Juristi vai lääkäri?

Maahanmuuttajat kansoittavat tiettyjen asuinalueiden koulut. Muu väki kauhistelee: opetuksen taso laskee ja koko koulun maine menee! Kaiken maailman tukitoimia tarvitaan, ja resurssit ohjataan tietysti lähinnä niille muualta tulleille. Pieleen menee kaikki.

Kaiken lisäksi nämä muualta tulleet viihtyvät koulussa vallan hyvin ja suhtautuvat opiskeluun myönteisesti. Heillä on tavoitteet korkealla. Oppilaiden joukossa nimenomaan maahanmuuttajataustaiset tytöt ovat tuoreen tutkimuksen mukaan koulunkäyntiinsä kaikkein tyytyväisimpiä. Maahanmuuttajaperheissä yleensäkin arvostetaan suomalaista koulujärjestelmää kovasti. Vanhemmat ovat hyvillään siitä, että lapsilla on mahdollisuus käydä kouluaan niin turvallisessa ympäristössä ja osaavien opettajien tuella.

Ja näiden ihmisten kanssa suomalaiset eivät siis halua samoihin vanhempainiltoihin. Etteivät vaan olisi liiankin koulutusmyönteisiä meidän makuumme?

                                *   *   *

Suomalaisten keskuudessa koulutus ei enää ole ”se juttu” samalla tavalla kuin vielä jokunen vuosikymmen sitten. Silloin oli tärkeää saada lapset koulutettua ns. hyviin ammatteihin, ja seuraavan polven piti jotenkin ylittää edellisen saavutukset. Kelkka on tässä asiassa hissuksiin kääntynyt tai ainakin kääntymässä. Enää ei tarvitse pyrkiä ja pyristellä, sillä riittävä elintaso ja vakaus on saavutettu. On jo varaa ajatella muutakin.

Nykyisten keski-ikäisten lapset eivät enää välttämättä tähtää yhtä korkeaan saati korkeampaan koulutustasoon kuin mitä heidän vanhemmillaan on. Eivät vanhemmat siihen myöskään liiemmin patista. Henkisessä työssään uupuneet eivät voi sydämensä pohjasta suositella omaa tietään lapsilleen, eivätkä lapset heistä mallia halua ehkä ottaakaan. Vähemmälläkin stressillä voisi elämässä selvitä.

Kantaväestöä eivät siis hotsita samat hommat kuin ennen. Koulutusta toki arvostetaan, mutta se ei ole enää statusasia siinä määrin kuin se on aiemmin ollut – esimerkiksi runsas vapaa-aika sekä sitoumusten ja vastuiden vähyys käyvät ehkä tavoiteltavammiksi.

Tässä voikin kuulkaas käydä niin, että tulevaisuuden lääkärit, juristit, opettajat ja insinöörit ovat paljolti maahanmuuttajataustaisista perheistä tulevia. Se on vieläpä ihan oikein, koska kaikilla on syntyperästä riippumatta oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua kykyjensä, taipumustensa ja kiinnostustensa mukaan. Tällaisesta kehityksestä on jo viitteitä muutamissa muissa maissa – Ruotsissakin.

Nykyäänhän maahanmuuttajuus tahtoo Suomessa vielä johtaa suorittavan tason töihin tai jopa työelämän ulkopuolelle, mutta entä jos osat vaihtuvat tulevaisuudessa? Aika jännä ajatus.

                                *   *   *

Ihan heti niin ei tosin käy. Selvitysten mukaan maahanmuuttajataustaiset nuoret jäävät peruskoulun jälkeen muita todennäköisemmin ilman opiskelupaikkaa. He ovat edelleen aliedustettuina lukioissa ja korkea-asteella. Ammatillisessa koulutuksessa olevista melkoinen osa keskeyttää opintonsa. Se, miksi näin käy, on koulutuspoliittinen asia – ei vain kunkin heistä yksityisasia.

Kyse on paljolti siitä, että opiskelussa tarvittavan kielitaidon saavuttaminen kerta kaikkiaan ottaa aikansa. Etenkin peruskoulun puolivälin jälkeen Suomeen muuttaneilta tahtoo loppua aika kesken, ja osa jääkin ilman tarpeitaan vastaavaa kielikoulutusta juuri kriittisellä kohtaa eli aikuisuuden kynnyksellä. Silloin tie voi nousta pystyyn.

Viimeistään toisen polven maahanmuuttajat tulevat pärjäämään hurjan paljon paremmin. Meille. Ja yhteiskunnassa. Hekin ovat sitä paitsi jo täällä - kaikilla koulutusasteilla ja myös työelämässä.