Olavi Uusivirta
¡No comprendo!
Sama pätee tietysti myös luetun ymmärtämiseen: ”Jos halutaan varmistaa, että oppilas on varmasti ymmärtänyt lukemansa, häntä voi pyytää kertomaan äidinkielellä omin sanoin lukukappaleen sisällön tai tekemään muistiinpanoja, miellekartan tai vuokaavion keskeisimmästä sisällöstä.” Vuokaavion.
Tämä on fasismia. En todellakaan laita lastani tuollaiseen kouluun. Mihin tämä ymmärtämisen hegemonia oikein perustuu? Meidät ehdollistetaan ymmärtämään, vaikka tärkeämpää olisi opetella sietämään ymmärtämättömyyttä.
Kauneimmat asiat, kuten tanssi ja trumpetinsoitto, ovat ymmärryksen ulottumattomissa. Toisaalta ajatus abiturientista tekemässä vuokaaviota Miles Davisin So What -soolosta on hersyvä.
Kouluihin on saatava uusi oppiaine: ymmärtämättömyys luetun edessä. Lue: runous.
Proosan, teatterin ja elokuvan kriiseissä on kyse samasta asiasta: lukijan kriisistä. Proosaa olisi opittava lukemaan runoutena, teatteria olisi opittava katsomaan tanssina ja elokuvaa kuvataiteena. Sama pätee tekijöihin: olisi ryhdyttävä runoilijoiksi.
Ymmärtämättömyys samastetaan tyhmyyteen – sen äärelle johdattaminen on syvä loukkaus. Tämä tekee nykytaiteesta niin tappavaa. Hyvä niin.
Pienet lapset ovat ainoita, jotka todella osaavat katsoa nykytaidetta. Törmäsin MoMassa äitiin, joka selitti mustan suorakulmion äärellä kolmivuotiaalle lapselleen: ”See, there are different shades of black, you can see it when you look closer”. Lapsi katsoi äitiään sillä ilmeellä, jolla Liisa Jaakonsaari katsoo Timo Soinia. Voi sua hupsua.
Tässä vielä terveiseni Opetushallitukselle: Kieltenopetuksen sijaan voitaisiin opettaa kielilläpuhumista. Hauskaa olisi, jos ranskan luetun ymmärtäminen olisi Les Fleurs du mal. Uinnin opetuksessa ollaan kovin vaatimattomia; vetten päällä kävelyn taito olisi lajillemme tyypillisempi.
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Olet, Olavi, oikeassa! Miksi ylipäänsä on olemassa kouluja, jos niissä ei opeteta taidoista jalointa: ymmärtämättömyyden sietokykyä. Sehän on ainoa elämäntaito, josta suurimmalle osalle kansalaisista, esimerkiksi minulle, on hyötyä elämän varrella. Ei koulua vaan elämää varten! Miksei opetushallituksessa ymmärretä?
Miksei minulle annettu kapasiteettia tai edes kykyä toleroida sitä, etten nytkään ymmärrä lapsen ja äidin vertaamista Jaakonsaareen ja Soiniin. Lapsi tietty katsoi äitiään "voi sua hupsua" -ilmeellä siksi, että äiti teki höpsön infantiilin kielioppivirheen (olisi pitänyt sanoa "there are different shades..) mutta helas! tekeekö Soinikin kielioppivirheitä?
No kieltämättä silmiin pisti vierailla kielillä keikarointi: otsikko piti kirjoittaa espanjaksi osaamatta espanjaa (huudahdushan aloitetaan espanjassa ¡-merkillä), ja kirjan nimi ”Les Fleurs du mal” oli väärin lainattu. Sapienti sat.
http://www.wsu.edu/~brians/errors/there's.html
En ota kantaa minkään tai kenenkään lapsellisuuteen, mutta kirjoitusasu ”infantiiliä” (pro ”infantiilia”) ja virkkeen lopettaminen kahteen (ei siis yhteen eikä kolmeen) pisteeseen haiskahtaa joko oudolta huolimattomuudelta tai sitten ns. trollaukselta.
Päivän vihje: Oikolukekaa viestinne ennen lähettämistä. On aika noloa kirjoittaa suomen kielestä niin, että teksti vilisee kirjoitusvirheitä. (En nyt tarkoita tätä keskustelua vaan eräitä muita viestejä tällä foorumilla.) Esimerkiksi Firefoxiin voi asentaa suomen kielen oikoluvun (Voikko).
Muuten, tiesittehän, että ”Non scholae sed vitae discimus” on väännelmä? Alkuperäinen ajatelma on ”Non vitae sed scholae discimus” (Seneca, Epistulae morales*), ja se on huomattavasti kiinnostavampi huomio kuin vetistetyt väännelmät.
*) http://www.thelatinlibrary.com/sen/seneca.ep17-18.shtml
Ellei Opetushallitus lämpene tuolle ymmärtämättömyyden sietämiselle, niin olisiko pakollinen rautalangan taivuttelu oppiaineena hyvä vaihtoehto?