Leksana kirjoittivat Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hankkeen tutkijat ja tukiryhmän jäsenet.
LEKSA, säädöskieliblogi
8.10.2012 16.01
Riittääkö terve järki vai laaditaanko laki?
Kumpaan kurin pitäisi perustua?
Eduskunnassa keskusteltiin jokin aika sitten oikeuskanslerin kertomuksesta vuodelta 2011. Huomiotani kiinnitti kiinnostavassa keskustelussa se, että ”terve järki” näyttäytyi siinä ikään kuin lainsäätämisen vaihtoehtona.
Esimerkkinä käytettiin taannoista tupakointijupakkaa. Kyse on laajaa huomiota saaneesta tapauksesta, jossa rehtori määräsi tupakoinnista kiinni jäänneille oppilaille rangaistukseksi esseen kirjoittamisen, aiheena tupakoinnin vaarat. Rehtori sai huomautuksen, sillä tutkielman kirjoittaminen on sellainen kurinpitoseuraamus, joka ei perustu lakiin. Kyse oli käsittääkseni siitäkin, että koulun järjestyssääntöön oli kirjattu (lainvastaisesti) tupakointikielto koulumatkalla.
Tapausta sivunneissa keskusteluissa on usein vedottu siihen, että rehtorin toiminta oli terveen järjen mukaista ja hänen saamansa huomautus taas järjetön. Näin esimerkiksi kansanedustaja Ben Zyskowicz aiheesta eduskunnan täysistunnon pöytäkirjan mukaan:
”Herra oikeuskansleri, kysyn: milloin Suomesta on tullut maa, jossa terveen järjen käyttö on kielletty ja joka asiasta pitää erikseen säätää lailla? Tiedän, että me juristit – itsekin entinen perustuslakivaliokunnan jäsen ja puheenjohtaja – olemme olleet varmasti tätä ajattelua edistämässä ja tehdyt perusoikeusuudistukset ja muut ovat tätä lailla säätämisen vaatimusta korostaneet ja viranomaisten harkintavallan rajoja korostaneet, mutta kysyn silti: Ollaanko nyt menossa yli, toiseen suuntaan? Milloin terveen järjen käyttö on kielletty tässä maassa ja on erikseen vaadittu, että kaikesta pitää säätää lailla?”
Terve järki on
mielenkiintoinen sanapari. Se antaa olettaa, että olisi jokin yhteisesti hyväksytty
ja yleiseen etuun nojaava terve järki, jonka mukaan kaikkien pitäisi toimia ja
ajatella; muu olisi ”sairasta”. Mutta kuka on päässyt ja pääsee määrittelemään,
mikä kulloinkin on terveen järjen mukaista? Eikö meillä ole eri syistä varsin erilaisia ajatuksia siitä, mikä on kulloinkin järkevää – ja eikö juuri politiikka ole näistä keskustelemisen aluetta?
Ideologiakeskusteluissa muistutetaan aika ajoin siitä, että (kapitalistiseksi sanotussa) nyky-yhteiskunnassamme terveen järjen mukaisina esitetään esimerkiksi kilpailukeskeisyys sekä kuluttamisen ja talouden jatkuva kasvu. Ovatko nämä muka kiistattomasti kannatettavia ja yleisesti hyväksyttäviä asioita?
Onko sittenkin viisasta olla luottamatta ”terveeseen
järkeen”? Takavuosina terveen järjen (ja kai lainkin) mukaista oli esimerkiksi sukupuolten eriarvoisuus ja vaikkapa miehen oikeus
kurittaa vaimoaan ja lapsiaan. Edelleenkin tuntuu olevan terveen järjen
mukaista, että miehet saavat keskimäärin parempaa palkkaa kuin naiset.
Terveen järjen mukaiset oletukset tuntuvat joskus järjettömiltä, suorastaan sairailta. Eikä niillä aina tunnu olevan mitään tekemistä järjen kanssa. Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että terve järki on kokoelma ennakkoluuloja, jotka henkilö hankkii ennen kahdeksantoista vuoden ikää.
Kuka takaa, että terve järki todella on tervettä – kun ei meillä ole yhteistä ajatusta siitäkään, mikä on milloinkin tervettä? Toisaalta eihän lakienkaan järkevyyttä voi taata.
Lait ovat kuitenkin mielestäni ”tervettä järkeä” parempia toiminnan ohjenuoria ainakin yhdessä mielessä: Ne altistetaan ennen hyväksymistään julkiseen keskusteluun. Niiden kielellisistä muotoiluista ja mahdollisista merkitystulkinnoista neuvotellaan etukäteen.
Lakeihin voidaan ainakin
periaatteessa vaikuttaa demokraattisesti. Terve järki sen sijaan vaan jotenkin,
no, muhii ja möyrii vapaan maailman syvissä tummissa vesissä.
VESA HEIKKINEN
Eduskunnan täysistunnon pöytäkirja
Oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2011
Aamulehden uutinen tupakointitapauksesta
Oikeuskanslerin viraston ratkaisu
Palaa otsikoihin | 11 puheenvuoroa
Kyse on nimittäin rangaistusten lakisidonnaisuudesta, joka on vanhastaan ilmaistu sanoilla "Nulla poena sine lege", ei rangaistusta ilman lakia. Teosta voidaan tuomita rangaistukseen vain, jos teko oli tekohetkellä voimassa olleen lain mukaan rangaistava, ja vain sellaiseen rangaistukseen kuin laissa on säädetty. Tämän on katsottu kuuluvan oikeusvaltion keskeisiin periaatteisiin. Tosin Amerikasta kerrotaan, että siellä tuomarit voivat itse keksiä rangaistuksia, mutta lieneeköhän vain juttua, kuten moni muukin Amerikasta kerrottu asia.
Tosin kyse on myös siitä, että Zyskowicz ilmeisesti myös vaati koululle oikeutta puuttua koulumatkoilla tapahtuviin asioihin, vaikka laki ei sellaista oikeutta anna. Tämäkin on kovin omituinen kannanotto entiseltä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalta.
Lisää aihetta ihmettelyyn antaa, että oikeuskansleri kokonaan kiersi kysymyksen eduskunnassa ja vetosi siihen, että kyseessä on apulaisoikeuskanslerin ratkaisu!
Kuka valvoisi näitä valvojia?
kaipa se myös tällaisessa tapauksessa on järkevin eri rangaistusmuodoista ja saa asianomaisen ehkä myös ajattelemaan tekoaan.
onko se nyt terveen järjen mukaista, kukapa sen tietäisi mutta ainakin mielestäni se on järkevä toimenpide.
eihän kaikkea voida laeilla etukäteen normia, ei riitä mielikuvitus, pitäisi pieniä vapauksia suoda eri toimihenkilöille, eihän heitä muuten tarvittaisikaan, vähän joustavuutta toimiin, olkaapa hyvä!
Tai laulamaan seuraavassa työpaikan pikkujoulussa ylistyslaulun yritykselle, jos olet joskus sanonut jotain kriittisen tapaista firmasta? Ynnä tietysti allekirjoittamaan lupauksen, että et enää koskaan tupakoi työmatkalla / syljeskele maahan / sano mitään minkä pomo voi tulkita arvosteluksi.
Jos jostain on järki kaukana, niin tuosta!
Käydäänköhän tällaisia keskusteluja muualla kuin Suomessa?
Minusta pitäisi kysyä, miksi rehtori ylipäänsä halusi antaa pojalle rangaistuksen. Ehkäpä siksi, että joku oli kasvattanut rehtoria kun hän oli itse ollut nuori, ja hän halusi tehdä pojalle samanlaisen palveluksen.
On asenteita ja tapoja, jotka eivät puheilla muutu miksikään – ne muuttuvat yhteiskunnassa vasta, kun menneeseen jämähtäneet poistuvat luonnollisen poistuman kautta tai ainakin joutuvat vanhetessaan pois asemista, joissa voivat vaikuttaa asioihin. Eivät karttakepillä oppilaiden sormia hakanneet opettajatkaan lopettaneet hakkaamista, he vain joutuivat eläkkeelle.
Koulun ”kasvatustehtävä” on tässä(kin) asiassa vain hento verho sille, että jotkut opettajat vielä yrittävät saada henkistä kompensaatiota sille, että työ on tylsää ja sosiaalinen asema surkeanpuoleinen. Kun halutaan oikein ”kasvattaa”, niin keksitään vaikka mitä sääntöjä tai sitten otetaan itselle sellainen valvontatehtävä, johon ei ole oikeutta – homman varsinainen sisältö ja tarkoitus on tietysti hallitseminen, kontrollointi.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#P36
Maallikko ei ehkä tätä tiedä eikä ymmärrä, että tähän sisältyy, ettei muunlaista kurinpito-oikeutta ole. Käsittämättömältä tuntuu, ettei asia ole selvä korkeassa asemassa oleville juristeille, joiden pitäisi asemassaan erityisesti edistää ja valvoa laillisuutta.
"Yläkoulua käyvä tyttäreni oli unohtanut penaalinsa uskonnon luokkaan. Koulutuntien jälkeen hän meni noutamaan kynäkoteloaan mutta pysähtyi käytävälle uskonnon luokasta kuuluvan metelin vuoksi.
"Oven läpi kuuluvista äänistä päätellen meneillään oli kiivas keskustelu, jossa selviteltiin koulun alueella tupakoinnista kärähtäneen oppilaan asioita.
"Tyttäreni päätti jättää asiansa hoitamisen toiseen kertaan. Mutta ennen paikalta poistumista hänelle selvisi, ettei syytettynä ollut oppilas vaan uskonnon opettaja, jolle oppilaan äiti pauhasi:
"– Jos minun lapseni on tavattu koulun alueelta palava savuke kädessä, se ei vielä todista sitä, että hän olisi polttanut tupakkaa!"
(http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/naurukoulu/lukijajuttuja.htm#Näyttö ei riittänyt)
1. en tupakoi enkä syljeskele
3. laulan mielelläni sopivassa tilaisuudessa kunhan sovitaan
periaatteessa on kai kysymys siitä voiko jonkun laitoksen järjestyssääntöjä rikkonut saada esim edelläkerrotun "rangaistuksen" ja olen edelleenkin sitä mieltä että jos teko sotii tunnettuja sääntöjä vastaan, se olisi mahdollista.
en puutu nyt siihen voiko koulu määrätä koulumatkoja jollain tavalla, se on kai todellakin lailla aseteltava juttu.
Jonkun terve järki sanoo, että oppilasta saa kiusata miten haluaa "kasvattaakseen" häntä. Onneksi sellaiselle terveelle järjelle on nykyisin edes jotain rajaa.
Sitä voisi kuvitella, että tietty henkilö on valittu rehtorin virkaan, koska hän on työuransa aikana osoittanut yhteisölleen, että hänellä on tehtävän hoitamiseen vaadittavat ominaisuudet. Yhteisöllä pitäisi tietysti olla jokin yhteinen näkemys siitä, mitä nämä ominaisuudet ovat.
Yhteinen näkemys edustaisi ns. tervettä järkeä ja ohjaisi yhteisöä puuttumaan asiaan, jos rehtori sortuisi ylilyöntiin tai "kiusaisi miten haluaa".
Kun yhteinen näkemys puuttuu ja yhteisön yksittäiset jäsenet voivat puuttua rehtorin toimiin miten haluavat, he voivat vetää maton maltillisiltakin rangaistusyrityksiltä vetoamalla rehtorin "mielivaltaisuuteen".
Lopputulos on se, että koululaiset tietävät voivansa tehdä mitä vain, koska oppilaiden osalta koulussa vallitsee rankaisemattomuuden laki, jota yksikään rehtori tai opettaja ei uskalla rikkoa, rangaistuksen uhalla.