Siirry sisältöön
Haku

Lasse Koskela

30.9.2009 10.33

Mikä on uutinen?

Monesti uutisen voi tehdä ainakin kahdella tavalla.

Maanantaina 29.9.2009 Ylen pääuutisissa kerrottiin, että Keskusta aikoo palauttaa kaksi kolmasosaa Nova-yhtiöiltä saamastaan vaalituesta.

Olisi sen toisinkin voinut uutisoida: Keskusta aikoo pitää kolmasosan Nova-yhtiöiltä saamastaan vaalituesta.

Kumpi on uutinen on uutisempi?


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

2.10.2009 8.21
KSH
Aikomusko olisi uutinen?
Mielestäni ei välttämättä ole, vaan uutisen olemukseen kai kuuluu, että kerrottu asia todella on tapahtunut tai tulee tapahtumaan -- esimerkiksi uutisoitaessa konsertin tai muun sellaisen tapahtuman sattumisesta lähitulevaisuudessa.