Zumbasta Fiestaan

Viime viikon maanantain Iholla-sarjan jaksossa yksi sarjan miehistä, Patrick, menee ryhmäliikuntatunnille. Patrickin tyttöystävä Tuuli on valinnut hänelle tunnin, jonka nimi on I love body. 

Autossa matkalla jumppaan Patrick tajuaa, että tunti on suunnattu ehkä ensisijaisesti naisille. Hän toteaa kameralle: ”Mä kysyin Tuulilta et mihin tunnille mun kannattaa mennä. Se sano et ota toi I love body. Mä en pystyny pitää pokkaa ku mä tajusin et se on tehny sen saletisti tahalleen. Laitto mut semmoselle naisten tunnille.”

Jumpasta palattuaan Patrick syyttää tyttöystäväänsä pilasta ja kertoo, että tunnilla lähinnä sheikattiin lantioita ja hän oli ainoa mies. Tuuli vaikuttaa aidosti hämmästyneeltä ja toteaa, ettei hänkään tiennyt, minkä tyylinen I love body on ja mitä siellä tehdään.

Patrickin ja Tuulin tuntemukset kuulostavat tutulta. Ne kertovat siitä, että ryhmäliikuntatuntien nimet ovat nykyään niin kryptisiä, että niiden sisältöä voi vain arvailla etukäteen.

Jumppailin opiskeluaikanani monta vuotta Unisportin eli entisen Yliopistoliikunnan tunneilla. Muistan, että aluksi uskaltauduin pelkästään tunneille, joiden nimet ymmärsin. Kävinkin lähinnä Venyttely ja kehonhuolto -nimisellä tunnilla.

Hiljalleen uskaltauduin myös vähän erikoisemman kuuloisille tunneille, ja treenasin muun muassa Bodyssa, Zumbassa ja Sh’bamissa. Niiden sisältö oli oikeastaan perusjumppailua ja rentoa musiikin tahdissa heilumista – paljon yksinkertaisempaa kuin niiden nimet antaisivat olettaa.

Tänä syksynä aloitin ryhmäliikuntatunneilla käymisen uudelleen ja ostin Motivus-kuntokeskuksesta liikuntakortin vuodeksi. Vaikka olin ihan hyvässä kunnossa ja liikkunut aikaisemmin useita kertoja viikossa, yllätyin, että minusta tuntui jostain syystä siltä, että olen taas täysi noviisi. Pelkäsin, etten selviä tunneista. 

Jälkikäteen tajusin, että pelokkaat tuntemukseni johtuivat osittain tuntien nimistä, jotka eivät olleet enää samat kuin entisessä liikuntapaikassani. En enää pystynyt päättelemään nimistä, minkä tasoisille liikkujille ne on suunnattu ja kuinka vaikeita koreografioita niihin kuuluu.

Myöskään tuntikuvaukset eivät välttämättä selventäneet tunnin sisältöä ja tehoa: Mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että tunti on rankka? Onko se rankka aloittelijan vai kokeneemman kuntoilijan näkökulmasta?

Lopulta päätin aloittaa Muokkaus-nimisestä jumpasta, joka osoittautui hyvin samanlaiseksi kuin Unisportin Body. Fiestaksi nimetty tunti taas muistutti Zumbaa. Huomasin, että pärjään tunneilla ihan hyvin ja että olin jännittänyt etukäteen ihan turhaan. Tunsin oloni taas kotoisaksi.

Kokemukseni sai minut toivomaan johdonmukaisuutta liikuntatuntien nimeämiseen. Jos kaikki jumpat olisi nimetty informatiivisesti ja kaikissa paikoissa edes lähestulkoon samalla tavalla, monien liikkujien aloituskynnys voisi olla nykyistä matalampi.

Erikoisilla nimillä tavoitellaan varmaankin nykyaikaisuutta ja trendikkyyttä tai fitness-mielikuvia. Ovatko nimien keksijät tulleet kuitenkaan ajatelleeksi, että samalla nimet menettävät ymmärrettävyyttään ja niiden merkitys saattaa hämärtyä?

On totta, että tunnin nimi ei yksin määrää sen sisältöä, vaan esimerkiksi ohjaajan tyyli voi vaikuttaa liikkeiden tehoon ja koreografioihin. Siitä huolimatta uskon, että yhdenmukaiset, selkeät ja helposti lähestyttävän kuuloiset nimet saattaisivat tehdä siitä ensimmäiselle tunnille lähtemisestä helpompaa. Ehkä silloin jumppaan uskaltautuminen ei vaatisi kaltaisiltani jännittäjiltä yhtä isoa itsensä ylittämistä.

Tällä viikolla aajattelin mennä kokeilemaan ainakin BodyAttackia ja PACEa. Olen jo saanut selville, että BodyAttack-nimi ei liity hyökkäämiseen vaan pikemminkin lihasvoiman parantamiseen ja kestävyyden harjoitteluun.

PACEsta tiedän taas sen verran, että lyhenne on sanoiksi kirjoitettuna progressive anaerobic/aerobic/accommodating circuit excercise. Ehkäpä jo muutaman viikon päästä olen sinut myös liikkeiden kanssa ja osaan ”PACEttaa” sujuvasti.