Luonto ja sen kuvaaminen sanoilla

Miksi Suomen luonto on ainutlaatuisempaa kuin Ranskan, Venäjän, Kanadan tai Brasilian? On meillä kyllä peltoa, metsää, järviä, jokia ja soita. Niin on muuallakin – ja lisäksi muualla on esimerkiksi vuoria, rotkoja, aavikoita, sademetsiä, putouksia ja jäätiköitä.

Meillä Suomessa taitaa olla ainutlaatuista vain Suomen luonnon kuvaaminen ainutlaatuiseksi. Suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on paljon luonnonkuvausta, ja suomalainen kirjallisuudentutkimus on pitänyt kaunokirjallista luonnonkuvausta suuressa arvossa.

Jos kaunokirjallisen teoksen eli fiktiivisen, sepitetyn tekstin sanotaan ”kuvaavan” Suomen luontoa oikein ja vaikuttavasti, ajaudutaan erinäisiin käsitteellisiin vaikeuksiin. Toisaalta sanotaan, että kaunokirjallisuus on fiktiota; se kuvaa siis kuviteltuja asiaintiloja, sellaisia joita ”oikeasti” ei ole olemassa mutta voisi ehkä kyllä olla. Toisaalta sanotaan, että kaunokirjallisuus kuvaa Suomen luontoa ”oikein” ja vaikuttavasti.

Kaunokirjalliseen luonnonkuvaukseen ja sen arvostamiseen liittyy toinenkin paradoksi. Luontoa ja sen kuvaamista on kyllä arvostettu, mutta silti ainakin yhtä arvostettua on ollut ns. raivaaminen eli luonnonmukaisuuden poistaminen luonnosta. Suota ”perkasivat” niin Saarijärven Paavo kuin Koskelan Jussikin. Tätä raivaamista ovat tosin ihastelleet enemmänkin ne, joiden ei itse ole sitä tarvinnut tehdä.

Kaunokirjallisuuden luonnonkuvaukset ovat täysin projektiivisia, ts. ihminen projisoi omia määreitään ja tunnetilojaan luonnon ilmiöihin. Musta pilvi saattaa olla kirjallisuudessa synkkä tai uhkaava. Se on ihmisen tulkinta pilvestä. Ei pilvi itsessään ole synkkä tai uhkaava. Pilvi on mitä on. Se on yleensä vesihöyryä ja jonkin värinen.

Aurinko ei ole sen paremmin arasteleva kuin iloinenkaan. Emme tiedä auringon tunteista, mutta epäilen, että ei sillä paljon tunteita ole.

Ihminen taitaa olla ainoa elukka, joka kuvittelee kaiken ympäröivän ilmiömaailman olevan sitä tai tätä – mitä nyt kulloinkin ihminen sen haluaa olevan tai miten haluaa luonnon kuvastavan hänen mielialojaan ja tarpeitaan. Kun ihminen puhuu tai kirjoittaa luonnosta ja ”kuvaa” sitä sanoin, hän puhuu omista mielteistään eli oikeastaan itsestään.

Jos haluaa tutustua Suomen ainutlaatuiseen luontoon, kannattaa mennä luontoon. Lapissa voi eksyä tuhannen hehtaarin metsään, jossa näkee silmänkantamattomiin matalia ja ohuita mäntyjä. Ne ovat kaikki samannäköisiä. Sillä tavalla ainutlaatuisia kyllä.

Suohonkin kannattaa tutustua, jos kunto riittää. Viisaampaa kai kumminkin on kuvata luonto sanoilla menemättä itse rämpimään. Sillä tavalla suo on arvokas osa Suomen ainutlaatuista luontoa. Jos suomalainen suo olisi niin ainutlaatuista kuin väitetään, kai siellä suolla pyörisi miljoona etelän maista tullutta turistia nauttimassa Suomen luonnon ja erityisesti sen soiden ainutlaatuisuudesta. Ei heitä näkynyt Kemijärvellä viime Lapin-reissullani.

Luonnon ”kuvaaminen” kertoo siis ihmisestä. Luonnosta se taida sanoa paljon mitään. Onneksi luonto ei tästä paljon välitä.