Hop hop ja jalla jalla

Suomi sai tänä iltana pronssia. Naiset hiihtivät minkä suksistaan pääsivät. Mukavaltahan tuo kuulosti, kun ladun varressa huudettiin isoon ääneen HYVÄ HYVÄ. Hetkittäin kuului myös tuttu HOP HOP, josta ainakin meikäläisten sukupolvi aloitti spontaanin norjanoppimisensa jo lapsuusvuosina. Ehkä tänään joku norjalainen oppi sohvallaan sanan HYVÄ?

Äidinkielen kuuleminen tuntuu hyvältä. Erityisen hyvältä se tuntuu silloin, kun se on harvinaista herkkua. Moni ulkomailla asuva suomenkielinen ikävöi oman kielensä kuulemista kovasti. Kun suomea osuu yllättäen korviin, mielen valtaa yllätys ja ilo. Ei jälkeäkään siitä ärsyyntymisestä, jota liian lyhyeltä tuntuneen lomamatkan lopussa koetaan lentoaseman lähtöportilla, jonne maanmiehet kokoontuvat supattamaan suomeaan. 

Oman kieliyhteisön merkityksen huomaa parhaiten – tai kipeimmin – juuri silloin, kun siitä on pitkään erossa. Muunkielisessä ympäristössä olevan pää väsyy äkkiä ja usein. Olo on ulkopuolinen, ja jotkut kuvaavat olevansa kuin amputoituja, vaikka hallitsevatkin uuden asuinmaansa kieltä jo mainiosti. Osaamisen ja itseilmaisun mahdollisuudet ovat sittenkin aika rajatut, kun arjen asiat ja omat ajatukset on jatkuvasti toimitettava muilla kielillä kuin sillä, joka tuntuisi siltä omimmalta ja luontevimmalta.

Siinä jamassa ovat tietenkin myös Suomeen asettuneet maahanmuuttajat. Vaikka moni asia on hyvin, ei äidinkielen ikävä hellitä. Siksi parvekkeille ilmestyy lautasantenneja ja ilmaiset nettipuhelut mahdollistava tietokone hankitaan ennen monia muita kodin vempaimia. 

Kansainvälistä äidinkielen päivää vietetään Unescon aloitteesta aina näin helmikuussa (21.2.). Ideana on pitää esillä eri äidinkielten, kielellisen monimuotoisuuden ja monikielisyyden merkitystä. Tämänvuotisen päätapahtuman (Pariisi 22.–23.2.2010) yhtenä teemana oli se, onko teknologia äidinkielten ystävä vai vihollinen. Suomessakin äidinkielen päivää vietettiin sekä kouluissa että valtakunnallisessa seminaarissa, johon kokoontui mm. lukuisten eri äidinkielten opettajia.

Itse ainakin uskon, että kielivähemmistöihin kuuluvilla on tällä teknologiavälitteisen viestinnän aikakaudella paremmat mahdollisuudet kehittää ja ylläpitää äidinkieliään kuin ennen. Arvelen myös, että Suomessakin aletaan vähitellen tiedostaa, etteivät ne runsaat 150 kieltä, jotka maahanmuuttajaväestö on tullessaan tuonut maahamme, ole pelkkä riesa, vaan pääomaa, josta myös talouselämä tulee hyötymään. Ainakin merten takana on jo jonkin aikaa tiedostettu sellaisten työntekijöiden arvo, jotka pystyvät hoitamaan kontaktit uusiin kauppakumppaneihin sekä verkossa että silmäkkäin nimenomaan äidinkielillään eivätkä vain englanniksi.

Yhdessä äidinkielen päivän alustuksessa tuotiin muuten esiin se, että nykykoululaiset oppivat spontaanisti sanoja ja fraaseja ympärillään kuulemistaan Suomen uusista kielistä ja käyttävät niitä vallan mielellään. Nyt opitaan JALLA JALLA vähintään yhtä näppärästi kuin  HOP HOP ennen.