In memoriam

Kenties isoimmissa sanomalehdissä on jopa kuukausipalkkainen muistokirjoitustoimittaja. Mielenkiintoista olisi tietää, mikä on se ikä, jolloin nekrologia tavalliseti aletaan luonnostella. Minkä iän jälkeen merkkihenkilön ei enää odoteta tekevän uusia maininnan arvoisia merkkitekoja? 60 vuotta? Kenties jo 55?

Loistava aihe olisi eläkeikää lähestyvä politiikan jättiläinen, joka saatuaan kuulla valtakunnan ykköslehden toimituksen tietokannassa valmiina lepäävästä muistokirjoituksestaan alkaisi pakonomaisesti pyrkiä vaikuttamaan kirjoituksen viimeiseen neljännekseen.

Hän loikkaisi puoluekentän toiselle äärilaidalle keikauttaen samalla päälaelleen kantansa ydinvoimasta, maahanmuutosta ja yleisestä asevelvollisuudesta, jotka siihen asti olivat olleet hänen poliittisen agendansa keskiössä. Tämä muistokirjoittajankin olisi pakko noteerata! Hän eroaisi kirjailijapuolisostaan ja alkaisi vanhoja diplomaattisuhteitaan hyödyntäen vikitellä Norjan kuningasperheen iltatähteä. Seurustelukin riittäisi, mutta jos avioliitto onnistuisi, muuttuisi jo otsikkokin!

Elokuvaversioon päähenkilölle lisättäisiin jokin nopeasti etenevä sairaus, jolloin aikaa suunnitelman toteuttamiselle olisi entistäkin vähemmän. Kaurismäkeläisittäin loppu voisi mennä niin, että sankarimme kuolisi Norjan prinssinä, mutta stressantunut ja ylityöllistetty nekrotoimittaja epähuomiossa ja vanhasta tottumuksesta ottaisi ja printtaisi lehteen ykkösversion.

Loppuun hän lisäisi vielä raskaan sarjan poliitikoille tyypillisesti lisättävän juhlavan päätöksen: “Työtoverina ----- oli vertaansa vailla. Hän odotti muiden tekevän paljon, mutta teki itse vielä enemmän. ----- piti työstään äärettömän paljon, ja hänestä kumpuava tekemisen ilo veti myös hänen työtoverinsa mukanaan hautaan.”