Lasse Koskela
Liennytettyä urputusta urheiluselostuksista, osa 1
Tutuksi tuli myös F1-kuljettaja Damonil.
Etelä-Amerikassa on taas potkittu pohkeita, sääriä ja palloja sekä purtu vastustajaa olkapäähän. Ihailen pelaajien taitoa kaikilla näillä osa-alueilla sekä selostajien asiantuntemusta eräillä osa-alueilla.
Urheiluselostajat näyttävät tehneen kotiläksynsä perusteellisesti. He tietävät, että pelaaja syntyi siinä ja siinä kylässä tai kaupungissa kuudes maaliskuuta vuonna 1988, muutti 16-vuotiaana toiseen kaupunkiin. Hän on pelannut 272 A-maaottelua ja tehnyt niissä 92 maalia, saanut 18 keltaista korttia ja kolme punaista. Vuonna 2008 espanjalainen seura maksoi tästä pelaajasta 47,827 miljoonaa euroa.
Juuri nyt ruudussa pelaavat maat ovat kohdanneet MM-tasolla 17 kertaa. Tämä toinen maa on voittanut seitsemän kertaa, toinen yhdeksän kertaa, kerran on pelattu tasapeli. Se tapahtui Derwangan MM-kisoissa vuonna 1957.
Lyhyesti sanoen selostajat kuulostavat tuntevan pelaajat ja joukkueet munaskuita myöten. Toimittajan työhön tietysti kuuluukin huolellisesti tehty taustatyö, ja monet toimittajat ovat tässä asia kiitettävän ahkeria.
Yllä kuvattuun ahkeruuteen nähden on omituista havaita muuan seikka: toimittajat eivät useinkaan tiedä, miten pelaajan nimi tulisi lausua. Jotakin on siis jäänyt kotiläksyissä tekemättä.
En suinkaan vaadi, että selostajan olisi oltava kaikkien kielten ääntämyksen asiantuntija. Mutta eikö olisi kohtuullista, että selostaja ottaisi selvää juuri niistä nimistä, joita hän joutuu toistelemaan koko ottelun ajan. Luulisi tuollaisen pikkujutun kuuluvan selostajan kotiläksyihin.
Mutta tästä alkakoon urputukseni liennytysosa: Parempaan suuntaan on menty.
Urheiluselostajat ovat viime vuosina kotiläksyjä tehdessään entistä paremmin muistaneet tarkistaa urheilijan nimen ääntämyksen. Siitä suuri kiitos urheiluselostajille.
Toisekseen suomalaiset selostajat eivät ole ääntämysasioissa ollenkaan huonoimmasta päästä. Paljon surkeampiakin ääntäjiä maailmasta löytyy – Ranskasta vallankin. Tässä esimerkki: Vuosia sitten katselimme Ranskan televisiosta Gotbuurgin (Göteborgin) EM-kisoja. Selostaja mainitsi moneen kertaan suomalaisen aitajuoksijan nimeltä Abakowski. Ihmettelimme kovasti. Sitten näin Abakowskin nimen kirjoitettuna tulostaululla: Haapakoski. No niinpä tietenkin! Samana kesänä tuli tutuksi myös F1-kuljettaja Damonil (Damon Hill).
Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa
Telkkarista nähdään heittäjän valmistautuminen, vauhdin otto ja hirmuinen repäisy, joka päättyy usein keihästäjän rähmälleen menoon. Mutta mihin keihäs joutuu? Se kyllä lepattaa kuvassa vähän aikaa paikallaan taivaankantta vasten ja töksähtää sitten kentän pintaan jossakin. Numerotaulusta näemme heiton summittaisen pituuden.
Mutta paikalla omin silmin nähtynä keihäskaari on parhaimmillaan uskomattoman hieno ilmiö. Keihäs singahtaa liikkeelle kuin raketti heittimestään, kohoaa lakikorkeuteensa, liitelee lähes kentän toiseen päähän ja osuu vinosti maaliinsa nurmikon pintaan. Joskus keihäs kipuaa liian ylös ja putoaa maahan lähes pystysuoraan. Silloin kenttäkuuluttaja saattaa ainakin Savossa todeta, että lentorata oli kyllä yli sadan metrin pituinen, mutta mitattavaa pituutta kertyi vain reilusti puolet siitä.
Jahas, taasen sitä ranskalaiset ovat pahiksia kin eivät suostu puhumaan pakkeonglantia ja ääntävät nimet niinkuin ne kirjoitetaan (ranskaksi).
Saman terveen ranskalaiseperiaatteen saisi palauttaa Suomeenkiin (siis nimet äännetään niinkuin ne kirjoitetaan [suomeksi] tai vaihtoehtoisesti kirjoitetaan nimet niin kuin ne äännetään [suomeksi]).
Jos oli tarkoitus urputtaa nimien väärästä lausumisesta, olisi kai nyt edes yksi esimerkki saanut olla. Siitä voisi ehkä päätellä, mikä on kirjoittajan mielestä "oikein".
Maailmassa on muutama sata kirjoitettua kieltä ja lisäksi tuhansia muita. Mitenkähän kohtuullista on vaatia, että satunnainen urheiluselostaja tuntee niiden kaikki äänteet ja osaa lausua kaikki nimet oikein? Nimistä ei ole mitään yleistä tietokantaa, hakuteosta tms., josta oikean ääntämyksen saisi selville.
Ja jos nyt sitten joku selostaja ihmeen kautta osaisi lausua kaikki ukrainan-, katalaanin-, amharan-, kechuan-, kiinan- ym. kieliset nimet ”oikein”, niin mitä siitä ajattelisi kuulijaparka, joka tunnistaa nimet vain kirjoitettuina tai luettuina niin kuin kirjoitetaan?
Tuosta -kowskista taas, se on tullut hyvinkin tutuksi, kun nimi sattuu päättymään -koski. Lentolippuja ja hotelleja varatessa nimi ulkomailla kirjoitetaan hyvin usein -kovski.
Riittääkä siis, että osaa lausua nimet oikein silloin, kun kyse on suurten jalkapallomaiden kielistä? Mihin rajat vedetään?