Leksana kirjoittivat Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hankkeen tutkijat ja tukiryhmän jäsenet.
LEKSA, säädöskieliblogi
Monenlaisia ensikertalaisia
Paljon on ollut puhetta siitä, että tuttu yleiskielinen sana ei tarkoita samaa säädöskielessä. Törmäsin tähän taas, kun seurasin taannoin keskustelua ensikertalaisuudesta.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan ensikertalainen on ”ensikertainen henkilö”, esimerkiksi maajoukkueen ensikertalainen. Vanhempi Nykysuomen sanakirja antaa myös sellaisen esimerkin kuin ensikertalainen hirvenmetsästyksessä. Nykärin mukaan sanaa käytetään myös adjektiivisesti: ensikertalainen synnyttäjä.
Ystävämme Wikipedia taas kertoo, että ”vankeinhoidollinen ensikertalaisuus” tarkoittaa sitä, että vanki ei ole vapautumistaan seuranneiden kolmen vuoden aikana syyllistynyt uusiin, vankeustuomioon johtaneisiin rikoksiin. Onko siis niin, että lain näkökulmasta ihminen voi olla ensikertalainen monta kertaa, kolmen vuoden välein?
En nyt löydä tähän hätään asiaa koskevia pykäliä. Luotan siihen, että blogin lukijoissa on tämänkin asian tuntijoita. Kiinnostava olisi kuulla ja listata myös esimerkkejä muista tämäntapaisista sanoista, joiden yleiskielinen ja säädöskielinen käyttö tuntuvat poikkeavan radikaalisti toisistaan.
VESA HEIKKINEN
Palaa otsikoihin | 22 puheenvuoroa
Wikipedia viittaa luultavasti rikoslain 2c luvun 5 §:ään, jonka mukaan "[v]anki, joka rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet tai kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdyn rikoksen perusteella tuomitusta rangaistuksesta yksi kolmasosa."
Entäpä ne muuta sanat? Olisiko niistä hyviä esimerkkejä?
Ihminen voisi siis, jos Wikipediaan on luottaminen, olla ensikertalainen useamman kerran, muttei sentään kolmen vuoden välein; välillä pitäisi käydä telkien takana.
Törkeä (vastakohta 'normaalista' tai lievästä tai ainakin lievemmästä!) on usean rikosnimikkeen mahdollinen tarkenne: törkeä ryöstö, törkeä raiskaus, törkeä pahoinpitely. Olen ymmärtänyt että se viittaa väkivallan ylenmääräiseen(?) käyttöön rikoksen yhteydessä. Jos niin on niin paljon selkeämpi adjektiivi oli väkivaltainen kuvaamaan rikoksen tyyppiä. Törkeä kun jokainen noista mainitsemistani rikoksista on joka tapauksessa. Eikä sitä kai yleensä liitetä talousrikoksiin tai toisaalta suoranaiseen tappoon tai murhaan.
Onhan noita rikosnimikkeitä jotka eivät kansan parissa tai nyky-yhteiskunnassa ja lakiterminä ole samaatarkoittavia:
sukupuolisuhteeseen pakottaminen - raiskaus
luvaton haltuunotto - varkaus
laiton(?) uhkaus - mikäs se laillinen uhkaus on?
kunnianloukkaus - mitähän se henkilökohtainen kunnia oikein onkaan nykymaailmassa
jumalanpilkka - ymmärrän miten Jumalaa pilkataan mutta miksi tuomioistuin asettuu Jumala(i)n kunnian puolustajaksi
ja aviorikos ei kai ole enää rikos ensinkään vaikka luulisin että jonkinlainen petos voisi tulla kysymykseen...
"Samoojan" huomioista osa kyllä koskee säädöskieltä. Tulkinta törkeä-sanasta on kyllä väärä. Se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin vanhan ajan ilmaus "raskauttavien asianhaarojen vallitessa", eli siinä on kyse rikoksen asteesta kokonaisuutena. Väkivallan käyttö, luonne ja määrä vaikuttavat kyllä asiaan, mutta kyse ei suinkaan ole vain siitä.
Esimerkiksi törkeässä varkaudessa on kyse mm. varastetun omaisuuden määrästä (myös suhteessa uhrin elinoloihin). Jos teossa on mukana väkivaltaa tai sillä uhkaamista, rikos muuttuu aivan erilajiseksi, ryöstöksi (josta sitten taas siitä on myös törkeä tekomuoto - epäjohdonmukaisesti tosin ei lievää tekomuotoa).
"Lievä" ja "törkeä" ovat vakiintunutta säädöskieltä mutta huonosti muodostettuja termejä, koska ne oikeasti sekaantuvat yleiskielisiin merkityksiin. Vähemmän harhaanjohtavia olisivat "lievempi" ja "törkeämpi", mutta tällaisia absoluuttisiksi leimattuja komparatiiveja ei ole uskallettu käyttää.
Parempi olisi ottaa säädöskieleen asteen käsite, esimerkiksi 1., 2. ja 3. asteen varkaus tai murha. Sellaisen muutoksen aikaansaaminen olisi toki huomattavan vaikeaa, paljon vaikeampaa kuin kirjoitella epämääräisiä mietelmiä. Vastassahan olisi mm. se tyrmäävä argumentti, ettei niin voi tehdä, kun se olisi amerikkalaisuuden matkimista. Vanhaa suomalaista oikeustajua kuitenkin vastaisi se, että toisen tahallista tappamista sanotaan murhaksi sen sijaan, että se on nykyisin "surma", "tappo" tai "murha" sen mukaan, miten törkeäksi se arvioidaan.
Jumalanpilkka-sanaa ei säädöskielessä ole, ei ole ollut koko vuosituhannella. Sen sijaan laissa kyllä on sana "Jumala", mitä monet syvästi paheksuvat. Mutta Jumalan pilkkaaminen rangaistaisiin - jos kyseistä säädöstä oikeasti sovellettaisiin - käyttäen rikosnimikettä "uskonrauhan rikkominen".
"Luvaton haltuunotto" ei sekään ole säädöskieli. "Samooja" taisi tarkoittaa joko luvaton käyttö -nimistä rikosta, joka on ollut laissa iät ja ajat, tai käyttövarkaus-nimistä rikosta, joka tuli lakiin vuonna 2002, tai kenties laissa muutamia vuosia ollutta rikosnimikettä, joka oli niinkin sujuvaa kieltä kuin "moottoajoneuvon luvaton käyttöönotto". Tämä sotkun syynä on ollut se, että haluttiin erottaa nuorten yksi tyypillinen törttöilymuoto, autovarkaudet, muista varkauksista. Taustalla on ollut sellainen oikeusvilosohvien mietiskely, että eiväthän ne nuoret aio autoa omakseen ottaa, ajelevat sillä vain vähän ja sitten jättävät jonnekin.
Tuo kieleen viittaavien sanojen kenttä on kyllä laaja ja sekavakin: säädöskielen lisäksi ja rinnalla on oikeuskieltä, lakikieltä, juridista kieltä, virkakieltä ja ties mitä.
Säädöskielellä viitataan toki ensisijaisesti laeissa ja muissa säädöksissä käytettävään kieleen. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen: Voi kysyä, mitkä ovat säädöksen rajat. Ovatko esimerkiksi säädösten perustelut säädöskieltä? Entä kun säädöksissä viitataan toisiin teksteihin, muihinkin kuin säädöksiin, ja niiden sisältöihin; pitääkö ajatella niin, että nekin ovat tässä interktestuaalisessa mielessä säädöskieltä?
Säädöskieli on kyllä usein vaikeaa, mutta asiaa ei kannata vaikeuttaa lisää sillä, että sekoitetaan selviä asioita. Säädöskieli on säädöksissä käytettyä kieltä, ja siinä suurin osa sanoista on joko yleiskieltä tai eri erikoisalojen termejä, ei erityisiä säädöskielen termejä.
Lisäksi säädöskielen termit ovat enimmäkseen ongelma vain silloin, kun yritetään tulkita säädösten kohtia lukematta termien määritelmiä. Ei lakeja ole tarkoitettu luettaviksi niin, että poimitaan pykälä jostakin ja yritetään ymmärtää se lukematta mitään muuta.
Eri asia on, että murhasta ei voi saada muuta tuomiota kuin elinkautisen, ellei ole joitakin erityisiä seikkoja kuten alaikäisyys tai alentunut syyntakeisuus. Elinkautiseen kyseistä säädöstä ei sovelleta, vaan sitä koskevat eri säädökset. Niissä taas annetaan viranomaisille laajahko harkintavalta. Erikoista kyllä niissä ei lainkaan mainita aiemman rikollisuuden huomioon ottamista. Mutta tämä ei kai enää oikein ole kieliasiaa.
Kieliasiaa on kyllä se, että "Yksinäisen tarkkailijan" käyttämä sana "ensikertainen" ei ole säädöskieltä eikä edes oikeuskirjallisuuden kieltä. On myös jokseenkin suhteetonta moittia "säädöskieltä" asiasta, jossa on kyse lain _sisällöstä_ eikä kieliasusta. (Etenkin jos säädöskieltä vielä moititaan sellaisista sanoista, jotka eivät ole säädöskieltä.)
Toisin kuin annat ymmärtää, säädösten määritelmäkohdat eivät automaattisesti helpota ymmärtämistä. Tähän on kiinnittänyt huomiota muun muassa oikeuslingvisti Heikki Mattila, joka kirjoittaa asiasta näin teoksessa "Oikeuskieli ja säädöstieto" (kust. Suomalainen lakimiesyhdistys): "- - on monesti niin, että erityisen seikkaperäinen määritelmä lisää tulkinnanvaraisuutta: se on väistämättä lauserakenteeltaan monimutkainen ja tulkitaan helposti liian tyhjentäväksi. Liiallinen määrittely saattaa johtaa kokonaan toiseen tulokseen kuin oli tarkoitettu. Tästä syystä lainvalmistelun asiantuntijat kehottavat välttämään turhia määritelmiä säädösteksteissä." (2010, 187.)
Toisaalta taas yksittäisessä säädöksessä saattaa olla sellaisia termejä, joita ei kyseisessä säädöksessä selitetä. Ne saatetaan selittää jossain muussa säädöksessä tai säädökseen liittyvässä tekstissä. Aikamoinen asiantuntija se, joka on näistä tekstiketjuista ja -verkostoista suvereenisti perillä.
Voitaisiin ehkä jo lopettaa tuo keskustelu siitä, miten säädöskieltä moititaan siitä ja tästä. Jos olisin ollut viisaampi, olisin käyttänyt blogimerkinnässäni säädöskielen asemesta vaikkapa sanaa oikeuskieli. Toisaalta, kuten aiemmin yritin selittää, ei ole yksiselitteistä, mitkä ovat säädösten ja säädöskielen rajat.
Verkkosivulla http://www.porttivapauteen.fi/tietoa/tietopankki/2510/ehdonalaiseen_vapauteen_liittyva_valvonta Tuula Tarvainen kirjoittaa: "Ensikertaisia ovat vankilassa ensimmäistä kertaa olevien lisäksi myös ne, jotka eivät ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittaneet vankeusrangaistusta. Ensikertainen pääsee ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan vankeusrangaistuksesta puolet. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehnyt ensikertainen vapautuu oltuaan vankilassa 1/3 rangaistuksesta." (Viimeisen sanan virhe, k:n puuttuminen, oli siis Yksinäisen tarkkailijan virhe, ellei hän sattunut lainaamaan lähdettä, jossa teksti oli virheellisessä muodossa. Yksi syy lisää mainita lähde, muuten.)
Tämän blogin aihepiirin (säädöskieli) kannalta olennaista kai on se, että kun hyväätarkoittavat kirjoittelijat yrittävät yleistajuistaa sanomaa käyttämällä säädöskieleen kuulumattomia, itse keksimiään tai muualta vähän huonosti kopioimiaan termejä, tulos voi olla vaikeampaa kuin säädöskieli.
Säädöskieli on oma maailmansa, mutta sillä sentään on oma merkityksensä, koska se on sitä kieltä, jolla säädökset eli voimassaoleva lainsäädäntö on kirjoitettu ja jota tuomarit (ja lainvalmistelijat ja -säätäjät) joutuvat lukemaan. Säädöstenselittelykieli taas taitaa pahimmillaan olla vain selittelijöiden itsensä harrastelema kielimuoto, jota harva lukee ja jota vielä paljon harvempi ymmärtää, ainakaan oikein.
Joka tapauksessa hän siis kirjoitti käyttäen itse keksimiään termejä, pysyen tiukasti erossa sekä säädöskielestä että yleistajuisesta kielestä.
Mitä latinalla leikkimiseen tulee, "Ne sutor supra crepidam" (joka on myöhemmin sepitetty näennäisviisaus - sitä ei tunneta keneltäkään antiikin kirjoittajalta tässä muodossa) tarkoittaa, että suutarin ei pidä arvostella sandaalin yläpuolella olevia asioita. Mikä lienee tämän merkitys maailmassa, jossa oikeita, jalkineita tekeviä suutareita ei taida enää juuri olla?
A) Sutor ne ultra crepidum eli suomeksi suutari pysyköön lestissään on 100-luvulla eläneen luonnonhistorioitsijan Gaius Plinius Secunduksen käyttämä sanonta.
B) Maailmassahan on vaikka kuinka paljon oikeita jalkineita tekeviä suutereita. Luuletko että jalkineet kuoriutuvat kenkälaatikosta vai miten ne syntyvät häh?
(Ei niin, että suutareiden oletettu tai todellinen määrä mitenkään liittyisi ym. sanonnan käyttökelpoisuuteen.)
Kuten tästäkin keskustelusta on käynyt ilmi, säädöskielen ymmärrettävyyttä tutkittaessa lienee järkevää katsoa välillä myös varsinaisista säädösteksteistä ulos: niitä selittäviin teksteihin ja teksteihin, joissa niistä käydään keskustelua. Ja onhan niinkin, että säädöksissä käytetty kieli ei muutenkaan ole oma erillinen saarekkeensa "osakielten" saaristossa. Siltoja on paljon.