Lasse Koskela
Käsky ja käskytys
Käskeä on erittäin velvoittava verbi. Ajatellaan nyt vaikka toimintaohjetta, jonka päättää yksilauseinen virke ”Tämä on käsky”.
Tarkkaan ottaen poliisikin käskee kuljettajan ulos autosta, ei käskytä. Rauhallisessa tilanteessa saatetaan käyttää armeijaimperatiiviksi ristimääni tapaa käyttää passiivia, jota pehmennetään ns. marcobjurströmpronomineilla (sieltä, ne): "Noustaan ulos sieltä autosta ja pidetään ne kädet näkyvillä."
Käskyttää-verbillä on oma, melko tarkkarajainen merkityksensä ja käyttönsä armeijan kielessä. Se tarkoittaa osapuilleen käskynjakoa. Siinä kuullaan, millaisia tehtäviä on edessä ja mitä niissä tehtävissä joutuu sitten käskemään eli millaisiä käskyjä antamaan. Tästä syystä Kielitoimiston sanakirjassa käskyttää ja käskeminen on varustettu määreellä sot.
Kovin ovat siviilit nyt innostuneet käyttämään sotilaskieltä.
Tuskin maltan odottaa käskyttää-verbin ja sen johdosten uutta, innovatiivista ja ekspansiivista käyttöä. Mannerheimin päiväkäskystäkin kai tulee päiväkäskytys. Entäpä kristinuskon kymmenen käskyä? Ihan vanhanaikaista. Nyt meillä on kymmenen käskytystä. Sopii pastorin kysyä Niko-Petteriltä rippikoulussa, että miten kuuluu kuudes käskytys. Jos Niko-Petteri vastaa v-alkuisella sanalla, hän on oikeilla jäljillä.
Palaa otsikoihin | 19 puheenvuoroa
Käskyttäminen on hieno sana, koska siinä tulee yhdellä tavulla juuri tuo viranpuolesta auktoriteettiaseman sävy hienosti selville. Ja vielä siten, että siihen samalla sisältyy niskuroijalle selvä uhka saada pampusta selkään tai poliisikoira kiinni persuksiin.
Koskelan vertaus kristinopin kymmeneen käskyyn on kyllä hauska, mutta näinä jumalattomina aikoina aika kaukaa haettu. Kuinka moni edes muistaa nykyään ne kymmenen käskyä. Jumala vain ei enää ole auktoriteetti, joka voisi käskyttää. Armeijassa vääpeli, ja siviilissä poliisi ovat.
Ihan retorisena kysymyksenä, elääkö Koskela jälkipuberteettia vai alkavaa kärttyistä vanhuutta kun jaksaa ihan täysikäisenä inttää viranomaisia vastaan?
-mutta hauska huomio tuo silti oli, vaikka eri mieltä asiasta olenkin.
Ja niin, poliisi kyllä käskyttää. Esimerkiksi komisario käskyttää ja yksittäinen konstaapeli sitten käskee, esimerkiksi kuljettajan autosta ulos.
Minusta käskemään käskeminen olisi ”käskettämistä”. Käskyttää-verbi on käsky-substantiivin johdos.
Mitenkäs se menikään ennen Savossa? Hevonen ”vettää”, hevosmies ”veättää”, pomo ”veätättää” ja metsäyhtiö ”veätätyttää”.
”– Liikkumatta, käskyttää tukiaseella osoittava poliisi. – Laita esine maahan!
Tomi osoittelee esineellään eri suuntiin kuin se olisi jonkinlainen ase. Hän vilkaisee jälleen Ollia, joka on perääntynyt rakennuksen nurkalle.
– Laita esine maahan tai poliisi joutuu käyttämään asetta!
Tomi ottaa muutaman askeleen lähemmäs valoja. Käskyttävä poliisipartio joutuu perääntymään. Olli tietää, että pysäytyskynnys on asetettu vain muutaman askeleen päähän keinuista. Sen pitemmälle Tomia ei päästettäisi.”
(Marko Kilpi, Kadotetut, 2009.)
”Käskyttää” ei ole verbin ”käskeä” johdos lainkaan, vaan se on johdettu substantiivista ”käsky”. Alkuperäisessä sotilaskäytössään se on jopa looginen: ’varustaa käskyillä, antaa jollekulle t. jollekin yksikölle tarpeelliset käskyt toimintaa varten’. Verbin ”käskeä” teettojohdos olisi ”käskettää”.
Vedätyttää-tyyppiset verbit sisältävät moninkertaisen teettämisen vain vitseissä. Todellisuudessa vedätyttää = vedättää. Suoraan suomeksi sanottuna: faktitiivisuus on idempotenttia! ;-)
Ja käskyttäminen tarkoittaa mitä tarkoittaa. Joku tarkoittaa sillä ehdotonta käskyä, joku muuten vaan käskemistä, kun se näyttää hienommalta sanalta. Poliisin virkatehtävissään antama käsky on itsessään ehdoton (sitä on noudatettava, jos poliisi on antanut sen toimivaltansa rajoissa), eikä mikään käskyttää-sana lisää siihen mitään. Jos poliisi rupeaa tiukassa paikassa sanomaan ”Minä käskytän – –”, niin se herättää lähinnä koomisia vaikutelmia ja on pikemminkin omiaan antamaan käsityksen, että nyt iso mies t. nainen leikkii.
Minusta hän ei ole hakoteillä lainkaan, ja kaiken järjen mukaan ei sinustakaan.
On sitten toinen juttu, jos kertoja (kirjailija, toimittaja, silminnäkijä) luonnehtii aktuaalissa tilanteessa lausuttua puheaktia käskyttämiseksi.
Mutta kyllä poliisi paitsi käskyttää myös pyrkii väsyttämään vastustajan tilanteissa, joissa ei ole välitöntä uhkaa. Kuten lehdistä on luettu, useimmat tilanteet onneksi laukeavat ilman voimankäyttöä.
(Nimimerkki väittää myös, että olisin jotenkin hakoteillä ja sitten toistaa omin sanoin sen, minkä olen sanonut ensimmäisessä puheenvuorossani ”käskemään käskemisestä” ja ”käskyttää”-verbin johtumisesta!)
minua häiritsevät nämä ns. muoti-ilmaukset päivittäin lehtiä lukiessa, joka paikassa näkyy tämä muoto, miksi sitä nyt sitten kutsuttaisikaan, siis antaa tehdä jotain.
käskyttämisen lisäksi erittäin suosittu tylyttää (!?), tykittää, vedättää, ammuttaa, josta nyt varmasti voi sanoa että joku antaa luvan ampua jonkun tai johonkin.
en ymmärrä mistä nämä muodot ovat saaneet alkunsa, mutta suosittuja ne ovat.
minusta esimerkit vedättämisistä olivat erittäin osuvat, sillä kyllähän meitä kaikkia todella vedätetään näiden idioottimaisten ilmausten parissa.
oman asemansa tässä saisi verbi kusettaa, jota voisi käyttää monessakin oikeaan sopivassa merkityksessä, siis jollain on tosi hätä tai antaa jonkun mennä halpaan.
Olennaistahan on, että ”käskyttää” ei ole teettoverbi lainkaan, joten teetätytyttämisestä puhuminen tässä yhteydessä sekoittaa lisää. Sekaannuksesta ei ole puutetta tässä asiassa.
Lisäksi kun kirjoitat poliisista käskyttäjänä, väität sen tarkoittavan ”ehdotonta käskyä, jonka poliisi antaa uhkaavassa tilanteessa”. Tämä on juuri sitä sekaannusten lisäämistä, jota Koskela aiheellisesti arvostelee. Tässähän on sinun tulkintasi siitä, mitä oletat tietyn poliisi-kirjoittajan tarkoittavan.
Romaanitekstin ilmaus ”käskyttävä poliisipartio” on lähinnä vain koominen. Koomisuutta lisää aiemman repliikin ”tai poliisi joutuu käyttämään asetta”. Olisipa erikoista, jos poliisi oikeasti puhuisi noin teennäisesti. Samaan teennäisyyden maailmaan kuuluu predikaatti ”käskyttää”. Joten teennäisyydestä oikeastaan puuttuu enää repliikkinä esitetty ”Minä käskytän!” – tai ehkä vielä paremmin ”Poliisi täten suorittaa käskyttämisen!”
On meneillään pommiuhkaustilanne. Leikkipuiston keinusta yllätetty Tomi-poika nousee seisomaan ja nostaa oikean kätensä ilmaan. Kädessä olevasta esineestä lähtee johdin, joka kulkee hänen takkinsa sisään.
”– Laita esine maahan tai poliisi joutuu käyttämään asetta!” on Ollin vetoomus Tomille, ei siis käskyttävien poliisien repliikki. Vaihtoehdot ovat käyneet vähiin. Aseistetun poliisin pitäisi toimia hetkeäkään empimättä käskyn tullessa tai ”kohteen ylittäessä pysäytyskynnyksen”.
Olli, romaanin päähenkilö, tekee silloin oman ratkaisunsa ja ottaa tilanteen täysin vastuulleen... (Marko Kilpi, Kadotetut, 2009, s. 389).
Niinkö?
Minun muistiini ovat jääneet ikävän hyvin sanonnat "esimiehen käskyn noudattamatta jättäminen", "vastoin esimiehen käskyä", "haluatteko käskyn kirjallisena", "tämä on käsky".
Ei siis yhtään komentoa.
Esim. antaessaan viestivälineellä tulikomentoja tulenjohtaja komentaa: 3 kertaa, ampukaa.
Voin vielä vedota korkeimpaan auktoriteettiin: majuri Lammio tunnetusti komensi pataljoonaa.
"Nuori mies hakkasi nyrkein toista miestä Hämeenlinnan keskustassa – –."
"Paikalle sattui kuitenkin nuori nainen, joka puuttui tilanteeseen. Poliisin mukaan naisen tiukka komentoääni sai pahoinpitelijät lopettamaan hakkaamisen ja poistumaan nopeasti paikalta."
(Iltalehti 25.6.2013.)
Lammio Petroskoissa noin sanoo.
Lammion jos kenen yhteydessä puhutaan nimenomaan käskemisestä.
Pataljoonan komentamisessa puhutaan sitten vallan muusta kuin käskemisestä, ts. käskyn antamisesta yksittäiselle sotilaalle tai pienehkolle ryhmälle.