Siirry sisältöön
Haku

Olavi Uusivirta

20.8.2009 0.04

Lyhyt johdatus retoriikkaan

Tehokeinoja tuplanegaatiosta varsinaisuuden relativiteettiin.

Kuten tiedämme, retoriikka (kreik. rhētorikē tekhnē) on oppiaineena täysin sivuutettu nykyisessä koulutusjärjestelmässämme. Sen saloihin on mahdollista paneutua ainoastaan HuiPu-yliopiston syventävässä poliitikon opintokokonaisuudessa.

Nopean pintaraapaisun retoriikkaan saa tietysti Wikipediasta: ”Kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa eli poliksessa poliittisen uran luominen edellytti henkilöltä sitä, että hän kykeni saavuttamaan kansanjoukot omien ajatustensa taakse, joko päättävissä poliittisissa elimissä tai oikeusistuimissa. Tärkeintä oli siis vakuuttavuus, ei ensisijaisesti totuus, koska totuudellisimmatkin ajatukset ja mielipiteet saattoivat jäädä häviölle, jos ne esitettiin huonosti.”

Teorian pänttääminen on pidemmän päälle puuduttavaa, ja oppiminen tunnetusti tehostuu havainnollistavien käytännön esimerkkien kautta. Olenkin koonnut tulevia poliitikkopolvia varten muutamia lyhyitä esimerkkejä yleisesti käytetyistä retorisista tehokeinoista.

Tuplanegaatio:
”Sen kai nyt saattoi jokainen lukea, että se ei ollut mikään viesti, joka ei olisi ollut vastaus johonkin minulle aiemmin esitettyyn.” - Ilkka Kanerva

Kokemisen relativiteetti:
”Koen, etten ollut kyseisiä papereita pyytänyt.”
Anneli Jäätteenmäki

”Ai että”-kysymys-vastaus:
”Ai että olisin suositellut rahaa toiselle puolueelle? Ei pidä paikkaansa.”
Matti Vanhanen

Varsinaisuuden relativiteetti:
”Hän ei varsinaisesti pyytänyt rahaa, vaan kertoi, ettei hänen rahansa riitä vaalikampanjaan. Sen pohjalta mainitsin hänestä Tapani Yli-Saunamäelle.”
Matti Vanhanen

Toisto:
”Tö trii mein sekjyriti tsälentsiis foor Finland tudei aar Raša, Raša, Raša.”
Jyri Häkämies

Variointi:
”Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia Sdp:tä äänestäneitä.”
”No, aivan aluksi haluan kiittää kaikkia Sdp:tä äänestäneitä.”
”Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia Sdp:tä äänestäneitä.”
”Först vill jag tacka alla människor som har röstat på Sdp.”
”Haluan aivan ensimmäiseksi kiittää kaikkia Sdp:tä äänestäneitä.”
”Niin kuin sanoin, niin aivan aluksi haluan tietenkin kiittää kaikkia Sdp:tä äänestäneitä.”
Jutta Urpilainen

Savolaisuuteen vetoaminen:
"Kyllä minä mietin, että miten tuon ne julki ja toin ne julki, niin kuin savolainen mies osaa tuoda.”
Pentti ”Hauveli” Oinonen

Lapualaisuuteen vetoaminen:
”Puhun niin totta kuin osaan.”
Anneli Jäätteenmäki

Aikaa ilmaisevan adverbin pois jättäminen:
”Olen puhunut totta.”
Matti Vanhanen


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

21.8.2009 12.06
Timo
Tuleville poliitikoille ja edistyneemmille poliittisen puhetaidon fanittajille suositeltakoon jatkolukemiseksi Schopenhauerin "Taito olla ja pysyä oikeassa" -teosta. Valloitava tuotos kerta kaikkiaan.
"Synnynnäinen turhamaisuutemme, joka erityisen arka ja herkkä ymmärrykyvyn kohdalla, ei salli sitä, että ensin esittämämme osoittautuu vääräksi ja vastustajan kanta oikeaksi. -- Kun jälkeenpäin tajuaa hairahtuneensa ja olleensa väärässä, tulee synnyttää vaikutelma, että asianlaita olisi päinvastoin."