Lasse Koskela
Ihmettelyä
Helsingissä ilmestyvässä paikallislehdessä Helsingin Sanomissa oli 6.2.2011 mielipidesivulla juttu, jonka otsikkona oli Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita ”onnellisuusmittareita”.
Kirjoituksen viesti oli se, että ripeästä talouskavusta huolehtiminen on yleensä hyvää onnelllisuuspolitikkaa. Ei siinä muita hyvinvoinnin mittareita kuulemma tarvita. Jaaha, mielipide tuli selväksi.
Jutulla oli kaksi kirjoittajaa. Jäin ihmettelemään toisen kirjoittajan titteleitä. Niitä oli kaksi: ”tutkimusjohtaja, Etla” ja ”professori, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu”
Kylläpä on tuo kirjoittaja trimmannut henkilökohtaisen tuottavuutensa hyvään kilpailukuntoon. Professorilla on 1600 tunnin työvelvollisuus. Monet tuntemani professorit sanovat joutuvansa käytännössä tekemään enemmän töitä ja pitävät virkaansa työläänä.
Tuon mielipidekirjoituksen toinen kirjoittaja on toista maata. Hän ehtii professorinvirkansa ohella toimia Etlan tutkimusjohtajana. Etla ei muuten ole Jyväskylän yliopiston erillislaitos vaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.
Olen tottunut ajattelemaan, että yliopistoissa tehdään riippumatonta tieteellistä tutkimusta. Etla ei taida toimia aivan samoin periaattein.
Jyväskylässä on löydetty oivallinen synergian lähde. Mutta kyllä minä silti ihmettelen tämmöistä yhdistelmää. Aina sitä oppi lehtiä lukemalla uutta.
Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa
Mikähän oli se ”ihan tavallinen asia”, jota ihmettelit?
P.S. Vitsi Suomen suurimmasta sanomalehdestä ”Helsingissä ilmestyvänä paikallislehtenä” ei ole erityisen uusi. Se aiheutti ikäviä kuoliaaksinauramiisia jo Sumerin valtakunnassa.
Mutta eikö professorin toimiminen elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa aiheuta intressiristiriitoja?
Miltäs kuulostaisi seuraava yhdistelmä:
kirurgian professori, Helsingin yliopisto + Hautausurakoitsijain liiton toimitusjohta
Että et sitten ymmärtänyt. Ikävä tapaus. Jospa kysyisit joltakulta, joka osaa lukea.
Professorin ja tutkimusjohtajan tehtävän yhdistämistä helpottaa se seikka, että työskentelen 4 päivää viikossa Etlassa ja 1 päivän viikossa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa (eli olen osa-aikainen professori).
Näiden tehtävien yhdistämisessä ei ole pulmaa myöskään siksi, että molemmissa paikoissa tehdään nimenomaan riippumatonta tieteellistä tutkimusta. Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua Etlan toimintaan esimerkiksi kotisivuilta: www.etla.fi
Tittelini ja työnantajani on kirjoituksessa mainittu siksi, että työnantajani ja tällaisessa tilanteessa jopa Hesari ymmärtääkseni toivovat sitä. Tittelien esittäminen tuntuu kieltämättä hieman kiusalliselta juuri sellaisesta syystä, mikä yllä tuli esille.
Etlan riippimattomuutta tieteenteossa voi kyllä pohtia. Eikö sen intresseissä kuitenkin ole elinkeinoelämän etujen ajaminen?
Voin kumminkin lopettaa enimmät ihmettelyni tähän.
Melko tylyä, että ristiriitaisuuden ja omituisuuden ihmettelijää syytetään lukutaidottomaksi. Siihen tekisi mieli vastata huomauttamalla jotain kirjoitustaidosta: juttu oli sekavasti kyhätty, pääsi ilmeisesti asiaan vasta neljännessä kappaleessa, otsikkokin oli sellainen, ettei se todellakaan vihjannut mitään asiasisällöstä, ja kirjoitusvirheitä oli enemmillään kai kolme yhdessä lauseessa. Sekin olisi tylyä, mutta totta.