Kieli pelittämään -blogissa julkaistaan Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijoiden Fair Play -lehteen kirjoittamia kielijuttuja. Fair Play on Urheilutoimittajain liiton lehti. (Kuva: Volker von Bonin, 1952. Lehtileike:
Riihimäen Sanomat, 1926. Kuvankäsittely: Risto Uusikoski.)
8.12.2022 11.57
Häviö voitoksi
Häviäminen ja voittaminen ovat suhteellisia asioita.
Urheilussa on kyse myös voittamisesta ja häviämisestä. Voiton hetkellä osaamme iloita yhdessä ja ylistää onnistujia, mutta miten käsitellä tappiota, häviötä?
Voitto ja tappio tai häviö ovat kielenkäytön näkökulmasta mutkikkaita asioita.
Kirjoitus on julkaistu Urheilutoimittajain liiton Fair Play -lehdessä syksyllä 2022.
Mitali tuli! Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Perikato ja häviöhalu
Häviölle esitetään yleiskielen sanakirjassa kolmenlaisia merkityksiä. Häviö voi viitata sekä hävikkiin että perikatoon. Urheiluyhteyksissä häviö tarkoittaa useimmiten tappiolle joutumista.
Häviö-substantiivi on johdettu hävitä-verbistä. Usein katoamisen merkityksessä käytetyn verbin alkuperä on hämärän peitossa. Hävitä on käytössä jo vanhassa kirjasuomessa, tappion kokemisen merkityksessäkin.
Vanhan kirjasuomen sanakirjassa selitetään myös sanat häviöhalu ja häviöhuone. Ehkä niille voisi keksiä uudenlaista käyttöä urheilujournalismissa?
”Yhtämittast häviööm menoo”
Häviöllä on suomalaisten suussa monenlaisia muotoja. Niitä voi ihmetellä tutkimalla Suomen murteiden sanakirjaa.
Sanakirjassa esitellään häveys, hävikki,
hävinki, hävinkö, hävintö, hävitty ja häviys.
Monet esimerkeistä viittaavat taloudellisiin tappioihin, mutta myös peleissä ja
kilpailuissa koettuja häviöitä käsitellään. Esimerkiksi Vihdissä on puhuttu kiirikan
(puinen kiekko, kurra) lyömisestä, että se ei ollut ”yhtämittast häviööm menoo” jommallekummalle joukkueelle, vaan pelionni vaihteli pelin kestäessä.
Häviö on löytänyt tiensä sananparsiinkin. Hausjärveltä on merkitty muistiin opettavainen lausahdus, jonka mukaan häviö muuttuu usein voitoksi ja voitto häviöksi. Loimaalla taas on sanottu, että pidä sinä voitto, minä otan kunnian.
Painonnoston EM-kilpailut Messuhallissa vuonna 1947. Raskaan sarjan palkintojenjako. Kuva: Väinö Kannisto. Helsingin kaupunginmuseo.
Voittajia kaikki!
Monista kielentutkijoiden kirjoituksista käy ilmi, että niin häviäminen kuin voittaminenkin ovat lopulta suhteellisia asioita. Riippuu näkökulmasta.
”Jos puhuu kakkos- tai kolmossijasta häviönä, sijoittumista vertaa edellä oleviin. Suomi ei saanut kultaa, siis hävisi ykköselle. Jäätanssijat eivät saaneet hopeaa, he hävisivät kahdelle muulle parille. Hopea ja pronssi ovat merkkejä tappiosta.
Positiivisesti suhtautuva valitsee näkökulmakseen sen, että taas me voitettiin – olipa tuliaisena minkä värinen mitali tahansa.”
Jos ylitän maaliviivan ennen muita kilpailijoita, voitan, mutta viimeiseksi tullut voi sanoa olevansa todellinen voittaja: ”voitin itseni”. Jos käyn karhun kanssa taistoon ja lyön sen kuoliaaksi mutta samassa rytäkässä haavoitun itse kuolettavasti, olen ilmeisesti saavuttanut Pyrrhoksen voiton.
Voittaminen on suhteellista. Riippuu siitä, mihin vertaa.
Toimitus: Vesa HeikkinenPalaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa
Ei puheenvuoroja