Laura Niemi
Kiinnostaa-verbi kiinnostaa
Olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota kiinnostaa-verbin uudenlaiseen käyttöön sosiaalisessa mediassa. Ainakin minun Facebook- ja Instagram-tilieni päivitysvirroissa on näkynyt seuraavanlaisia lauseita:
Smoothiet kiinnostaa.
New Order kiinnostaa.
Illallinen Ruokapaikassa kiinnostaa.
Lauseet ovat yleensä kommentteja jonkun toisen jakamaan julkaisuun. Joku on esimerkiksi saattanut kertoa Facebook-profiilissaan käyneensä lounaalla jossain uudessa ravintolassa – kutsutaan sitä vaikkapa Ruokapaikaksi – ja toinen kommentoi julkaisua näin: ”Illallinen Ruokapaikassa kiinnostaa.”
Smoothiet kiinnostaa voisi puolestaan liittyä Instagram-kuvaan, jossa kuvaaja esittelee uutta tehosekoitintaan. New Order kiinnostaa sopisi esimerkiksi 80-luvun musiikkia käsittelevän verkkoartikkelin kommentiksi; kommentoija on poiminut artikkelista yhden bändin, joka erityisesti kiinnostaa häntä.
Ison suomen kieliopin (§ 460) mukaan kiinnostaa on kausatiiviverbi, joka saa tyypillisesti ihmistarkoitteisen kokijaobjektin, kuten lauseessa Minua kiinnostaa. Verbiä voidaan käyttää kuitenkin myös ilman objektia, kuten lauseessa Konsertti kiinnosti Lahdessa. Silloin lause kuvaa subjektitarkoitteen eli tässä tapauksessa konsertin vaikutusta ihmisiin yleensä.
Somesta bongaamani objektittomat kiinnostaa-lauseet ovat rakenteellisesti sellaisia, että ne herättävät tulkinnan yleisestä, suuren ihmisjoukon kiinnostuksesta. Tekstiyhteys vie tulkintaa kuitenkin siihen suuntaan, että lauseen merkitys on pikemminkin ’minua kiinnostaa’. Kirjoittaja siis ilmaisee kommentissaan omat ajatuksensa ja tunteensa.
Jäin miettimään, mistä tällainen kiinnostaa-verbin käyttö juontaa juurensa. Miksi kokijaobjekti on pudonnut lauseesta pois; haluaako kirjoittaja jollain tavalla häivyttää itsensä kommentistaan? Vai onko kyse siitä, että somessa on toivottavaa ilmaista asiansa tiiviisti ja napakasti? Entä onko lause kenties kaksitulkintainen niin, että kirjoittaja ilmaisee oman mielipiteensä mutta samaan aikaan kutsuu myös toisia samastumaan siihen?
Olen huomannut, että smoothiet kiinnostaa -tyyppistä rakennetta käyttävät somessa lähinnä helsinkiläiset kantakaupungissa asuvat trendikkäät ja kulttuurisesti tiedostavat nuoret aikuiset. Varovasti voi siis arvella, että rakenteen uudenlaisella käytöllä voi olla myös sosiaalisia merkityksiä.
On kieltämättä aika jännittävää, että jopa syntaktiset rakenteet voivat olla keino, jonka avulla ihmiset rakentavat itselleen omanlaistaan sosiaalista tyyliä tai viestittävät kuuluvansa johonkin ryhmään.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Näissä kaikissa kokijaobjektiton (kiitos termilainasta!) kiinnostaa indikoi kai juuri puhujan kuulumista tästä asiasta kiinnostuneiden ryhmään - tai siis ilmaisulla sanotaan sekä tietyn asian sekä kiinnostavan että puhujan tuntevan tämän tietyn kielenkäytön tavan, eli kuuluvan paitsi tietyn asian harrastajiin myös sen hyvin tietynlaisiin harrastajiin.