Siirry sisältöön
Haku

Lasse Koskela

13.1.2012 19.37

-kin

Pieni pääte voi toisinaan olla merkitsevä, merkittävä ja merkittävää merkitystä kantava.

Se on sitten perjantai, ja luen lehtiä. Suomen Kuvalehden kansi pysäytti. Siinä luki Hyvästi-lööpin alla ”Presidentti Halosen 12 vuodessa oli paljon hyvääkin”.

”Hyvääkin”. Kin-pääte kertoo yhteisesti jaetuksi tiedoksi sen, että Halosen kausi meni huonosti. Tämä on siis SK:n mielestä se lähtökohta, josta Halosen kautta tarkastellaan. Alentuvaan sävyyn SK kuitenkin empaattisen opettajan tapaan muistuttaa, että olihan siinä hyvääkin.

Kannen teksti viittaa SK:n pääkirjoitukseen. Pääkirjoituksessa kerrotaan ensin, että oli ihan kiva kuulla Halosen puhuvan ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja semmoisista asioista, joita me kaikki kilvan kannatamme. Että ihan kiva, joo.

Ja sitten tulee pääkirjoituksen viimeinen jakso – se tosiaan on on yhtä jöötiä, sillä SK:n pääkirjoituksessa ei tunneta ns. kappalejakoa vaan tooosi pitkät jaksot erotetaan typografisesti. Loppujöötissä sitten luetellaan, mitkä kaikki asiat menivät pieleen Halosen kaudella. Moni asia. Ja kauheinta: Suomi on tumpeloimassa itseään takaisin Venäjän etupiiriin! 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kotus-blogi.

Seuraavalla kerralla: MYÖS!


Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa

14.1.2012 10.11
Jo toista vuotta sama bugi
Olennainen asia
Tästä blogipohjan kummallisesta asetuksesta voisinkin todella kommentoida.

Ei järkeeni mahdu, miksi tekstikenttä on puolitoista senttiä leveä taustan oikeassa laidassa.

Eikö sitä sivun koodaajaa saada vuoden aikana korjaamaan selvää bugia, vai mikä mättää?

Ihan oikeesti hei, Koskela: tämä ei ole epäolennainen kysymys.

15.1.2012 11.20
Nopsanen
SK katselee valtadiskurssin silmin
Juu, luin itsekin pääkirjoituksen. Kiinnostuin tekstistä juuri tuon otsikon vuoksi. Hyvin kaksinaismoraalinen teksti on: ensin hehkutetaan, kuinka Suomi on muuttunut Halosen aikana avarakatseisemmaksi maaksi, ja sitten läväytetään lopuksi - tosiaan pelottelun keinoin - kovat arvot tätkeimmiksi, jotta Suomi selviäisi globaaleissa myrskyissä.

Siis että ihan kiva, kun Suomessa nyt voidaan keskustella sivistyneesti ja vapaamielisesti mutta että markkinatalousmaailmassa ei pärjää, jollei tehdä miehisessä mielessä "kovempaa" politiikkaa.

15.1.2012 22.28
Urpu
ihan kiva-kin
Hölmömpikin tietää, että Suomen Kuvalehti ei ole mikään Halos-fani. Tietenkin SK:n lähtökohta haloskauden tarkasteluun on siis kielteinen.

Olisi kuitenkin eppistä, väärinkin, jos presidentin kautta arvioitaessa ei kauden hyviäkin puolia otettasisi huomioon, oli pressa kuinka epämieluisa hyvänsä. SK on siis tasapuolinenkin aviisi.

Tasapuolisen arvioinnin nimissähän on niinkin, että jos ei pienimpiäkin epäkohtia oteta huomioon, turha on korostaa suuriakaan saavutuksia.
16.1.2012 11.00
Vesa Heikkinen
Bugista
Nimimerkille Jo toista vuotta sama bugi: Harmillista, olen pahoillani. Tällaista palautetta on tullut aiemminkin, ja asiaa on täällä yritetty selvittää. Minulle on kerrottu, että mainittu vika ei näy systemaattisesti kaikissa koneissa, joten kyse saattaa olla yksittäisten laitteiden selainasetuksista tms.

Kuinkahan monella tämä sama ongelma oikein on?
16.1.2012 12.46
Koskela
Bugista
Niin, en oikein ymmärtänyt nimimerkin Jo toista vuotta sama bugi viestiä. Minun koneessani reksti näkyy aivan normaalisti.
16.1.2012 13.38
Urpu
Eikö juuri tällaisissa bugi-asioissa voisi ottaa suoraan yhteyttä sivuston ylläpitäjään sähköpostilla sen sijaan, että valitsee umpimähkään jonkin -kin -keskustelun tiedusteluareenaksi?
16.1.2012 21.42
soraääni
Kentän koosta
"Ei järkeeni mahdu, miksi tekstikenttä on puolitoista senttiä leveä taustan oikeassa laidassa."

Mahdollisesti käytössäsi on tuore Internet Explorer -selain yhteensopivuusnäkymässä (compatibility view). Jos on kyse tästä, niin nappulaa, jossa on revityn paperiarkin näköinen kuva kannattaa kertaalleen naksauttaa, jotta selainparka ei koeta matkia kohta toivottavasti edesmennyttä IE6:sta.
23.1.2012 11.38
E
Hyviäkinkö?
Suomen Kuvalehden pääkirjoitus on niin totta!

Mitä olikaan arvojohtajamme viimeinen veto? Todistaa, jäähyväisvierailullaan Putinin pakeilla, että Venäjä-suhteemme todella ovat hyvät mutta pintapuoliset ja käytännössä silkkaa liehittelyä. Ei sanaakaan vaalivilpistä, epätasa-arvosta, demokratian toteutumattomuudesta tai muista meikäläisittäin epäkohtina pidettävistä asioista.

Ja mitä muuta on kuin tumpelointia antaa ymmärtää, että hyvien Venäjä-suhteiden ansiosta aina yksi Itämerta saastuttava kaivosjätti hoidetaan. Ellei tarkoitus sitten ollut sanoa, että meidän pitäisi kehottaa kaivosjätin takana olevaa miljonääri-oligarkkia maksamaan viulut..
29.1.2012 0.01
Kiitokset soraäänelle!
Kiitokset ohjeesta
Juuri tuosta näytti olevan kyse, kiitokset ohjeesta!

Urpulle taas:
- Alkuperäisessää tekstissään Koskela kirjoitti juurikin kommenttiini liittyvästä asiasta. Se, että blogisti päätti muokata tekstiään jälkikäteen hävitti kommenttini yhteyden aiheeseen. Huonoa ylläpitotapaa, Koskela.
- Tuo ongelma on tullut eteeni ainoastaan Kotuksen sivuilla, mikä antoi syyn olettaa, että vika on nimenomaan tämän sivuston rakenteessa.
- Kun Koskela kerran asiasta kirjoitti, tuli mieleeni kommentoida juttua juuri hänen tekstinsä perään. varsinkin kun sivustolta ei (ainakaan pikaisella etsimisellä) löydy tietoja kuka nämä sivut on laatinut ja niitä ylläpitää.