Lasse Koskela
Kun kieli alkaa kiinnostamaan
Olen mielenkiinnolla (joka nykyään on hyväksytty ns. tavan adessiivi) seurannut vilkasta keskustelua, jonka synnytti alkaa tekemään -rakenteen hyväksyminen.
Kielestä ja vallankin kielenhuollosta keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein melko yhdentekevään pikkuseikkaan. ”Ei saa kirjoittaa alkaa tekemään” on kuulemma ollut se ainoa sääntö, joka koulun äidinkielentunneilta on jäänyt mieleen. Abiturienttien kirjoituksissa tosin alkaa tekemään -rakenne on niin tavallinen, että ylioppilastutkintolautakunnan sensorit eivät siihen juuri reagoi – tekstissä on nimittäin usein muita, paljon vakavampia puutteita.
On aivan liikuttavan yhdentekevää, kirjoittaako alkaa tehdä vai alkaa tekemään. Alkaa tehdä -rakenteen vaihtaminen alkaa tekemään -rakenteeseen ei aiheuta merkityksenmuutosta. Miksi siis rähistä tämmöisestä pikkuseikasta, kun samaan aikaan toisaalta kirjoitetaan tekstejä, joissa kirjoittaja tulee sanoneeksi jotain muuta kuin aikoo.
Kielen ja viestinnän kannalta vaarallisia ovat ne virheet tai omituisuudet, jotka muuttavat viestin merkitystä. Tällaisia virheitä ovat esimerkiksi välimerkkivirheet ja yhdyssanavirheet. Tässä pari kulunutta esimerkkiä:
”Armoa, ei Siperiaan!”
”Armoa ei, Siperiaan!”
”Kolmen kanan munan omeletti.”
Parilla välimerkki- ja yhdyssanavirheellä saa virkkeensä jo aika lailla mutkalle. Kun sekaan heittää hyppysellisen hataraa sananvalintaa, päästään todella komeisiin lopputuloksiin:
”Artikkeli ilmaisee keskeisimmän asiansa ihmisen olemuksen erilaisia pääpiirteitä noudattaen, artikkeli hakee tällä ihmisestä halua ja kiinnostusta joka ihmisellä on erilaisia ongelmia kohtaan.”
”Ikärajoitettuja tuotteita suosituksina voi olla myös lasten pieniä osia sisältävät lelut (esimerkiksi ei 0-3 vuotiaille).”
Palaa otsikoihin | 11 puheenvuoroa
Mutta oliko B ollut läsnä? Vai oliko A vain käyttänyt väärää rakennetta ”me Kallen kanssa” (pro ”minä Kallen kanssa”)?
Voitaisiinko meidät opettaa eroon siitä väärästä?
Pöytäkirjan laatijan pitää olla niin ammattitaitoinen, että tarkistaa ketä oli keskustelussa paikalla.
Oma kielikorvani ei sano, että muoto "Menimme Villen kanssa..." olisi mitenkään väärä, vaikka meitä olisikin vain kaksi. Tuostahan on tosin rakennettu erinäisiä kompakysymyksiä. Jo Kivi veljeksissään kirjoitti Juhanin suuhun samansukuisen arvoituksen, kohtaukseen jossa pojat matkaavat Impivaarasta takaisin Jukolaan, ja kohtaavat tiellä lukkarin.
Odotellessa arvuuttelen, kuinka monta henkilöä oli siinä päivällispöydässä, jota tässä kirjeen katkelmassa tarkoitetaan:
”En olisi tahtonut haaskata ainoatakaan sekuntia ajasta, jonka sain olla yhdessä ystäväni kanssa. Sen uhrasin että yhdessä söimme kerran päivällistä Sadun kanssa.”
Ehkäpä sanoitus olisi selvempi, jos kirjoittaja olisi arvannut tulevansa niin kuuluisaksi, että yksityiset kirjeetkin vuotavat julki.
Mekaanisten sääntöjen osaamisen lisäksi pitäisi osata käyttää kieltä ja soveltaa sääntöjä tilanne- ja rekisterikohtaisesti oikein ja tyylikkäästi. Siitäkin huolimatta, että monen mielestä kirja- ja yleiskieltä ei tarvita enää oikeastaan missään, ei edes juhlapuheissa.
Miksi alkaa tekemään olisi sen rumempi muoto kuin alkaa tehdä? Onko siis esim. joidenkin murre rumaa?
Yllä olevasta kommenttilistasta käy aika hyvin ilmi se, että kielioppi ja kielenhuolto ovat monille nippelisääntöjen listan kaltaisia yksityiskohtien luetteloita.
Eniten haittaa kirjallisessa viestinnässä kumminkin aiheuttaa hatara virkerakenne ja löperö sananvalinta.