Eräitä havaintoja ”vihata”- ja ”rakastaa”-verbien käytöstä

Räsäsen mielipidekirjoituksen pääteesi rakentuu dikotomian varaan. Se käy ilmi jo otsikosta: ”Muukalaista tulee rakastaa, ei vihata”. Teesiä vahvistaa leipätekstin painokas ydinvirke: ”Kristillisiin arvoihin kuuluu se, että muukalaista ei vihata, vaan rakastetaan ja hänen ihmisarvoaan kunnioitetaan.”

Ihmisarvon kunnioittamisen osalta olen samaa mieltä, mutta muilta Räsäsen kirjoitus kertoo perin vaihtoehdottomasta ajattelutavasta. Suhtautumisessa ”muukalaisiin” – kuten Räsänen ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia nimittää – se tarjoaa vain kaksi vaihtoehtoa, rakastamisen ja vihaamisen. Tavallisella, keskimääräisen suhteellisuudentajuisella ihmisellä – jollainen luulen olevani – on paljon enemmän vaihtoehtoja. En minä rakasta S-marketin, K-marketin tai minkään marketin kassaa, en satunnaisia vastaantulijoita, en alaisiani enkä esimiehiäni – enkä liioin ”muukalaisia”. Mutta en minä heitä vihaakaan. Yleensä ymmärretään ja toimeen tullaan, toisinaan pidetäänkin toisistamme vaihtelevissa määrin. Kyllä se vallan riittää.

Ns. ”muukalaisen” tavatessani olen yleensä kiinnostunut ja utelias siinä määrin kuin muiden ihmisten asiat minua kiinnostavat. Että mistä kaukaa vieras on ja kenen tyttöjä/poikia sieltä? Siedän ja suvaitsen ”muukalaisen” outoja tapoja kohtalaisen hyvin – onhan niitä outoja tapoja rouva ministeri paratkoon meilläkin, ajateltakoon nyt vaikka kusiaispesässä istumista. Jos satunnainen vastaan osunut alkaa urputtaa, on ensireaktioni professionaalin maltillinen: ”Rupees kuunteleen vähän puhetta.” (Tarv. myös: ”Otetaan ihan rauhallisesti ja pidetään ne kädet näkyvillä.”)

Räsäsen ajattelumalli on vaarallisen vaihtoehdoton. Sitä paitsi vaatimus siitä, että ”muukalaista” pitäisi rakastaa, on lähes mahdoton. Se kertoo mustavalkoisesta ajattelutavasta, josta historia kertoo hirmuisia esimerkkejä.

Että pientä rajaa, sisäasianministeri Räsänen. Ei ole yleisen elämänkokemuksen perusteella viisasta tuputtaa noin dikotomista suhtautumista ”muukalaisiin”. Vähempikin riittää. Ollaan siis aivan tavallisen kiinnostuneita, etäisen kiinnostuneita tai ärsyyntyneitä tilanteen mukaan, olipa kohtaamamme henkilö ”muukalainen” tai suomalainen.

Räsäsen rakkaus muukalaista kohtaan näyttää päälle päätteeksi olevan enimmäkseen kaukorakkautta: Kyllä minä teitä rakastan, mutta pysykää silti siellä kotimaassanne (vaikka teitä siellä raiskataan, kidutetaan ja tapetaan). No, jos olette kristitty, voitte ehkä tulla. Räsänenhän on aiemmissa kirjoituksissaan ehdotellut, että Suomeen päästettäisiin etupäässä kristittyjä ”muukalaisia”.

Räsäsen kirjoituksen tekee painokkaaksi se, että Päivi Räsänen on sisäasiainministeri. Asiat ovat perin oudolla tolalla, jos maahanmuuttopolitiikkaamme ohjaa hänen sanelemansa vastakohtaistava ajattelu.