Minna Suni
Friikkien paluu
Siinä vaiheessa, kun koko Suomi tuntuu lojuvan rannoilla ja
konttivan hissukseen pitkin mustikkametsiä, friikit saapuvat. Heitä lentää Saksasta, USA:sta ja Unkarista.
Bussit tuovat heitä lisää Norjasta, Virosta ja Liettuasta. Toiset tulevat
Tsekistä, Ranskasta ja Romaniasta. Jokunen joskus Japanista, yhä useampi
nykyään Kiinasta.
Goottityttöjä, suomalaisjuurisia korstoja, mäkikotkien ja
hevin viemiä, sukukielten puhujia, eksotiikan etsijöitä ja liki kymmentä kieltä
jo parikymppisinä puhuvia polyglotteja.
Yhteinen nimittäjä on suomen kieli. Sen perässä he tulevat.
Olen viettänyt aika monta elämäni heinäkuuta noiden suomeen hurahtaneiden seurassa ja yrittänyt tarjoilla ajankohtaista opittavaa aiemmin opitun päälle. Kauniita kesäpäiviä on poltettu tietokoneluokissa ja kielistudioissa, mutta ennen kaikkea suomalaisten sekaan soluttautuen. Marmatusta ei juuri ole kuulunut – kysymyksiä kylläkin.
Mitä yötä päivää tarkoittaa? Entäs myötäpäivään? Voisitteko te… öö… hei voiksä kommentoida vielä meidän gallupin kysymykset aamuun asti… öö aamuksi? Miksi mun ällä kuuluu... kuulee… kuulostuu… kuulostaa NIIN pahalta? Onko se vieläkin liian takana? Anteeksi mutta mistä tulee sana näätä? Entäs täi?
Kyllä sitä sivulliset joskus paheksuvat, että Suomen opetusministeriö vuosittain kustantaa noita friikkejä tänne intensiivikursseille. Turha paheksua! He eivät ole ketä tahansa harrastelijoita, vaan opintonsa tosissaan ottavia suomen kielen yliopisto-opiskelijoita. Suomea voi nykyään opiskella yli sadassa yliopistossa tämän maan rajojen ulkopuolella (katso vaikka!), ja monelle opiskelijalle tällainen vajaan kuukauden tehojakso on mullistava mahdollisuus elää keskellä suomea eli koetella ja kohentaa taitojaan täysillä. Väitän, että moneen turhempaankin ministeriöiden rahoja tässä maassa hummataan. Suomi-kuva kirkastuu kurssilaisten kautta paremmin kuin väriesitteitä painattaen.
Mutta tänä kesänä – aijai. En opeta. En opettanut viime kesänäkään. Olen vaihtanut toimenkuvaa ja opettelen pitämään heinäkuussa lomaa. Vieroitusoireita ilmenee, koska samalla uteliaisuudella ja analyyttisyydellä eivät muut tuntemani tyypit osaa tähän kieleen suhtautua kuin nuo friikit. Heistä on latteus ja laimeus kaukana.
Ei kai auta kuin parkkeerata itsensä vaikkapa Jyväskylän tai Oulun tärkeimmän puiston nurmikolle ja jäädä odottamaan, että joku kurssilainen tulee kysymään lupaa pieneen haastatteluun ja juttutuokioon. Mitä tosiaan ajattelen eri rikosten rangaistuksista Suomessa? Mitä Fiskarsin ja Arabian tuotteita kotonani onkaan ja miksi? Mitä mielikuvia herättävät sanat metsä, metsäteollisuus ja metsiensuojeluohjelma? Ja se tiukka: mitä ajattelen maahanmuutosta?
Moni opettamistani on myöhemmin muuttanut Suomeen joko määräajaksi tai pysyvämmin. Ihan hiljattain tapasin yhden, joka paitsi tulkkaa eri alojen rekrytointiprosessien aikana myös opettaa suomea tänne töihin tulleille. Toinen taas lähetti terveisiä yhteisen tuttavan kautta – hän työskentelee kuulemma naapuriyliopistossa nykyään. Kolmas putkahti yllättäen eteeni konferenssissa. Hän oli siellä esittelemässä suomen kieltä koskevaa väitöstutkimustaan.
Useampikin olisi tullakseen, jos saisi tilaisuuden.
Koulutettuja ja kielitaitoisiahan tänne toivotaan.
Haluatko muuten itse työllistää jonkun koulutetun ja kielitaitoisen? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen (CIMO) Suomea suomessa -harjoitteluohjelmassa on mukana erilaisia julkisia organisaatioita ja yrityksiä, mutta myös ihan tavallisia perheitä. Miten olisi vaikkapa kotiapu pariksi kuukaudeksi? Pääset puhumaan kelpo friikin kanssa, eikä tarvitse siis erikseen mennä puistoon kärkkymään haastattelijaa. Lisätietoa CIMO:n sivuilta!
Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro
http://areena.yle.fi/ohjelma/91060fb38f7d2e410921f78865519c6f