Todellaki, todellaki

Sketsiohjelma Putouksen kuudes tuotantokausi päättyi viime lauantaina. En tällä kertaa pitänyt monistakaan sketsihahmoista. Siitä huolimatta huomasin jo muutaman jakson jälkeen, että hahmojen hokemat ovat tarttuneet arkikielenkäyttööni. 

Huomasin esimerkiksi toistavani Lordi Lallyn ei voi tietää -fraasia leikittelevällä äänellä sellaisissa tilanteissa, joissa halusin viestittää, että minulla ei ole puheena olevasta asiasta varmaa tietoa vaan kyseessä on arvelu.

Olen kuullut myös muiden käyttävän viimeisimmän kauden hahmojen hokemia ja toistelevan esimerkiksi Svetlana Rönkön ehkä vähän tuhma- ja Karjalan Kandalfin se oli virhe -lausahduksia. Hokemia saattavat käyttää jopa ne, jotka eivät omien sanojensa mukaan pidä sketsihahmoja onnistuneina – tai jotka eivät edes seuraa Putousta.

Monet aiempien kausien sketsihahmojen lausahdukset ovat jääneet elämään suomalaisten kielenkäyttöön jopa vuosiksi. Esimerkiksi suut makiaks- ja mitä jäbä duunaa -lausahduksia on kuulunut monien puheissa ärsyttävyyteen asti.

Twitterissä eräs käyttäjä kertoi, että hänen poikansa luokassa Putous-hokemat on kielletty, ja toinen taas päivitteli hokemien rantautumista jopa kuntosalille. Kommentit kertonevat jotain lausahdusten suosiosta.

Jotkin hokemat ovat levinneet jopa poliitikkojen puheisiin: esimerkiksi Jutta Urpilaisen on kuultu käyttävän viidennen kauden voittajahahmon Antskun mie romahan -hokemaa, kun hän kommentoi kannatustaan.

Miksi Putous-hokemat tuntuvat tarttuvan niin kovin helposti? Miksi ne saavat suosiota ihmisten arkipuheessa? Luulen suosion johtuvan siitä, että hokemat sopivat luontevasti arkikeskustelun eri paikkoihin. 

Hauskalla, sketsiohjelmasta tutulla sanonnalla voi päättää keskustelun luontevasti, keventää vuorovaikutustilanteen tunnelmaa tai vaikkapa ottaa etäisyyttä arkaluonteiseen puheenaiheeseen. Useimmat hokemat eivät ole myöskään sidoksissa mihinkään tiettyyn puheenaiheeseen, vaan ne sopivat luontevasti monenlaisiin yhteyksiin.

Jotkin hokemat saattavat tarttua ihmisten kielenkäyttöön myös siksi, että niissä hyödynnetään aluemurteiden piirteitä: fraasi saattaa tulla helposti omaksi omaa arkikieltä, jos siitä tulee mieleen tuttu ja kotoisa synnyinpaikkakunnan puhe.

Erotan aika ajoin sketsihahmojen hokemia keskustelukumppaneideni puheesta, vaikka he eivät ole käyttäneet niitä tietoisesti. Huomaan joskus itsekin sanoneeni vahingossa todellaki, todellaki nopeasti. Lopulta meinaan purskahtaa nauruun kesken vakavan keskustelun, kun mieleeni tulee Ymmi Hinaaja lohenpunaisine kaapuineen ja kultaisine kerhotossuineen.

Havaintoni kertoo siitä, että sketsihahmojen hokemissa on jotain todenperäistä. Vaikka hahmolla ei olisi vastinetta arkitodellisuudessa ja se ei huvittaisi katsojaa, sen hokema saattaa olla hyvinkin tuttu ja tunnistettava. Kenties siksi hahmojen lausahduksia voidaan hyödyntää myös tietoisesti jokapäiväisissä keskustelutilanteissa.

Ilta-Sanomat 26.2.2014: Putous-hokemat tulivat politiikkaan