Lasse Koskela
”Suomi pui hiilinieluja Varsovassa”
Joskus otsikko tosiaan pysäyttää niin kuin tuo, jonka laitoin otsikoksi. Se on peräisin Helsingin Sanomista (19.11.2013).
Puida-verbi on vanhaa agraarisanastoa, joka tunnetusti saa nykysuomessa uutta ja entistä abstraktimpaa käyttöä. Hiili on sekin vanha sana, samoin nielu. Niistä on nyt sitten rakennettu otsikko uutiselle, joka käsittelee Varsovan ilmastoneuvotteluja. Suomi pyrkii saamaan itselleen edullisemman tavan metsien hiilinielukyvyn laskentaan, kertoo HS. Hauska muodoste hiilinielukykykin.
Jostakin syystä Suomi pui hiilinieluja Varsovassa hiukan vaikuttaa kielikorvaani. Mitä mahtaa olla tuloksena, kun nielu puidaan? Nielurisoja, ruokatorven alkupään pätkiä? Patologi varmaan tietäisi. Ei ehkä patologikaan, koska kyse on hiilinielusta.
Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa
Meinaan että jos ruvetaan jokaista sanontaa pohtimaan sen kirjaimellisimman merkityksen pohjalta, niin sillehän ei loppua ole.
Ei puimisella ole useimmille ihmisille mitään yhteyttä viljan puimiseen. Vai koska viimeksi olit riihessä, tai edes katsomassa, kun leikkuupuimuri pui? Puida-verbin esiintymistä noin 99,99 % tarkoittaa käsittelemistä yleensä, joten miksi yksittäiseen hiilinielun puimiseen pitäisi puuttua?
Juuri nyt Google löytää hakusanalla ”pui” ensimmäisenä sivun ”Kevan hallitus pui Ailus-vyyhtiä”. Pitäisikö tässä pysähtyä ja ruveta puimaan ja pohtimaan sitä, mitä syntyy, kun vyyhti (tai erityisesti vyyhdiksi keritty ihminen) puidaan? Minä kyllä pysähdyn enemmän miettimään populismin määrää, tai oikeastaan määrättömyyttä.
Puimisen kielikuvista kai latistunein, siis se, miten hallitus budjettiriihessä pui budjettiesitystä, jaksaa joskus vielä naurattaa. Kuvitelkaapa mielessänne tummiin pukuihin pukeutuneet ministerit, silinterihattu päässä, huhkimassa kuumassa ja pölyisessä riihessä ja mäiskimässä budjettikirjoja varstalla muutaman tunnin ajan.
Olen vallan hyvin tietoinen siitä, että monien sanojen aikaisemmat kirjaimelliset merkitykset muuttuvat. Joskus vain tuloksena on niin hupaisa yhdistelmä, että siihen kiinnittää huomiota.
Lakonuhkatilanne Finnairilla. HS. muistaakseen otsikoi, että "Lentoliikenteessä pahoja ongelmia". Mieleni luki otsikon "Lentoliikenne paha ongelma". MTV myös "herätti" minut mainoksellaan "Lentävät lähdöt". Mieli alkoi "mutustella" mainoksia bussi- ja raideliikenteeseen.
Miksi kummassa sanontojen pitäisi ”jotenkin vastata todellisuutta johon ne viittaavat”? Eihän William K:kaan näytä tuntevan sellaista ”todellisuutta” eli sanontojen alkuperäisiä konkreettisia merkityksiä, kun höpisee ”riihityksestä”. Se nyt viimeistään kertoo. että riihtä ei ole nähty aikoihin. Ja ilmaus ”viljaa pohdetaan” taitaa olla joltain toiselta planeetalta.
(Pohtiminen tarkoitti alkujaan puidun viljan puhdistamista. Tällaista merkitystä eivät modernit ”suomen kielen sanakirjat” enää tunne, vanhasta Nykäsestä se vielä löytyy. Tätä aihetta sopii märehtiä lähinnä sellaisten, jotka voivat rehellisesti kertoa olleensa pohtimassa viljaa.)
Oikeasti kiinnostava kielikuva tässä on moderni, tietysti englannista apinoitu ”hiilinielu”. Jos siitä ei ole mitään sanottavaa, on turha puida ja pohtia toissijaisia kielikuvia.
Väittely siirtyy siinä hiukan teitin välillä tapahtuvaksi, mutta katselen sitä ilolla, joka nykyään on suomen kielen lautakunnan päätöksen mukaan kirjakieleen hyväksytty ns. tavan adessiivi, ja otaksun, että olet lyönyt kirveesi kiveen, haukkunut väärä puuta, ajanut panssarisi miinaan muttet vielä ole lyönyt hanskojasi naulaan.
Tunnen William K:n pätevyyden sekä leksikologiassa että kielihistoriassa.
Jos kielikuvat ovat tosiaan täysin irrallaan todellisuudesta, johon ne viittaavat, päädytään sitten perin hurmaaviin ilmaisuihin:
"Ajan hammas, joka on alati valava öljyä jokaiselle laineelle, on lopulta kasvattava nurmen näidenkin arpien ylle."
Minäkin voisin kertoa, että tiedän ABC:n olevan erittäin pätevä ja terävä kaveri, joka tunnetaan kansainvälisestikin, mutta enpä nyt kerro. Eihän sellaistakaan kannattaisi kenenkään uskoa.
Minusta kyllä alkuperäinen kirjoittaja voisi itse vastata kritiikkiin eikä vetäytyä William K:n seän taakse. Siirtyminen tavan adessiiveihin ja jo viime vuosisadalla puhkikuluneisiin vitseihin vaikuttaa lievästi sanoen koomiselta.
Riihitykseen keskustelu laveni sitten Willam K:n kommentissa, johon ABC vastasi. Minä puolestani ilmaisin olevani kiinnostunut siitä, mitä Willlam K. vastaa ABC:lle.
Varsinainen asiani olen tuonut esiin eikä minulla ole tarvetta laajemmalti syventyä riiheen liittyvään sanastoon.