Siirry sisältöön
Haku

Lasse Koskela

13.9.2009 16.14

Keelpolitsei valvab?

Ehdottelin taannoin, että Suomeen perustettaisiin kielipoliisi. Virossa on jo pantu toimeksi.

Nopeaa on veljeskansa. Se siirtyi yhdessä hujauksessa reaalisosialismista virtuaalikapitalismiin. Nyt se on edennyt jo hyperkorrektiuteen.

Virossa on tekeillä uusi kielilaki. Riitta Kylänpää kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä (37/2009): ”Huolimattomasta kielenkäytöstä seuraisi ensin varoitus, ja jos se ei tehoaisi, rangaistuksena olisi jopa 200 päiväsakkoa. Ainoa sallittu kieli olisi kirjakieli.”

Viron valtiolle on tiedossa huimia sakkotuloja. Me suomalaisetkin voimme päästä osille: vuokratkaamme Inarinjärven saari Eesti keele uuestikasvatamislaagerile. Siellä saavat virolaiset kielihuligaanit kuunnella, miten heidän Eesti keele puhastussentrumin vartijoiden ryhdikäät askeleet kaikuvat Jäämeren yössä.


Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa

14.9.2009 14.04
Eero V
Hienoa Lasse, että tartuit tähän! Ajattelin itsekin kirjoittaa tästä kiukuspäissäni jotakin, kun Yle uutisoi asiasta 20. elokuuta, mutta koko juttu tuntui niin päättömältä, että en tiennyt, mistä päivittelyni alkaisin, ja annoin sitten asian olla. Onkin (tosin sikäläistä tämänhetkistä kulttuuri-ilmastoa kummemmin tuntematta) vaikea kuvitella, että moinen pöhkö laki voisi koskaan mennä läpi - niin vastoin se on kaikkea sitä, mitä kielen elämästä nykyisin tiedetään. Asiassa ei tosin ole ilmeisesti kuultukaan kielitieteilijöitä. Ja mitäpä sitä turhia kyselemäänkään, kun kaikkea kurjaa sieltä vain kumminkin vastailtaisiin. Ei kuin laki vain nopeasti läpi, ja kaikki väärä pois maailmasta suit sait. Siihen, mikä on oikeaa ja mikä väärää, ei tietysti tiedettä tarvitakaan: väärää on kaikki sellainen, mistä muutama virkahenkilö keeleinspektsioonissa ei tykkää, koska se on vaikkapa lainaa muista kielistä, ja oikeaa on sitten muu.

Samassa voisi kyllä minusta kieltää kielellisestä kanssakäymisestä myös kaikki haitallinen sisältö kuten kansallistuntoa rapistuttavat mielipiteet. Näin saataisiin yhä vain lisää uutteraa väkeä tuonne Inarinjärven työleirille. Olisiko siellä vaikka jokin sopiva kaivos, jonka toiminta kaipaisi avustusta? Täältä tietoverkostakin löytyisi varmasti monta herkullista väärin kirjoittavaa ja ajattelevaa.

Linkki Ylen uutiseen: http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/08/uusi_kielilaki_huolestuttaa_viron_kulttuurivakea_942425.html

Linkki Suomen kuvalehden juttuun: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kirjailija-jaan-kaplinski-tyrmaa-viron-uuden-kielilain
15.9.2009 9.31
Ville E.
Vai sittenkin...?
Hehheh, hyvin kiintoisaa. Tuli kuitenkin mieleen, että eikös veljeskansa ole kovasti taipuva aloittamaan yhdyssanat genetiivillä. Nopean googletuksen perusteella selvisi, että siinä missä "keelpolitsei" esiintyy tämän blogin lisäksi vain yhdellä sivulla, keelepolitsei-muotoa tarttuu haaviin toistatuhatta.

Ehkä pikkumaista, mutta termit ovat termejä! :)
15.9.2009 14.26
Koskela
Villelle
Taisi tulla minulle sitten päiväsakkoja. Ehkä selviän pienillä sakoilla, kun olen ensikertalainen - en tosin enää nuori rikoksentekijä.

Ja voisin kai yrittää mielentilatutkimuksessa ns. varttihullun papereita; alentuneesti syyntakeiset saavat neljännestä pienemmän tuomion.
15.9.2009 15.53
Jouni
Tää niiq tahtois tänneki tollasen lain, mikää ei oo jännempää q lakie rikkomine ja sit q tääl ois kielipoliisi ni sit vois tuntee ittesä anarkistix tai ainaki aktivistix q jättää ne pose... posste... loppupäättee pois. Tai jotai.

Muuten, olettaen että naapurissa ko. "aprillia, aprillia" laki vastoin kaikkea maalaisjärkeä tulisi voimaan niin mitenkäs kävisi Virolaisen runouden ja kirjallisuuden?

Saisivatko kirjailijat erioikeuden käyttää kirjakielestä poikkeavaa kieltä?
15.9.2009 21.53
Eero V
Jouni: Sain jostakin sellaisen kuvan, että lakiesitys koskisi kaikkea julkista (julkaistua) kirjoittelua. Julkaisija olisi vastuussa siitä, ettei se päästä painokoneeseen muuta kuin norminmukaista yleiskieltä. Muuten lyödään lailla päähän.

En kuitenkaan ole vielä saanut käsiini mitään versiota itse esityksestä. (Tietääkö joku, mistä sen saisi?) Toivottavasti se ei ole oikeasti sentään ihan tuollaista höpöä. Kirjailija Jaan Kaplinski on kyllä luvannut, että lakkaa oitis kirjoittamasta viroksi, jos laki menee aikanaan läpi.

16.9.2009 9.29
Koskela
Jounille

Ei se laki jätä kirjailijoille mitään erioikeuksia. Taitaa tulla tungosta käräjille...
16.9.2009 10.51
Jouni Kemppi
Koskela: "Ei se laki jätä kirjailijoille mitään erioikeuksia. Taitaa tulla tungosta käräjille..."

Epäilemättä kirjallisuus siirtyisi maan alle, ei kirjailijoilla ja kustantajilla olisi varaa jatkuvien sakkojen maksamiseen.

Olisi oikeastaan mielenkiintoista nähdä nostaisiko tuollainen kielletyn hedelmän maine kirjallisuuden arvoa esim. nuorison keskuudessa...
18.9.2009 14.07
Tuutikki
Jos kyseisenlaista lakia todella valmistellaan, siitä kannattaa lisäksi tehdä niin vaikeaselkoinen, ettei erkkikään ota selvää, mitä tapauksia se koskee ja miten lakia rikkovia rangaistaan. Virolaiset voisivat konsultoida niitä, jotka valmistelivat ulkomailta ostettujen autojen verotusta koskevaa lakia. Se on kuulemma niin hämärä, etteivät asiantuntijatkaaan tiedä, miten sitä pitää soveltaa.
18.9.2009 21.34
Kielipuoli-Koskelan fani
Asiaa. Hyvä, veljeskansa! Fransmannithan ovat tota samaa systeemiä soveltaneet anglisismeihin jo 80-luvulta, ks. http://www.academie-francaise.fr/role/index.html, joten sikäli heille pitäisi varata parhaat paikat Inarinjärven saaren camping-alueelta?!
19.9.2009 17.35
William K
Kannupoisid juhivad tähelepanu
Kun Lasse kirjoittaa blogin, lukijan kannattaa päästää pistoolistaan varmistin, sillä niin tiivistä ironiaa hänen tekstinsä tihkuu. Tällä kertaa hänen blogiaan ryydittävät hauskat mukaeestinkieliset sanat. Ne tosiaan toimivat oivana salaivan lähteenä, kun tietää, että mies taitaa eestiä oikeastikin. Kynä on miekkaa mahtavampi ase.

Ja niin lakeijat repäisevät oitis pelihousunsa. Pahin loukkauskivi näyttää olevan, ettei Eestin kielilakiehdotusta laadittaessa "ole ilmeisesti kuultukaan kielitieteilijöitä". Väite pohjautuu Suomen Kuvalehden artikkeliin, jossa joko tunnettu kirjailija valehtelee vastasilmiä tai lehden toimittaja hakee kiihkeästi journalistista pointtia. Kieliasioissa maan hallitus konsultoi Eestin kielineuvostoa, ja niin se on menetellyt tälläkin kertaa. Neuvosto taas koostuu juuri kielen tutkijoista ja tuntijoista. -- Että sellainen kaksoisperustelu!

Suomessa julkiskieltä ja virallista kielenkäyttöä säätelevät useat lait, esimerkiksi kielilaki, hallintolaki ja kuntalaki ynnä jotkut muutkin. Tavallinen vaatimus niissä on, että kielen tulee olla asiallista ja selkeää, mikä perimmältään tarkoittaa kirjakieltä tai sen normien mukaista yleiskieltä. Eestin tuleva kielilaki tähtää aivan samaan päämäärään, ei mihinkään sen kummempaan. Ei valtakunnallisia lakeja, asetuksia ja määräyksiä laadita setoksi tai mulgiksi sen enempää kuin savoksi tai raumaksikaan.

Blogin kommentoija kirjoittaa: "Samassa voisi kyllä minusta kieltää kielellisestä kanssakäymisestä myös kaikki haitallinen sisältö kuten kansallistuntoa rapistuttavat mielipiteet." Mikä eestiläisten osoittamassa itsetunnossa Kotuksen tekstintutkijaa näin pahasti riipoo? Kattavan kokonaiskuvan eestin kielimuodoista ja niiden kehitystendensseistä saa Eestin kielen kehittämisohjelmasta 2004--2010, jota parhaillaan toteutetaan ja jonka Kotus on julkaissut suomeksi. On suorastaan sopimatonta, etteivät Kotuksen omat tekstintutkijat ole vaivautuneet edes siihen tutustumaan.
19.9.2009 22.02
Eero V
Kiitos William lisätiedoista! Pitääpä vilkaista tuota virolaisten kehittämisohjelmaa. Ja olisi kyllä mukavaa saada jostakin käsiin se lakiesitys. Tähän asti olen ainakin minä ollut yksinomaan kaikenlaisten uutisjuttujen varassa. Päällimmäisenä mielessäni on muuan päällikkö Viron opetusministeriöstä, joka totesi aamutelevision haastattelussa, että sellaiset kadulla tavattavat omituiset lainasanat kuin "cafe" saattavat olla joillekin virolaisille vaikeita ymmärtää ja siten vaikeuttaa heidän arkeaan.

Olisi kyllä mukavaa kuulla lain valmistelijoilta joitain muitakin perusteluja tässä asiassa. Minusta esityksestä leijailee muun muassa varsin voimallinen purismin tuoksu, vaikka sitä ei mainitussa haastattelussa ääneen sanottukaan. Olisi kiinnostavaa tietää, onko tuolla kieli-ideologialla ollut mitään roolia lakiesityksen muotoutumisessa.
21.9.2009 15.43
Jouni Kemppi
Vaikka William K meitä oikaisikin, niin onpi ihan pakko laittaa tämä linkki:

http://punk.bumpclub.ee/jmke/textid/kylm_tex.html#tsensor

(En tosin osaa sanaakaan viroa, joten tuo tsensor voipi tarkoittaa jotain muuta kuin kuvittelen sen tarkoittavan)
22.9.2009 10.07
Koskela
Kiitos, William K.

Kiitos, William K. muun muassa asiallisista tarkennuksista. Näyttää siltä, että Virossa suunniteltu kielilaki on Suomessa uutisoitu vähintäänkin kärjistetysti ja yksipuolisesti.

Niin, ja yksi piikki jutussani oli kyllä tarkoitettu Suomen Kuvalehdelle, joka pistää tuommoisen jutun lehteen tarkistamatta ja taustoittamatta. Että semmoista laatulehden journalismia...

Ja muutakin seurasi blogistani: Erään aikakauslehden toimittaja pyysi minulta lausuntoa Viron kielilaista. Hän arveli, että kannattaisin sitä, ja aikoi kai saada aikaan jonkinlaista väittelyä. En ruvennut.