Siirry sisältöön
Haku

Laura Niemi

2.12.2013 15.33

Pikkujoulujuhlintaa

Laura Niemi

Suomessa vietetään sekä pikkujoulua että pikkujouluja.

Marras- ja joulukuussa monet yritykset, yhdistykset ja harrastusporukat järjestävät pikkujouluja eli vapaamuotoisia illanviettoja, joissa pidetään hauskaa yhdessä ja irrottaudutaan syksyn kiireistä ennen varsinaisia joulupyhiä ja -lomia.

Pikkujoulu-sanan ainoa merkitys ei ole kuitenkaan tällainen illanvietto, vaan sillä voidaan tarkoittaa myös ensimmäisenä adventtina vietettävää joulunalusjuhlaa. Pikkujoulu on siis eräänlainen pieni joulu, joka aloittaa varsinaiseen jouluun valmistautumisen.

Minun lapsuudenkodissani pikkujouluna leivottiin ensimmäiset piparkakut, aseteltiin kyntteliköt ikkunalaudoille ja koristeltiin ruukkuun istutettu kuusentaimi, jota kutsuttiin pikkujoulukuuseksi.

Uusi ajantieto -teoksen (Karjalainen ym. 1989) mukaan ensimmäistä adventtia nimitettiin satunnaisesti pikkujouluksi jo 1890-luvulla. Kodeissa pikkujoulu on ollut ennen muuta kaupunkilainen perinne. Pikkujouluksi kutsuttuja iltamia alettiin puolestaan järjestää 1900-luvun alussa ensin ylioppilasosakunnissa, joista se levisi yhdistyksiin ja järjestöihin.

Kun tarkoitetaan ensimmäisenä adventtina vietettävää juhlaa, pikkujoulu on yksikössä samaan tapaan kuin sen isompi sisarus joulu tai vaikkapa uusivuosi. Vaikka alkujaan sanaa on käytetty yksikössä myös illanvieton merkityksessä, nykyään monelle tutumpi lienee monikollinen nimitys pikkujoulut.

Monikko voi tuntua luontevammalta siksi, että useat muut järjestettävät juhlat, kuten nimiäiset, häät tai tuparit, ovat monikossa. Kielitoimiston sanakirjassa pikkujoulu on toistaiseksi yksikössä myös illanviettojen merkityksessä, mutta monikollinen pikkujoulut lisätään sen rinnalle seuraavaan versioon. Sekä yksikkö että monikko ovat siis mahdollisia.

Hyvän pikkujoulun toivottaminen on jo hieman liian myöhäistä, mutta pikkujouluja monilla on varmaan vielä edessä. Hyvää joulun odotusta ja juhla-aikaa kaikille!

Lisäys 27.11.2014: Kielitoimiston sanakirjan uudessa versiossa illanviettoa merkitsevään pikkujoulu-sanaan on lisätty täsmennys us. mon.

Kielitoimiston sanakirja


Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa

2.12.2013 20.46
Joulumieli
Aika keinotekoista
”Pikkujoulu” kuulostaa samanlaiselta kielivirheeltä kuin ”housu”, mutta tässä on ilmeisesti kyse lingvistisestä besserwisserismistä: on kaivettu jostain sadan vuoden takaa julkaisu, jossa esiintyy ”pikkujoulu”, ja sitten ihan vakavalla naamalla esitetään se suomen kielen sanakirjassa. Ilmeisesti virhettä ei edes aiota korjata, vaan käytössä oleva sana esitetään sepitteen ”rinnalla”.

No, tokihan ”firman pikkujoulu” on myös käytössä, suhteellisen harvinaisena varianttina. Mutta se tarkoittaa tasan samaa kuin ”firman pikkujoulut” eikä suinkaan mittään ”ensimmäistä adventtia” (po. ensimmäistä adventtisunnuntaita t. adventin alkua).
2.12.2013 21.40
Mervi
Monikolliset pikkujoulut
Voisiko juhlien monikollinen muoto tulla siitä, että alunperin on puhuttu tapahtumasta nimeltä "pikkujoulujuhlat". 'juhla' on sitten pudonnut pois ja jäljelle jäänyt vain 'pikkujoulut'.

Vain ajatuksena...
3.12.2013 9.19
Kanapee
Pikkujoulua viettävä
Kyllä meidän suvussamme ja koulussamme on vietetty pikkujoulua merkityksessä "ensimmäinen adventti". Ei todellakaan kyse mistään sadan vuoden takaisesta perinteestä. Jos jonkin sanan käyttöä ei itse tunne, ei se tarkoita, että kyseessä olisi virhe.
3.12.2013 15.26
Valpurga
pikkujoulu
Ei nyt sentään tarvitse mennä sadan vuoden taa etsimään yksiköllistä pikkujoulua. Silloin kun minä olin työelämässä (vajaat kymmenen vuotta sitten), meidän firmassa oli aina pikkujoulu.
4.12.2013 9.01
Elina ja Emilia
Näkökulmamme
Meidän mielestämme muoto pikkujoulut on paremman kuuloinen, kun puhutaan näistä vapaamuotoisista illanvietoista. Esimerkiksi "Menen pikkujouluun." kuulostaa todella oudolta verrattuna "Menen pikkujouluihin." Emme tiedä, johtuuko tämä kuitenkin vain jälkimmäisen muodon yleisyydestä.
Meille pikkujoulun toinen merkitys oli täysin tuntematon, joten senkin takia yksikkö ehkä kuulostaa oudolta. Aiomme jatkossakin sanoa pikkujoulut.
4.12.2013 9.20
Mikko ja Janne
Pikkujuhlat
Voihan niitä pikkujouluja viettää monia vuodessa. Vaikka onko sillä kuitenkaan paljoa merkitystä, millä nimellä sitä juhlaa kutsutaan.

Itse en ole juhlinut pikkujouluja perheen kanssa mainitsemanasi joulunalusjuhlana. Onko se edes kunnolla mikään juhla?
9.12.2013 8.20
Farmor
Pikkujoulu & nimiäiset
Meillä täällä saaressa vietetään pikkujoulua ensimmäisenä adventtina ja ostetaan jopa pikkujoululahjoja, lapsille ainakin!

Sana nimiäiset kuulostaa hupaisalta - sanan ristiäiset synonymikö?

MUKAVAA (ISON) JOULUN ODOTUSTA!
7.1.2014 14.26
Maria
nimiäiset
Ristiäisissä lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi, vaikka monen lapsen nimi myös silloin julkistetaan perheen ulkopuolisille. Uskonnottomia on kuitenkin yhä enemmän, joista monet haluavat viettää nimenantojuhlaa ilman uskonnollista sisältöä. Nimiäiset on mielestäni oiva lyhenne nimenantojuhlalle.

Pikkujoulu-nimitys ensimmäisenä adventtisunnuntaina vietettävälle pienimuotoiselle juhlalle perheen kesken on aivan yhtä kelvollista kieltä kuin keskiviikon pilanimitys "pikkulauantai", tuttu ainakin 90-luvun opiskelijoille.