4.12.2014 13.34
Pariliitto, seksiliitto, homoliitto vai avioliitto?
Sanojen merkityksistä on viime päivinä käyty Suomessa kuumaa kiistaa.
Kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk.) esitti eduskunnassa hauskan väitteen: kielessä sanoilla on tietty, vakiintunut vastine: pöytä on pöytä, tuoli on tuoli jne. Koska avioliitto on perinteisesti koskenut vain miehen ja naisen välistä liittoa, ei se voi koskea mitään muuta.
Lausahdus on toki aivan lapsellinen, tottahan sanojen merkitykset muuttuvat maailman muuttuessa, mutta sain siitä kimmokkeen eritellä vähän tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä käytettyjä sanoja.
Aloitetaan avioliitto-sanan etymologiasta. Sanan avio alkuperä on epäselvä, on ehdotettu ava-vartaloa, josta on johdettu mm. sana avata, tai germaanista lakia ja normia tarkoittava sanaa. Miehiin, naisiin, seksiin tai lapsiin alkuperä ei millään tavalla tunnu viittaavaan. Kiinnostava on myös sana avioton, jolla on tarkoitettu avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ja äitejä, jotka eivät ole naimisissa. Sillä on minun korvissani leimaava kaiku. Sanat naida, naiminen ja naimisissa liittyvät nainen-sanaan, mutta kukaan ei tietääkseni ei ole keksinyt käyttää tätä etymologiaa perusteluksi sille, että avioliiton toisen osapuolen on oltava nainen ja siksi miesten väliset liitot olisi suljettava pois uuden lain piiristä. Hyvä niin, etymologiahan tarkastelee sanan menneisyyttä eikä kerro paljonkaan sen nykymerkityksestä.
Entä miten on nimitetty liittoja, jotka eivät täytä avioliiton kriteerejä?
Vapaaehtoisesti avioliiton ulkopuolelle jäävien yhdessä asuvista heteropareista on ruvettu käyttämään sanaa avoliitto, jota en ole havainnut käytettävän leimaavasti. Samaa ei voi sanoa entisajan nimityksistä susipari ja synnissä eläminen. Heidän juridinen asemansa vakiinnutettiin vuonna 2011.
Siviiliavioliitto laillistettiin Suomessa vuonna 1917. Sitä ennen vain kirkollinen vihkiminen oli mahdollinen. Kukaan ei tuolloin älynnyt vaatia, että sana avioliitto jäisi vain kirkon käyttöön. Avioliittoa ei kuitenkaan avattu kaikille heteropareille: moniko tietää, että vuoteen 1970 oli voimassa laki, jonka mukaan ”kaatumatautiset ja kuuromykät” eivät saa solmia avioliittoa. Homot ja lesbot eivät voineet uneksiakaan liittonsa laillistamisesta, homoseksuaalisuus oli rikoslailla rangaistavaa vuoteen 1972. Monet solmivat kulissiavioliiton.
Kun samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröityminen tuli mahdolliseksi 2002, asiasta käytiin yhtä kiivasta keskustelua kuin nyt 12 vuotta myöhemmin uudesta avioliittolaista, ja monin osin samoin argumentein. Mutta en muista että sanojen merkitykset olisivat olleet yhtä keskeisessä asemassa. Tuo laki oli sisällöllisesti paljon radikaalimpi kuin tämä uusi, siinä taattiin homo- ja lesbopareille yhtäläiset oikeudet lain edessä lukuun ottamatta puolison sukunimen ottamista ja adoptio-oikeutta. Sanamuoto on mahdollisimman kömpelö käytännön tilanteisiin: Olen rekisteröidyssä parisuhteessa, tässä on rekisteröity parisuhdekumppanini jne.
Kun uutta, myös samaa sukupuolta olevat parit hyväksyvää avioliittolakia alettiin kehitellä, sen määreeksi putkahti jostakin sana sukupuolineutraali. Sana kuulostaa lakimiehen keksimältä. Ei ihme, että Tahdon 2013 -kampanja, joka keräsi kansalaisaloitteeseensa yli 166 000 nimeä, käytti sanoja aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista. Sellaisena siitä sitten kirjoitettiin ja puhuttiin kunnes Ylen Atte Jääskeläinen ilmoitti, että sana on liian postiviinen ja vaati, että Ylen tiedotuksessa käytetään sanaa sukupuolineutraali.
On ollut kiinnostavaa seurata, miten kiihkeästi uutta lakia vastustavat tahtovat rajata sanan avioliitto merkityksen koskemaan vain heteropareja. Sauli Niinistö ehdotti käytettäväksi sanaa pariliitto, tosin epäselväksi jäi, keitä tämä sana koskisi. Niitäkö, jotka solmivat siviiliavioliiton? On aika outo ajatus, että sana avioliitto ykskaks viittaisi vain kirkolliseen vihkimiseen.. Sanaa homoliitto käyttivät enimmäkseen aloitteen vastustajat, mutta ilmeisesti sanan lyhyyden vuoksi sitä nähtiin myös neutraalimmassa uutisoinnissa.
Aivan omaa luokkaansa oli sana seksiliitto. Kun ensin perustellaan miehen ja naisen liiton ainutlaatuisuutta heteroseksin ”luonnollisuudella”, nimetään seuraavassa lauseessa muunlaiset liitot seksiliitoiksi. Eikö se luonnollinen seksi sitten olekaan seksiä?
Kun sanan avioliitto kapeaa merkitystä pyritään puolustamaan tällä tavalla, kyse ei ole sanasta. Tarkoitus on estää muita tulemasta omalle tontille. Minun nähdäkseni samantapaista ”vain meillä on oikeus olla täällä” -ajatusmaailmaa edustavat myös rasismi ja muukalaisviha.
Palaa otsikoihin | 22 puheenvuoroa
Tunnetusti muinaisessa Kreikassa suvaittiin ja ihannoitiinkin homoseksuaalisuutta. Sielläkään homoseksuaalisille suhteille ei haluttu avioliiton asemaa, saati että toisin ajattelijat olisi leimattu patavanhoillisiksi epäihmisiksi. Sellaisen suhteen ”virallistaminen” avioliitoksi olisi ollut yhtä absurdi kuin ajatus, että pitkään kestänyt syvä ystävyys taikka erityisen onnistunut ammatillinen yhteistyö pitäisi ”virallistaa” ja vieläpä avioliitoksi kutsuttuna.
Sanoilla pelaaminen, jota tässä on Herra nähköön harrastettu raskaasti, on sittenkin toissijaista ajatusten ja käsitteiden sekoittamiseen verrattuna, vaikkakin yksi sen tärkeä keino.
P.S. Mitään siviiliavioliittoa ei ole eikä ole koskaan ollut. Lain edessä on vain yhdenlainen avioliitto. Se voidaan solmia kirkollisella vihkimisellä tai siviilivihkimisellä, mutta vihkimistapa ei vaikuta avioliiton oikeudelliseen luonteeseen enempää kuin vihkijän sukkien väri.
Kiitos Kersti Juvalle hyvästä kirjoituksesta.
Erikoista sen sijaan on, että samainen nimimerkki syyttää sanoilla pelaamisesta harjoitettuaan itse samaa pari kappaletta aikaisemmin.
Terveisin,
tasa-arvoisen (niin, valitsin puoleni) kannattaja
"Avomielinen" lienee oikeassa siinä, että globaalissa ja historiallisessa perspektiivissä tasa-arvoinen avioliitto on radikaalimpi asia kuin moniavioisuus. Tämä ei sinällään ole mikään syy olla hyväksymättä lakia, mutta selittää osaltaan voimakasta muutosvastarintaa. Toisin kuin moni luulee, vastustuksen keskeinen taustatekijä ei ole kristillinen oppi vaan silkka psykologinen radikaalien muutosten pelko. Eivätkä kaikki konservatiivit ole uskovaisia.
Juridinen sanasto ja arkisanasto ovat jossain määrin eri asioita. Täysin riippumatta nyt vireillä olevasta lakimuutoksesta voivat samaa sukupuolta olevat parit jo nyt käyttää termiä "häät", joka ei esiinny lakitekstissä. Sen sijaan sana "naimisissa" esiintyy eräissä laeissa, mutta ei avioliittolaissa - mikä tekee tulkinnanvaraiseksi sen, minkä nimisiin liittoihin näitä lakeja on sovellettava. Tämä tulkinnanvaraisuus poistunee tasa-arvoisen avioliittolain myötä riippumatta siitä, käytetäänkö siinä avioliitto-sanaa. Onkin syytä kysyä, miksei vaihtoehtoisia termejä ole kompromissin hakemiseksi otettu vakavaan harkintaan. Ehkä siksi, että avioliitto-sana on vahvasti tunneasia myös uuden lain kannattajille. Kielenkäyttö on aina vallankäyttöä, olipa se sitten hyvin perusteltua tai ei.
Sinänsä on hyvä että avioliitto on tunneasia. Elämä olisi aika nuivaa jos kyseessä olisi vain tekninen juridinen toimenpide.
Platon kirjoittaa Pidot-teoksessaan, jota minulla ei valitettavasti ole nyt käden ulottuvilla suomennoksena, joten lainaan englanniksi:
”They are boy-lovers, and have no natural interest in wiving and getting children, but only do these things under stress of custom; they are quite contented to live together unwedded all their days. A man of this sort is at any rate born to be a lover of boys or the willing mate of a man, eagerly greeting his own kind.”
On esitetty, että avion kantana olisi ava-ta, ts. avoin 'julkinen, virallinen'. Tällöin odottaisi pikemmin avoliittoa, mikä sitten on toteutunutkin toiseen merkitykseen.
Toinen ja todennäköinen mahdollisuus on, että sana on lainattu kantagermaanista: < *aiwoo 'tapa, laki'. Metateesi *aiwoo > avio on ehkä toteutettu erotukseksi aivo(t) sanasta, joka on uralilaista alkuperää. Vrt muinaisyläsaksan eewa 'laki, avioliitto', anglosaksin aew 'sama', saksan Ehe 'avioliitto', ruotsin äktenskap 'sama'. Aviolapsi, aviomies, aviovaimo merkityksessä 'laillinen'. -- Avio ja ruotsin avel eivät kuulu yhteen.
Mutta ”käsky” ei taida tuossa yhteydessä tarkoittaa 'määräystä', vaikka nettihakujen perusteella niin näkyy yleensä tulkittavan. Rapola on kirjoittanut aviokäskystä Virittäjässä 1931. Minä en saa lähdettä tässä käsiini, mutta joku varmasti tietää muutenkin. Tarkoittaako ”käsky” tuossa 'keskuutta' tjs.?
Agricolalla on ”Auioskesku” (Hepr. 13:4), jota on tulkittu eri tavoin. Usein A:lla on e pro ä, ja ehkä tässä u on tulkittava y:ksi (vrt. saksan ü). Vuoden 1642 Raamatussa kirjoitusasu on joka tapauksessa ”Awioskäsky”. Jos A. tarkoitti ”Auioskeskulla” jotain muuta kuin avioskäskyä, niin tieto tästä taisi mennä hänen mukanaan hautaan.
Muodoste on kyllä erikoinen. Ehkä ”käsky” tarkoittaa tässä säätyä tai laitosta. Mutta alkutekstissä on ”gamos”, Vulgatassa ”conubium” ja Lutherilla ”Ehe”, jotka kaikki tarkoittavat jokseenkin yksinkertaisesti avioliittoa (”conubium” kyllä toissijaisesti avioliiton solmimisen oikeutta), eivät käskyä, säätyä, laitosta tms.
Etymogia on joka tapauksessa epävarma, eikä se muutenkaan vaikuta tuon taivaallista tai edes maallista yhteiskunnallisiin, oikeudellisiin tai moraalisiin kysymyksiin avioliitosta.
Jaa, toisaalta... kummastakohan Kotuksen blogissa olisi tarkoitus keskustella, kielestä vai politiikasta/ideologiasta/uskonnosta?
Tuon mukaan Rapola näyttäisi kallistuvan sille kannalle, että ”käsky” viittaisi 'keskuuteen', kuten muistelinkin. Virittäjän vanhat vuosikerrat kyllä löytyvät kotikaupunkini kirjastosta, vaikka uusia ei enää sinne tilata. En taida kuitenkaan vaivautua tässä tapauksessa kirjastoon. Jospa on niin kuin Avomielinen arvelee, että lopullinen tieto ”avioskäskystä” on mennyt Agricolan mukana hautaan.
Piti ihan uudestaan lukea Kersti Juvan teksti. Vetävästi kirjoitettu ja uskoakseni paikkansa pitävä, ainakin tältä kohdalta: "Sanan AVIO alkuperä on epäselvä."
Kiitos kuitenkin WK:lle puheenvuorosta. Luulin jo, että kukaan ei välitä vastata.
Kohta kai kuulen toteamuksen, että yksi Maukka kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. Silläkin uhalla jatkan.
Kun kieliesivanhempamme puhuivat germaaninaapuriensa kanssa poronhoidosta, he ehkä oppivat näiltä sanan gavel (tai gabel). Se tarkoitti kaksihaaraista, kuten hankoa, miksipä ei myös sorkkaa. Ehkäpä se kotiutui kieleemme kaviona. Muistakaamme, että sorkatkin ovat kavioita, kuten Nykysuomen sanakirja todistaa kertomalla lehmän kavioista.
Jos gavel ja kavio ovat samaa juurta, miksi eivät voisi olla myös avel ja avio?
Moni kuulee avio-sanan ensimmäisen kerran kirkossa, mihin hänet lapsena viedään jonkun tutun vihkiäisiin. Pappi rukoilee: Sinä, joka itse olet avioliiton asettanut... Lapsen mielessä avio saa pyhyyden leiman.
Heitettyäni kysymyksen avel- ja avio-sanojen kuulumisesta samaan aihepiiriin, aavistelen jonkun melkeinpä loukkaantuneen. Jos niin on käynyt, pyydän anteeksi ja yritän välttää sellaista vastedes. Mutta tämän kerran vielä kopioin tähän avio-sanan käyttöä epäpyhässä yhteydessä: Ettei halut haisewaiset --wiettäs' kahta wieritysten; Awiota alkamahan.
Avion todennäköisen alkuperän jo selvitin. Avel 'siitos', murteissa myös 'voima', on yhtä kuin muinaisruotsin afl, avel, islannin afl, norjan avl, tanskan avel, kantagermaanin ab(a)la. Tästä merkityksestä lähtien avioliitto olisi lähinnä 'siitosliitto'. Voihan se ollakin.
Kaviolla ei ole varsinaista etymologiaa ollenkaan, vain vastineita lähisukukielissä. Ruotsin gavel 'talon pääty' on yhtä kuin muinaisruotsin ja islannin gafl, tanskan gavl, gootin gibla, saksan Giebel. 'Päädystä' saa kyllä koko lailla vääntää saadakseen merkityksen 'kavio'.
Aluksi kysyin kahden substantiivin yhteisen alkuperän todennäköisyydestä. Ehkä olisi ruotsin puolelta pitänyt mainita myös vastaava verbi, siinä kun ällä on liudentumiselle otollisessa asemassa.
Mielessäni arvelin sen todennäköisyyden olevan yhden prosentin luokkaa. Mutta nyt on arvioni jo vähintään 2 %.
WK sanoi nimittäin oudoksuvansa sellaista vastineparia, jonka toisessa sanassa on l-johdinaines, toisessa ei. Niin hän sai minut huomaamaan, miten juuri l ja i (tai j) usein tuuraavat toisiaan ihmiskunnan ääntelyssä. Huvittelin vertailemalla kahden kielen sanoja: blanc/bianco, double/doppio, exemple/esempio, fleur/fiore, place/piazza, sable/sabbia. Sattuupa sitä meilläkin päin, että Laihela on suomeksi Laihia ja Billnäs (metateesin jälkeen) on Pinjainen.
Huvikseen voi vertailla myös Williamin saksalaisen ja ranskalaisen kaiman nimiä. Wilhelmissä ääntyy tavujen rajalla ällä, Guillaume’issa siinä kuuluu vain jiitä.
Ruotsin gavel-sanalla en muuten tarkoittanut talon päätyä, vaan V-muotoa yleensä. Tämä vanha merkitys sillä on, kun sanotaan että ovi on ”på vid gavel”, leveästi auki. Olennaista tässä on kaksihaaraisuus. Siitä kun lähdetään, ei tarvitse pahasti vääntää päästäkseen sorkkaan eli kavioon. Jos haluatte mieluummin lähteä saksan sanasta die Gabel (haarukka, hanko), bitte schön.
Kun valtio, lait ja oikeuslaitos syntyivät, ne tietysti ryhtyivät säätelemään avioliittoa kuten monia muitakin asioita.Tämä ei kuitenkaan tee avioliitosta olennaisesti juridista, sen enempää kuin taannoinen, nyt jo kumottu kurkkudirektiivi teki kurkuista tai niiden viljelystä ja kaupasta olennaisesti juridisen asian.
Järkevää olisi täysin erottaa juridiset, lainsäädännöllä säädetyt suhteet sosiaalisista suhteista, puhumattakaan ihmissuhteista ja ihmisten tunteista. Ja nämä molemmat vielä kielenkäytöstä sikäli kuin mahdollista. Oikeudellisesti, uskonnollisesti, moraalisesti jne. neutraali kieli on olennainen väline, jos halutaan keskustella järkevästi laista, uskonnosta, moraalista tai mistään muusta. Ihmisten pitäisi olla kohtalaisen samaa mieltä sanoista, jotta he voivat olla järkevästi (ja ehkä rakentavasti) eri mieltä muusta.
Valitettavasti tämä taitaa olla utopiaa. Avioliittolain muutoksessa pelattiin kielipeliä niin raskaasti puolin ja toisin (tosin paljon enemmän toisin), että järkevä keskustelu olisi ollut aika vaikeaa jopa järkevien ihmisten kesken. No, eipä sitä kai juuri yritettykään.
Sitten hän mainitsee, että l:n ja i:n vaihtelua ilmenee usein "ihmiskunnan ääntelyssä". Hän luettelee joukon esimerkkejä, jotka kumminkin kaikki ovat italiasta, jossa on yhtymässä konsonantti + l tapahtunut äänteenmuutos l > i. Tähän asti kaikki on moitteetonta, mutta sen jälkeen annetut pari suomen tapausta, Laihia ja Billnäs, eivät oikein vakuuta. Laihian nimestä on aikojen kuluessa käytetty kymmeniä erilaisia kirjoitusasuja, yleisimpinä Laihala, Laihela ja Laihiala. 1800-luvulla suomen kielessä talonnimeä muodostava -la putosi pois ja nimeksi vakiintui Laihia. Se on alun perin henkilön lisänimi ja pohjautunee sanaan laiha. Ruotsin kielessä säilyi Laihela. Billnäs taas on yhdyssana, jossa metateesia ei hevin tapahdu yhdysosien välillä, semminkin kun se osaksi pohjautuu ruukin perustajan sukunimeen Billsten.
Entä sitten saksan die Gabel, danke schön. Liikkeelle sopii lähteä indogermaanin juuresta *ghabhlo-, länsigermaanin *gablo, muinaisyläsaksan gabala, keskialasaksan gaffel, muinaisiirin gabul, latinan gabalus; ilman l-johdinta on muinaisintian gabha- 'vittu, haaratuki'. Merkityksenkehitys pääpiirtein: 'kaksihaarainen oksa' > 'heinähanko' > 'sontatalikko' sekä vihdoin saksassa 1500-luvulla ja Pohjoismaissa 1600-luvulla ruokailuvälineenä 'haarukka'. Ruotsin gaffel on lainattu suomeen > kahveli, kaffeli. Viriää kysymys, mistä kohtaa tätä kehityskulkua olisi muodon tai merkityksen puolesta voitu lainata kavio? Jää kyllä vaikutelma, että Maukka tuntee sopivan sananjohtelun mutta hän ei halua lyhyessä kommentissa sellaista ruveta selvittämään. Sehän olisi sitä paitsi kokonaan uutta tietoa.
On totta, että metateesi tuskin iskee yhdysosien rajalla. Enkä uskokaan, että ruotsinpuhuja olisi Billnäsin nimessä takellellut. Mutta kun suomea puhuttiin ja joku kertoi käyneensä jossakin ”pilneesissä”, ei sitä jokainen kuulija yhdyssanaksi mieltänyt. Tarinaa levitettäessä metateesi loi ”pinleesin”, liudennus ”pinjeesin” ja vielä ehostus salonkikelpoisen Pinjaisen. Vai onko jollakulla parempi selitys?
WK kysyy, mistä vaiheesta olisi voitu lainata kavio. Mielestäni se olisi voitu tehdä ihan alussa, sieltä gablosta, jo ennen kuin ihminen osasi valmistaa työkaluja tai rakentaa taloja. Luonnossa hän näki sekä kaksihaaraisia oksia että märehtijöiden sorkkia. Kummastakin käsitteestä oli aihetta joskus puhua. Suottako niille eri nimiä keksimään!
Vielä pyydän palvelusta. Jos tämän lukijalla on perheessään tai hoidossaan yksi- tai kaksivuotias lapsi, antakaa hänelle uusi nukke tai pehmolelu ja sanokaa, että sen nimi on Gablo. Tarvittaessa toistelkaa, kunnes hän itse lausuu sen – miten? Yst. kertokaa.
Täsmällisempi ilmaisu olisi homoavioliitto, mutta tasa-arvoisen avioliittolain yhteydessä sekin on vähän väärä ilmaisu, sillä tokihan avioliiton solmivat edelleenkin heterot.
En tiedä missä yhteyksissä ja milloin ja kenen/keiden taholta sanaa homoliitto käytettäisiin? Missä merkityksessä ja tarkoituksessa? Kansasta on liioiteltua puhua, tässä yhteydessä. Kansalaisaloite on kyllä viritetty niiden taholta, jotka haluaisivat palauttaa avioliittolain ennalleen ja/tai estää lain eteneminen. Se ei taida onnistua.
Avioliitto on paras ja täsmällisin ilmaisu kahden aikuisen virallisesta parisuhteesta. Se ilmaisee sen, että nämä kaksi ovat naimisissa keskenään. Piste.
Jos haluaa, kuten Timo Soini, kutsua avioliittoaan homoliitoksi niin kukaan ei estä. Kukaan ei myöskään kiellä elämästä rakkaudettomassa avioliitossa, mutta minulle, ja käsitykseni mukaan aika monille muillekin, avioliitto kyllä merkitsee ja on rakkauden teko.
Kersti Juva kirjoitti täsmälleen, kuten asia tässä sanasodassa on. Samanlaista vain-meillä-on-oikeus-olla-täällä ajatusmaailmaa ovat myös rasismi ja muukalaisviha.