehdä noin?
Itse näen asian niin, että ne jotka puolustavat kielioppisääntöjä henkeen ja vereen ovat toki oikeassa, mutta...hm...heiltä puuttuu rohkeutta mennä eteenpäin...mieluummin jäävät vahtimaan/tuomitsemaan niitä, jotka eivät heidän "tasolleen" yllä...;D.
Me muut kyllä hallitaan homma myös, mutta meillä on itsemme myöntämä vapaus ja kaikki keinot tehdä kielellä, sanoilla ja kirjaimilla ihan mitä vaan :D. Se on sitä luovuutta ja sieltä ne kirjallisuuden (tulevaisuuden) klassikot tulee... :D.
Asiaan. Miten on mahdollista, että tuosta aikajanasta puuttuvat:
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Pentti Haanpää: Noitaympyrä
Paavo Haavikko: Talvipalatsi
Ja mikäli 50:tä vuotta tuoreemmat teokset eivät opintosuunnitelmaan (tässä kohdin) mahdu, voidaan kyllä puhua todella pölyttyneestä laitoksesta, vaikka kuinka olisi kyse vain perusopinnoista. Ovatko nuo molempien Runebergien teokset tämän päivän mittapuulla merkittäviä vai onko tarkoitus korostaa kirjallisuutemme ruotsinkielistä alkuperää?