Ihan itse

Itse tekeminen on sekä kivaa että hyödyllistä.  Eri asia on, että itsepalvelun nimissä meidät pakotetaan hoitamaan moninaisia pikku hommia, joista ennen ovat huolehtineet ihan oikeat ihmiset; nyt asiakas kohtaa koneen, jonka kanssa seurustelu ei aina ole ollenkaan kivaa.

Viimeksi tällainen omatoimisuuden vaade tuli kohti terveyskeskuksessa, jossa itseilmoittautumispisteessä  asioitiin – jonottaen! Kirjaston lainaustiskin itsepalveluun on jo niin tottunut, ettei enää edes ihmettele systeemiä, jossa itse palvelee itseään. Itsepalvelukassat lisääntyvät kovaa vauhtia. Lihatiskin tuolle puolen ei sentään vielä kannusteta.

Yhä merkillisempää oli luvassa terveysaseman itehoitopisteessä. Leikillinen kyltti johdatteli kävijän paikkaan, jossa sai mitata verenpaineen, ottaa virtsanäytteen ja tietenkin punnita itse itsensä. Itsehoitajan työhön toki oppii, mutta kun ne laitteet eivät puhu, eivät ainakaan vielä. Omahoitaja ehkä sanoisi kannustavan sanan painonpudotuksen onnistumisesta, neuvoisi tulkitsemaan verenpaineen raja-arvoja ja selittäisi virtsanmittausliuskareiden väritystä.

Muistaakseni apteekissakin myydään nykyään itsehoitotuotteita.

Takaraivossa alkaa kasvaa hienoinen epäilys digitaalista palveluyhteiskuntaa kohtaan. Näinkö niitä uusia työpaikkoja luodaan? On selvää, että esimerkiksi lääkärien ammattitaitoa ei pitäisi tuhlata läppärin naputteluun, vaan edelleen tarvittaisiin eläviä ihmisiä niin asiakaspalveluun kuin moninaisiin toimistotöihin. Ei riitä, että nörttipajoissa kehitellään yhä uusia ja uusia itepalveluohjelmia.

Itsemääräämisoikeus joutuu koetteelle, kun on pakko tehdä kaikki itse!