Voi kauhia miten kauhee!

Viime aikoina olen pohtinut niin isoja perustavanlaatuisia kielikysymyksiä kuin esimerkiksi sitä, miten vähemmistökielet voisivat säilyä elinvoimaisina. Erittäin tärkeä kysymys myös tällä viikolla, kun on vietetty saamelaisuuden päivää (6.2.).

Mutta yhtä lailla olen askarrellut pikkuriikkisiltä tuntuvien kysymysten parissa. Olen näet arvuutellut niin työtovereitteni kuin opiskelijoittenikin kanssa, millaisia mielikuvia seuraavanlaiset vaihtoehtoiset ilmaisut ihmisissä herättävät:

1) Voi kauhia! – Voi kauhee! – Voi kauhea!

2) Ei oo maitua.– Ei oo maitoa. – Ei oo maitoo.

3) Missä on korppua? – Missä on korppuu?

4) Anna karkkia! – Anna karkkii!

Oletan, että mielipiteet vaihtelevat osittain sen mukaan, mistä arvioija on kotoisin. Ne muodot, jotka ovat omasta murteesta tuttuja, tuntuvat todennäköisesti neutraalimmilta kuin toiset.

Minulle kauhia ja maitua ovat tuttuja lapsuusvuosiltani Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta. Siellä ei käytetty varsinkaan korppuu- ja karkkii-tyyppisiä muotoja. Kun muutin aikoinaan pääkaupunkiseudulle, varsinkin korppuu ja karkkii tuntuivat vierailta. Nykyään käytän niitä kyllä jossain määrin, mutta paljon vähemmän kuin muotoja kauhee ja maitoo.

Mitä mieltä sinä olet? Sopivatko kauhee, maitoo, korppuu ja karkkii suuhusi yhtä hyvin? Onko kauhia yhtä kauhea kuin kauhee?

Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa

10.2.2012 15.48

Kauhia on ehdottomasti kauheeta kauheampi sana, mutta onhan se samalla vähän koomillinen.

13.2.2012 10.15

Laura Kataja

Voi kauhia!

Itse olen alunperin Sodankylästä, mutta vanhemmat muualta Suomesta (ja eri puolilta), joten kotona opin jonkilaista yleiskieltä. Noista muodoista "kauhia" on luontevampi, "kauhee" ei ärsytä. Lapsena naapurinlasten "maitua" jostain syystä ärsytti. Tuossa ei tullut mainittua muotoja "tarttee" ja "tarvii", joista ehdottomasti valitsen ensimmäisen! Ja erityisesti korvaa ärsyttää pääkaupunkilais-hämäläinen supistumaverbien infinitiivi: "mun täytyy tapaa se" (tarkoitus on tavata, ei tappaa).

Tuosta kauhiasta ja kauheesta tulee mieleen hupaisa sattumus kemikaalikaupasta Lasipalatsissa 1980-luvun alussa: Ostin poninhäntäpompulaa. Myyjä: "Minkä värinen saisi olle?" Minä: "Vihriä." Myyjä: "???". Minä: "Vih-re-ä." Myyjä: "Ai, vihree."

15.2.2012 13.59

Yksinäinen tarkkailija

Kauhiaa

"Voi kauhia!" on tuttu ja sopiva muoto, "kauhee" vaikuttaa nuorten slangilta ja "kauhea" kirjakieliseltä hienostelulta. Kauhia olisi sopiva kirjakieleenkin, kuten osoittaa Lönnrotin suuri Suomalais-ruotsalainen sanakirja, jossa kauhea ja kauhia esiintyvät rinnan tasavertaisina. Lönnrot on selvästi tarkoittanut, että valinta niiden välillä olisi vapaa, vaikka kaiketi johdonmukainen. Se saattaisi olla käypä ratkaisu nykyäänkin.

13.4.2012 16.24

maikkis

Kauhia

Kauhia on kaikista kamalin. Mutta paikasta riippuen kieli muuttuu enemmän "kauheesti karkkii/kauhiasti makiaisia" suuntaan ihan vahingossa tiedostamatta. Ihtekki pohojalaisena tuo tarvitsee-sana tulee helpoiten omassa kielenkäytössäni tarvihtee -muojosa, mutta sen verran tässä kymmenen vuoden aikana on tullut stadilaistuttua, että joskus se vaan tulee tarvii -muodossa.
Stadilaisille sukulaislapsille opetan myös tarkoituksella "otakko lissää maitua?" tai "panippa kauhian ison makiaisen suuhun" ja vielä lasten lemppari "ootappa niin kahtotaampa". ;)

1.5.2013 18.33

stadilainen

Kauheen kauhiaa

Sanat "kauhia" ja "maitua" ovat itselleni ilmaisuista vieraimmat ja tuovat mieleeni maaseudun. Olen nuori helsinkiläinen, joten ilmaisut "kauhee", "maitoo", "korppuu", ja "karkkii" tuntuvat luontaiselta puhekieleltä ja kuuluvat omaan käyttökieleeni. Kirjoittaessa ja virallisemmissa yhteyksissä valitsisin kuitenkin yleiskieliset ilmaisut "kauhea", "maitoa", "korppua" ja "karkkia".

Mielestäni "kauhee" tuo sanan "kauhea" merkityksen paremmin esiin kuin "kauhia", sillä jälkimmäinen saa minut enemmän huvittuneelle kuin kauhistuneelle mielelle. En voi kuvitella ilmaisua "Voi kauhia!" kenenkään pääkaupunkilaisen huulille. Sen kuullessani ensimmäisenä mieleeni tulee maaseudulla asuva vanhahko rouva, joka huudahtaa lausahduksen läikyttäessään iltapäiväteet uudelle pöytäliinalleen ja voivottelee ettei ollut edes ehtinyt tarjota vierailleen "maitua".