Jouni Kemppi
Tekijänoikeus suurin luovuuden este
Ymmärrän kyllä taiteilijoiden hyväosaisen vähemmistön huolen tulojensa menetyksistä.
Olisi minustakin mukava saada keskittyä täysipainoisesti taiteeseeni sen sijaan että teen elääkseni palkkatyötä ja käytän vähäisen vapaa-aikani taideprojekteihini.
Mutta tekijänoikeuslakia uudistettaessa tulisi keskittyä huomattavasti tärkeämpään asiaan:
Luovuuteen kannustamiseen.
Nykyisessä muodossaan tekijänoikeus toimii luovuuden esteenä, ei siihen kannustavana tekijänä.
Luovuus on ihmisen keskeisiä keinoja tuoda elämäänsä tarkoitusta.
Taiteiden harrastamisen tuottajana eikä vain passiivisena kuluttajana tulisi olla kaikkien perusoikeus ja jatkuvan kannustuksen kohteena.
Jos jätämme koko keskustelun tekijänoikeuksista vain niiden varaan, jotka on tarkkaan opetettu väistämään plagiaatin ja lainailun karikoita, suljemme herkästi kaiken harrastustoiminnan laillisuuden ulkopuolelle, koska yksityishenkilöidenkin elämä on blogien, maispeissien, meteli.nettien, irc-gallerioiden, tuubien ym. kanavien kautta muuttunut julkaisutoimintaa muistuttavaksi.
Kun siis harvat ammattilaisemme puolustavat henkisiä omistusoikeuksiaan, he uhkaavat tehdä valtaosasta kulttuurikenttää laitonta toimintaa. Ja estävät samalla kulttuurin luonnollisen vuorovaikutuksen, johon jäljittely, parodia, vääristely ja uusiokäyttö kuuluvat oleellisena osana.
Juuri ne ihmiset jotka tekevät teoksensa ilman taiteellisia tai rahallisia tavoitteita luovat kulttuurin. Ovat aina luoneet.
Tekniikka jossa otetaan olemassaoleva teos tai sen osa ja liitetään se osaksi omaa teosta, kutsuttakoon sitä kollaasitekniikaksi, on aikamme yleisin tapa tehdä taidetta. Ennen digitaalisuuden ja internetin aikaa tämä ei ollut ongelma, luodut kollaasiteokset pysyivät kotona pienen piirin nähtävillä.
Mutta nykyaikana kuka tahansa voi laittaa teoksensa nettiin muiden ihailtavaksi. Ja tätä eivät tekijänoikeusjärjestöt ja isot media-alan yhtiöt hyväksy.
Tekijänoikeus ei toki estä ketään luomasta vanhasta uutta, mutta hyvin usein estää teosten esittämisen muille. Ja mitä on teos ilman yleisöä?
Onko tekijänoikeuden tarkoitus todellakin estää ihmisiä näyttämästä muille kuinka taitavia, kekseliäitä ja luovia he ovat?
P.S. Itse asiassa tämäkin teksti on kollaasiteos, iso osa tekstistä on (Luvalla) lainattu Nimim. Rene Kidalta.
Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa
Videorunoutta: http://vimeo.com/9799447 (Toistaiseksi tuolla on vain yksi videoruno)
Esimerkki laulunsanoituksista: http://www.bbc.co.uk/kent/content/articles/2006/01/25/unsigned_the_diotic_feature.shtml (Täytyykin laittaa kaikki sanoitukset jonnekin jotta joku voisi niitä käyttää)
Runoutta:
http://nokturno.org/jouni-kemppi/
http://issuu.com/jonezo
http://jonezo.wordpress.com/
http://cutuppoetry.wordpress.com/
Minusta tekijänoikeus ei ole minkäänlainen luovuuden este. Jos olisi, eihän meillä mitään luovuuden tuotoksia olisikaan ilonamme - on se niin vahva oikeus, se tekijänoikeus. Onneksi on, ajattelee moni.
Tuollainen romantisoiva taide- ja kulttuurikäsitys on minusta aika hassu. Monien loistavien taideteosten syntyä on siivittänyt vetinmoinen rahapuola: on ollut pakko luoda, kun vekseli on tullut maksuun.
Minä olen luullut, että taiteentekeminen on monille myös leivän (tavallisesti kylläkin epävarman ja niukan) lähde. Sitten on tietysti niitä taiteilijoita, jotka taiteilevat aikansa kuluksi ja harrastuksekseen, ja hieno homma sekin. Mutta ei kai heidänkään tavoitteenaan voi olla viedä leipää toisten kädestä tai suusta.
(Otetaanpa välipalaksi esimerkki toiselta elämänalueelta. Rakennan talon, taideteoksen mielestäni, ja sitten sinä Jouni tulet ja sanot, että se onkin sinun talosi ja että siitä tulee osa sinun suurempaa kokonaistaideteostasi, jota kutsut vaikkapa Elämäksi, niin että lähepä siitä Vesa kälppimään... Ei kai siinä sitten minun auta muuta kuin lähteä, Taiteen ja Luovuuden nimissä?)
"Taiteilijoiden hyväosainen vähemmistö" on kai sitten niitä taiteen ammattityöläisiä. Ei kai se voi olla niin, että jos minä en saa leipää runoistani, ei kenenkään muunkaan pitäisi saada omista runoistaan?
Pahoittelen sekavuuttani, joka aiheutuu Jounin kasaaman kollaasin aiheuttamasta tunnekuohusta. Mää en ymmärrä enää/vieläkään mitään...
Missä kulkee OMAN teoksen ja plagiaatin raja? Jos minä otan ja teen muiden kirjailijoiden teoksesta leikkelemällä ja liimaamalla uuden "version", uuden teoksen, niin onko kyse MINUN teoksestani vai onko kyse plagiaatista?
Miten on suhtauduttava esim. tuohon teokseeni:
http://www.nokturno.org/files/jouni-kemppi/Jouni-Kemppi_Talimainen-kuolemanrangaistus.pdf
Kuten sen alussa sanotaan:
Roo Ketvelin Kivisikö -kokoelman rivien ensimmäisiin sanoihin perustuvia runoja.
Eli, yhtään sanaa en ole siihen itse omasta päästäni kirjoittanut, olen vain _mekaanisesti_ poiminut Roo Ketvelin Kivisikö kokoelmasta rivien ensimmäisiä sanoja ja sen jälkeen olen säkeistänyt ne säkeiksi ja runoiksi.
Onko teos minun teokseni vaiko Roon teoksen plagiaatti?
(Tosin, on myönnettävä että kolmas runo on aika lähellä plagiaattia minunkin mielestäni ja se ei niinkään johdu siitä että käytän Roon keksimiä sanoja vaan siitä että käytän niitä _lähes_ samalla tavalla kuin Roo.)
Vesa: "Minä olen luullut, että taiteentekeminen on monille myös leivän (tavallisesti kylläkin epävarman ja niukan) lähde. Sitten on tietysti niitä taiteilijoita, jotka taiteilevat aikansa kuluksi ja harrastuksekseen, ja hieno homma sekin. Mutta ei kai heidänkään tavoitteenaan voi olla viedä leipää toisten kädestä tai suusta."
Tuo "harrastelijuus" muuten on asia joka eniten kaihertaa minua (Näin, tässä annoin yhden lyömäaseen, olkaa hyvä), olen minä runouden saralla mitä tahansa, niin en HARRASTELIJA. Olen harjoitellut yli 30 vuotta ja nyt alkaa vähitellen sujua. Kuinka moni 43-vuotias palkkatyökseen mitä tahansa (Taiteen ulkopuolella) tekevä voi sanoa samaa?
Vesa: "(Otetaanpa välipalaksi esimerkki toiselta elämänalueelta. Rakennan talon, taideteoksen mielestäni, ja sitten sinä Jouni tulet ja sanot, että se onkin sinun talosi ja että siitä tulee osa sinun suurempaa kokonaistaideteostasi, jota kutsut vaikkapa Elämäksi, niin että lähepä siitä Vesa kälppimään... Ei kai siinä sitten minun auta muuta kuin lähteä, Taiteen ja Luovuuden nimissä?)"
Ah, hyvä esimerkki.
Mitäpä jos sinä rakennat taloosi puurungon ja joku tulee sanomaan että sinun on joko otettava puuosat pois tai maksettava niiden käytöstä tasan sen verran kuin mitä hän katsoo asialliseksi, ja sen joudut tekemään koska hän on jo kerran tehnyt puurunkoisen talon ja hänellä näin ollen on siihen tekijänoikeus? (Ja sivumennen sanoen hänen perikunnallaan on oikeus vaatia sinulta rahaa 70 vuotta alkuperäisen teoksen tekijän kuoleman jälkeen vaikkeivät he ole pistäneet edes malkaa silmäänsä taloja rakennettaessa)
Ja muuten, jollei koko teoksen käyttäminen ole sallittua - mikä on ymmärrettävää - niin onko teoksen pienen osan käyttäminen omassa teoksessa sallittua?
""Taiteilijoiden hyväosainen vähemmistö" on kai sitten niitä taiteen ammattityöläisiä. Ei kai se voi olla niin, että jos minä en saa leipää runoistani, ei kenenkään muunkaan pitäisi saada omista runoistaan?"
Ei, minun puolestani kuka tahansa saa tienata rahaa taiteellaan niin paljon kuin vain haluaa ja toivoisin että _kaikki_ taiteilijat tienaisivat enemmän.
Haluan kuitenkin että taidetta on mahdollista tehdä ilman että _aina_ teosta tehdessään joutuu keksimään jotain _uutta_. Olisi mahdotonta tehdä yhtikäs mitään mikäli aina pitäisi käydä jokainen kohta teoksestaan läpi selvittääkseen ettei joku muu ole joskus sitä jossain teoksessa käyttänyt.
Tällä hetkellä plagiaatin ja itsellisen teoksen raja kulkee siinä tunnustetaanko sinut taiteilijaksi vai ei. Ne jotka yleisesti tunnustetaan ja tunnetaan taiteilijoina saavat surutta julkaista - ja tienata sillä, may I add - ominaan niiden ihmisten teoksia joita ei taiteilijoiksi tunnusteta, mutta toisin päin se on EHDOTTOMASTI laitonta.
Esim. Tuo levy (Josta pidän ja en väitä että Tuomas olisi tehnyt mitään väärää (Päin vastoin), sattui vain mieleen tälläinen esimerkki):
http://plaza.fi/kaista/musiikki/levyarvostelut/levyarvostelu-tuomas-skopa-arki-ei-nappaa
"Metro-lehdestä lyriikkansa ja rakenteensa ammentava levy on käsittämätön kokonaisuus""
Ilmeisesti siis metron tekstiviestipalstalle lähetettyjä teoksia saa taiteessaan käyttää surutta hyväkseen? Mahdollisesti, ja jopa todennäköisesti, tuolla levyllä on käytetty muiden ihmisten taloja surutta oman talon rakentamiseksi.
Ja nyt ne alkuperäisten talojen rakentajat ovat kodittomia. Nyyh!
Taiteen historia on varkauden historiaa, ideoita ja jopa palasia muiden teoksista lainataan koko ajan.
Luitko muuten tuon Renen kirjoituksen jonka linkitin? Rene siellä selvittää Creation and Originality -pointtia hivenen lisää.
Kuvittele olevasi maailman parhaassa ravintolassa, mutta saisit vain haistella ruokien tuoksuja ja katsella kun nyrpeät ammattimaistajat arvostelevat kokin tuotoksia: "Varsin onnistunut, sanoisin neljä ja puoli tähteä. Lähtisin kyllä mieluummin lomalle, mutta asuntolainat pukkaa päälle, joten joudun ottamaan näitä maiskuttelukeikkoja. No, parempi että menevät minun suuhuni kuin jonkun amatöörin, joka ei erottaisi riistaa lampaasta."
Ainakin omasta mielestäni luova toiminta on monta kertaa tyydyttävämpää kuin luovuuden tuotosten passiivinen kulutus. On paljon hauskempaa tehdä musiikkia, elokuvia, kuvia tai tanssia vaikka kuinka huonosti kuin kuunnella/katsella vaikka kuinka hyviä nerojen suorituksia.
Ja aikamme vieläpä tyrkyttää edullisia välineitä siihen. Jos kotona on jo vaikkapa kirppikseltä halvalla saatu tietokone, äänen ja kuvan käsittelyohjelmat löytyvät jo täysin ilmaiseksi.
Sääli vain, että suurin osa meistä on aivopesty luulemaan, että on suuri häpeä tehdä mitään luovaa ilman vuosikymmenien harjoittelua ja koulutusta. Entisaikoina kehtasi melkein kuka tahansa laulaa ystäviensä kuullen ja tanssahtaa pari askelta. Nykyään siihen edellytetään vahvaa humalaa. Selvinpäin yhtään mitään luovaa harrastavia pidetään kylähulluina, "ite-taiteilijoina", "persoonina", rivistä poikkeajina. Se on vielä surullisempaa, koska suurempaan väestön osaan kohdistuvaa, kuin se, että taiteilijuus ammattina on pääosin julma vitsi, joka alistaa parhaat kykymme kerjäläisen elämään.
Totta kai jatkuvassa puutteessa eläminen pakottaa nyhtämään rahaa joka päästä. Silloin herkästi katsoo, että joku Mikael Jungnerin videorakkausruno on omasta leivästä pois, että saisivat kaikki ne, jotka eivät osaa tai ehdi alkuperäismateriaalista kuvata, säveltää ja äänittää teoksiaan pitää turpansa tukossa ja kätensä ristissä.
Olenko siis ihanteellinen taiteilijan ilmentymä? No en todellakaan!
Kulttuuri on vuoropuhelua. Kaikki oleellinen kulttuuri on vastausta, reaktiota käynnissä olevaan dialogiin kentän muiden tekijöiden kanssa, vaikka ei aina järin johdonmukaisen näköisesti.
Esim. kuvataideiden kentässä 70-luvun minimalismiin ja ideologisiin puhtauksiin vastattiin 80-luvun maalausräjähdyksin, joita taas seurasi pitkä syventyminen konseptitaiteisiin, joissa ulkonäköä tärkeämpi oli teoksen merkityskenttä. Tätä seurasi reaktiona sarjakuvalta lainaileva taide, jossa konsepteja käsiteltiin leikkisästi. Veikkaan, että totinen, julistava yksiselitteinen taide on ihan kulman takana.
Mikään näistä teoksista ei ole ymmärrettävissä ilman sitä edeltävän ja ympäröivän kentän tuntemusta. Minimalistinen laatikko, seinämaalarin leveällä pensselillä heitelty lateksimaali, lasikaapissa kelluva lehmänpuolikas, paksulla mustalla reunustetut mollukkapäät puhekuplineen jne. muuttuvat täysin luonteviksi, kun ajattelee niitä vastalauseina edeltäjiinsä.
Minun teokseni taas kelluvat tyhjässä, viitteet muihin teoksiin ovat sattumanvaraisia, jos ollenkaan läsnä. Teokseni mutisevat itsekseen outoja jupinoita. Jos sen sijaan katsomme Jungnerin repäisyn 20 vuoden kuluttua, se kertoo ajastamme paljon enemmän. Se vilisee ristiviitteitä jo siksi, että sen rakenneosat on lainattu aikalaisilta. Se on siis kaikessa kökköydessään oleellisempaa aikamme kulttuuria kuin minun autistiset kylähullumetelini.
Mutta: Vain toinen meistä on tekijänoikeuslakien mukaan laillinen.