Laura Niemi
”Oltiin Jarkkon kanssa #lätkämatsi:ssa”
Joskus kuulee huolestuneita mielipiteitä siitä, että sosiaalinen media köyhdyttää suomen kieltä ja sen ilmaisuvoimaa. Minä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä some pikemminkin elävöittää suomea ja tuo siihen uusia rekistereitä ja vivahteita. Etenkin Twitterissä kirjoittaminen vaatii kirjoittajalta myös tiivistämistä, joka kehittää kielellistä ilmaisua ja nokkeluutta.
Yhdestä asiasta olen ollut kuitenkin hieman huolissani. Hämärtääkö somekirjoittelu käsitystämme siitä, miten sanat taipuvat?
Facebookissa taivutetaan henkilönnimiä usein suosituksen vastaisesti silloin kun toinen käyttäjä merkitään eli linkitetään omaan julkaisuun. Nimi kirjoitetaan perusmuodossa ja taivutuspääte lisätään suoraan perusmuotoiseen sanavartaloon, ja astevaihtelusäännöt eivät toteudu.
Olen törmännyt esimerkiksi taivutusmuotoihin Samppan, Riikkalle tai Anttilta. Taivutuspääte lisätään perusmuotoiseen nimeen ilmeisesti siksi, että Facebook ei enää tunnista käyttäjää eikä tee nimestä linkkiä, jos toisen k:n, p:n tai t:n jättää pois.
Twitterissä sen sijaan perusmuotoisen sanavartalon ja taivutuspäätteen väliin lisätään usein kaksoispiste, yhdysmerkki tai heittomerkki silloin, kun sana halutaan merkitä aihetunnisteeksi, tähän tapaan:
”Olen järkyttynyt tästä #yliopistoisku’sta!”
”#Siivouspäivä:än osallistui satoja kaupunkilaisia.”
Voiko käydä niin, että kielenkäyttäjien mielessä alkaa hämärtyä hiljalleen se, kuuluuko sanan vartalon ja taivutuspäätteen väliin merkki vai ei? Olen nähnyt jo muutamia blogikirjoituksia, joissa esimerkiksi paikannimiä taivutettaessa on käytetty kaksoispistettä ilman sen suurempaa syytä.
Twitterissä turvallisinta on muuttaa koko tekstin rakennetta niin, että aihetunnisteeksi merkitsemänsä sanan voi kirjoittaa perusmuodossa. Aihetunnisteen voi kirjoittaa myös tviitin loppuun perusmuotoisena, jos merkkimäärä riittää.
Etunimen taivuttamiseenkaan ei onneksi tarvitse katsoa mallia Facebookista, vaan suositusten mukaiset taivutusmuodot voi tarkistaa Kotuksen vastikään julkaistusta etunimien taivutushakemistosta.
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Sen sijaan olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen, ettei vierasperäisten paikannimien (ja muiden erisnimien) taivutuksessa tavattavan heittomerkin käyttöä taivutuspäätteen edellä oikein aina hallita: Kun on kerran Renault'n ostanut, ostaa kaiketi myöhemmin - analogisen johdonmukaisesti - myös *Volkswagen'in. Tosin en tiedä, kuinka paljon tästä voi sosiaalista mediaa syyttää. Voihan se tietysti jouduttaa kielenkäytön muuttumista. Vem vet... Voihan olla, että sadan vuoden kuluttua kaikkiin vierasperäisiin erisnimiin liitetään taivutuspääte heittomerkin kera. Tosin sitten on kyllä heittomerkin funktio tietysti vesittynyt kerta kaikkiaan. Mielenkiintoista siis seurata, mihin tässä ollaan taivutuksen kanssa matkalla!
Toisaalta vaikeuksia on kyllä myös taivutuksessa. Miten kirjoitetaan susi-sanan genetiivi? Näköjään susin tai susen.
Mikä muoto on susia? Monet kokelaat tarkoittivat sillä yksikön partitiivia (siis sutta), eivät monikon partitiivia (susia).
Kun tähän taivutussoppaan lisätään semanttista sekoa, saadaan selville se, että "renget eivät parittele isäbtien kanssa".
Ja nyt on parasta selittää. "Renki" on tässä kokelaan mielestä naispuolinen palkollinen (sana "palkollinen" tosin on hänelle tuntematon). "Paritella"-verbi taas merkitsee tässä naimisiin menemistä.
No, lopputulos kai on melko lailla oikein. Harvoinhan ne rengit isäntänsä kanssa noin tilastollisesti ottaen parittelivat eli nussivat.
Some en meni näistä ilmiöistä syyttämään. Pikemminkin kyse on siitä, että kokelaat eivät ole viettäneet aikaansa kirjakielen parissa. Kirjakieli on siten heille outo kielimuoto - niin kuin se kaikille on ennen kuin sen opettelee.
Eikä tässä ole mitään epäloogista. Turkin kielessä käytetään heittomerkkiä aina erisnimen ja päätteen välissä, ja se tuntuu toimivan hyvin ja auttaa sanojen hahmottamisessa. Tosin turkki on paljon suuremmassa määrin agglutinatiivinen kieli kuin suomi. Suomessa esimerkiksi kirjoitusasu Helsingi’stä näyttäisi hassulta. Mutta ehkä voisimme kirjoittaa Helsinki’stä ja jättää lukijan pääteltäväksi, millainen astevaihtelu sanassa esiintyy, jos se nyt on pakko ääneen lukea...
Pienillä muutoksilla tämä kyllä onnistuu. Esimerkiksi näin: "Eilen Maija lähteä Helsinki Tampere." Kun sanajärjestys sovitaan vakioksi, ei enää ole tarpeen kirjoittaa pitkästi "Eilen Maija lähti Helsingistä Tampereelle". Lukija pystyy mainiosti täydentämään virkkeen Modernissimuksen tyyliin. Ja säästyyhän siinä kuusi merkkiä.
Eil Maija läh Hki Tre.