Kokonainen lause ei mahdu, koska merkkimäärä

Minut merkittiin jokin aika sitten Facebookissa erääseen keskusteluketjuun, jonka aiheena oli tällainen verkon ja sosiaalisen median teksteissä yleinen rakenne:

Jätin treenit väliin, koska flunssa.

Tällaisissa virkkeissä koska-konjuktio ei aloitakaan täydellistä sivulausetta, kuten yleiskielessä, vaan pilkun jäljessä on ainoastaan substantiivi-ilmaus.

Keskustelu alkoi Nyt.fi-sivuston kolumnin otsikosta Yle-veroni saa vaikka triplata, koska Pikku-Kakkonen. Keskustelijoilla oli kiinnostavia havaintoja ja käsityksiä rakenteen alkuperästä ja merkityksestä. Yksi tiesi kertoa, että sen alkuperä on erään autonvalmistajan mainoksessa. Mainoksen teksti oli pitänyt mahduttaa pieneen tilaan, minkä takia se oli muotoiltu tähän tapaan: ”Osta auto, koska nopea, koska kaunis ‒ ‒.” 

Toinen taas arveli, että koska-rakenne juontaa juurensa englannista. Kolmannen mielestä se on yleistynyt siksi, että lehdistö yrittää levittää tekstejään somessa ja suosii siksi somekieleen sopivia rakenteita.

Monet kommentoijat olivat sitä mieltä, että rakenne on ärsyttävä ja tarpeeton, koska ”suomessa olisi jo ihan hyvät vastineet takia ja vuoksi”. Myös postpositiot vuoksi ja takia voivat kuitenkin joskus kerätä ympärilleen hankalia substantiivirakenteita. Siksi yleiskielessä selkeämpi vaihtoehto on usein kokonainen koska-konjunktiolla alkava sivulause, kun halutaan ilmaista syy-seuraussuhdetta. 

Ehkäpä koska flunssa -rakenne on yleistynyt siksi, että se on sivulauseen kaltainen mutta silti yhtä tiivis kuin takia- ja vuoksi-ilmaukset. Lyhyys taas sopii otsikoihin tai vaikkapa Twitter-päivityksiin, joissa sanottavaansa saattaa joutua tiivistämään. Koska-rakenteella voi ilmaista syy-seuraussuhteen napakasti silloin, kun kokonainen sivulause veisi liikaa merkkejä.

Luulen, että rakenne on alkanut sapettaa joitakuita, koska se on yleistynyt ja se esiintyy verkon ja somen teksteissä varsin tiuhaan. Ärsyttäviä eivät ole välttämättä kielen rakenteet ja ilmaukset sinänsä vaan pikemminkin se, missä yhteyksissä ja kuinka paljon niitä käytetään. Kun uudet ilmaukset ja rakenteet leviävät ja yleistyvät, ne eivät tunnu enää raikkailta vaan kuluneilta ja kliseisiltä. 

Keskustelussa nousi esiin myös muutamia suopeampia ja jopa innokkaita kannanottoja: ”On hienoa että syntyy uusia merkitysvivahteita kantavia rakenteita, joilla jollain yksinkertaisella tavalla onnistutaan ilmaisemaan jotain uutta.” 

Rakenteessa ei ole minunkaan mielestäni mitään ärsyttävää, vaan pikemminkin se kertoo kielenkäyttäjien luovuudesta ja suomen kielen elinvoimasta. Erään kommentoijan sanoin: ”Mutta kieli elää ja kehittyy, vaikka sitten somen tarpeisiin, ja hyvä niin, vaikka jotkut rakenteet olisivatkin ärsyttäviä liian usein toistettuina.”