Mirja Nissinen
Sinä puutut minulta
Jos osaa monia kieliä, tulee omassa kielessä käytettyä joskus vahingossa – ja joskus tarkoituksella – esimerkiksi toisesta kielestä lainattuja rakenteita.
Kielen oppimisen teorioissa ilmiöstä puhutaan termillä siirtovaikutus: kielenkäyttäjä siirtää jonkin kielenpiirteen yhdestä kielestä johonkin toiseen käyttämäänsä kieleen.
Kun kaveri ei päässytkään kesällä seuraksi improklubille, tsättäsin hänelle murhemielisenä: ”E. tulee kyllä kans. Mutta sä puutut.”
Tajusin oitis, että viestissäni oli jotakin omituista.
En siis tarkoittanut sanoa, että hän puuttuisi konkreettisesti joukosta tai tapahtumasta, vaan yritin ilmaista, että hän puuttuu minulta eli että kaipaan häntä.
Sinä puutut minulta.
Jätin lauseeni tsättiviestissä vielä elliptiseksi eli vajaaksi enkä ilmipannut itseäni, sä puutut [minulta].
Jatkoin tsätissä: ”Hups, tuo ilmaus on siirtovaikutusta muista kielistä. Esim. ranskan tu me manques, viron ma tunnen sust puudust ja unkarin hiányzol. :D Kaikki tarkoittavat siis puuttumista.”
Kaikki nuo vieraskieliset ilmaustavat tarkoittavat suomeksi ’kaipaan sinua’, kaipaaminen vain sanoitetaan puuttumista ilmaisevalla tavalla.
Kun suomen kielessä minä kaipaan sinua, eli minä on tekijänä ja sinä on kohteena, on ranskan- ja unkarinkielisissä ilmaustavoissa sinä tekijänä ja minä kohteena. Ranskaksi sinä (tu) minulta (me) puutut (manques), samoin unkariksi sinä (te) puutut (hiányzol) minulta (nekem). Virossa sentään minä tunnen sinusta puutosta (ma tunnen sust puudust).
Unkariksi oikeastaan riittää, että sanon hiányzol – siis yksi sana riittää kertomaan, että kaipaan sinua. Kaunista. Ja taloudellista.
Tuon sanan hiányzol ääntäminen on muuten ihan helppoa: Aksenttimerkki a:n päällä merkitsee karkeasti sanoen pitkää vokaalia. Kirjainmerkki y merkitsee puolestaan liudennusta, joten ny on liudennettu eli j:mäinen n; laita kieli j:n ääntöpaikalle ja sano n. Unkarin z taas on soinnillinen s, ei ts. Sitten vain [hia:ɲzol].
Koska minulla on myös unkarilainen identiteetti, tunnen joskus suorastaan kaipuuta käyttää joitain muitakin unkarissa esiintyviä mutta suomesta puuttuvia sanoja tai rakenteita. Esimerkiksi unkarin ilmaustapa se miellyttää minua (tetszik nekem), suomeksi ’pidän siitä’, puuttuu minulta. Sama rakenne löytyy myös virosta: See meeldib mulle. Joskus tekee siis mieli sanoa suomeksi, että tämä mekko miellyttää minua – vai onko se sittenkin kunnollista suomea?
Täytyy tarkistaa kollegoilta. Kielitajuni tuntuu nyt hämärtyneeltä.
Tarkemmin ajateltuna tsättiviestini alkuperäinen ”Mutta sä puutut” taisikin olla puolitahallinen eufemismi eli kiertoilmaus, kun en tohtinut suoraan suomeksi sanoa, että kaipaan sinua. Vieraan kielen ilmaisutapaa voi siis käyttää myös kiertoilmauksena, kiintoisaa!
Eikä siinä vielä kaikki: tajusin juuri kollegan kanssa keskustellessani, että myös ellipsi oli eufemismi – yritin häivyttää hänen puuttumisensa minulta!
Mutta ai että kaipaaminen on ihanaa.
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
On se virkistävää, kun kielessä ei aina tarvitse sitä verbin ykkösargumenttia (eli tilanteessa tärkeimmässä osassa olevaa ja relevanteinta, usein henkilötarkoitteista lauseenjäsentä) panna kieliopilliseksi subjektiksi eikä latistaa esimerkiksi tunteita transitiiviverbeiksi, joilla pitää aina olla subjekti ja objekti (minä kaipaan sinua).
Mutta suomessahan tämän voi onneksi tehdä muutenkin, kun meillä on mukavia rakenteita, joissa kokija on jossain muussa roolissa: Minulla on ikävä sinua! Minua pelottaa! (Ja kokijapersoonan voi kepeästi jättää poiskin: Pelottaa! V*tuttaa! Kyllä on taas ollut sua ikävä!)
Kiusaus tehdä relativistisia päätelmiä siitä, miten kaipaamiset ja tykkäämiset eri kulttuureissa koetaan, on tietenkin suuri. Mutta ainakin yhdessä suhteessa unkari käyttäytyy nähdäkseni toisin kuin suomi: ihastuminen ja väkevä tykkääminen, vaikkapa rakkaasta harrastuksesta puheen ollen, on unkariksi luontevaa ilmaista transitiivirakenteella (imádom! "jumaloin (sitä)!"), suomeksi "se on ihanaa" (ja taas kokijapersoona häipyy jonnekin takavasemmalle).