Hanna Lappalainen
Pilkut paikalleen mainoskampanjalla?
Moni hallitsi kielenhuoltonormit hyvin, osalla oli haasteita usealla eri osa-alueella. Vaikeimmalta näyttivät tuon otoksen perusteella pilkkusäännöt – siitä huolimatta, että olimme yhdessä kerranneet niitä.
Missä vika, kun pilkkusäännöt ym. oikeinkielisyysasiat eivät vain mene perille? Eräs edeltävän kurssini opiskelijoista arveli syyksi ihmisten laiskuutta ja ehdotti, että kielenhuoltajat innostaisivat ihmisiä ryhtiliikkeeseen räväkän mainoskampanjan avulla. Bussien ja ratikoiden kyljissä muistutettaisiin esimerkiksi siitä, että päivämäärämerkinnöissä kuukautta ilmaisevankin numeron perään laitetaan piste (esim. 1.4.).
Uskon kyllä mainosten voimaan. Kotuksessa on toista vuotta pidetty esillä ympäristöasioita. Yhtenä valistuskeinona ovat olleet kulkuväylien varsille kiinnitetyt iskevät kysymykset, joilla testataan vaikkapa lukijan jätteiden lajittelutaitoja: ”Minkäväriseen jätepussiin laitetaan lautasliina?” Samasta lapusta löytyy myös oikea vastaus. Jos lapun lukee joka kerta töihin tullessaan ja ruokatunnilta palatessaan, asia voi hyvinkin upota tajuntaan.
Myönnän olevani pessimistinen kielenhuoltokampanjan suhteen. Ensinnäkään en keksi, kuka suostuisi maksajaksi, kun Kotukselta ja muiltakin humanisteilta on kerta toisensa jälkeen karsittu resursseja.
Vähintään yhtä suuri ongelma on se, että harva oikeasti olennainen normitusasia on ilmaistavissa yhdellä iskulauseella. En jaksa pitää alkaa tehdä (vs. tekemään) tai kehottaa (vs. kehoittaa) -tyyppisiä nippeliseikkoja kampanjan arvoisina asioina. Pilkkujen paikalla tai sillä, mihin jokin pronomini viittaa, sen sijaan voi oikeasti olla luettavuuden tai ymmärrettävyyden kannalta merkitystä. Minusta ei kuitenkaan ole vääntämään kummastakaan tapauksesta lyhyttä mainoslausetta. Olisiko ehdotuksia?
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
Jos suomen kieliopin peruskäsitteitä ei hallitse, pilkkujen paneminen tekstiin jää arvailujen varaan. Opinnäytetöiden kieliasun yleisimpiä puutteita on myös se, että ns. rinnasteisten rakenteiden symmetria horjuu - varsinkin luetelmissa. Symmetrian noudattaminen edellyttää sekin kieliopin peruskäsitteiden hallintaa. Huonoja malleja tarjoaa usein tutkielmien lähdekirjallisuus.
Missä vika, kun pilkkusäännöt ym. oikeakielisyysasiat eivät mene perille, kysyy Hanna. Oma vastaukseni oli edellä. Parannuskeinoksi suosittelisin - epämuodikkaasti - lisää kielioppia äidinkielen opetukseen.
Millainen mainoskampanja voisi tulla kyseeseen? Tämä pohdituttaa siinäkin mielessä, että juuri mainonta tuntuu olevan se tekstimaailman alue, jossa tahallaan tai vahingossa jatkuvasti rikotaan kaikkia mahdollisia normeja, suosituksia ja käytänteitä.
Kampanjassa pitäisi joka tapauksessa pystyä perustelemaan se, miksi normien yms. hallitseminen on tarpeen. Mihin me tarvitsemme yleiskieltämme?
Tosin esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmien ja jopa selainten oikolukutoiminnot ovat mahdollistaneet sen, että teksti saadaan näyttämään huolitellulta, vaikka se ei ole huoliteltua. Onneksi huolimattomat kielenkäyttäjät eivät yleensä ymmärrä käyttää sellaisia apuneuvoja.
Huoliteltu kielenkäyttö on viesti siitä, että tekstri on muotoiltu ja lähetetty harkitusti ja asiallisesti. Samalla se kertoo, mitä kirjoittaja lukee. Ihminenhän kirjoittaa suunnilleen niin hyvää tekstiä kuin lukee.
Ihmiselle, joka lukee enimmäkseen keltaisen lehdistön lööppejä, tv-ohjelmien tekstityksiä ja viihdepainotteisia nettisivuja, on ihan turha opettaa pilkku- tai oikeinkirjoitussääntöjä. Jos vastoin kaikkea järkeä jotain menisi perille, se vain vääristäisi hänen kirjoittamiaan tekstejä luomalla niihin sellaista asiallisuuden vaikutelmaa, joka ei vastaa niiden sisältöä.
Oikeinkirjoituksen, oikeakielisyyden ja muun sellaisen opettaminen on ajanhaaskausta tai pahempaa, ellei kyse ole sellaisesta tekstin viimeistelystä, josta oppilaat todella janoavat saada tietoa. On ilo opettaa sellaisia asioita ihmisille, joiden kielenkäyttö jo on mainiota, koska he lukevat kirjoja ja arvostavat kieltä ja lukijoitaan ja haluavat vielä antaa viimeisen silauksen teksteilleen.
Jos sen sijaan yritettäisiin tyrkyttää pilkkusääntöjä ihmisille, joille on ihan normaalia käyttää vittu-sanaa välimerkkinä ja jotka aivan sujuvasti kirjoittavat ostos keskuksen meikki tarjouksesta tai urheilu autoista, niin se olisi paljon naurettavampaa kuin taidatte osata kuvitellakaan. Jos ihmisiä ei saada lukemaan kirjoja, ei pidä yrittää saada heitä kirjoittamaan sellaisella tyylillä, että he muka joskus olisivat vapaaehtoisesti lukeneet kirjan.
Kieliopin opettaminen on tietenkin vielä turhempaa kuin oikeakielisyyden opettaminen, koska se ei palvele mitään näennäistäkään tarkoitusta (oppilaiden maailmankuvan mukaan). Me toki tiedämme, että kielioppi on paitsi jännää myös tarpeellista oikeakielisyysasioiden analysoinnissa ja oppimisessa, mutta ”so what?”
Riittäisikö suomessa pilkunkäytön ohjeeksi, että pilkkua käytetään selvyyden vuoksi (tai vaatiessa) erottamaan toisistaan virkkeen lauseita, lauseenosia, lisäyksiä yms.?
On toki tunnettuja tapauksia, joissa pilkun käyttö kannattelee merkitystä. (Esim. Armoa, ei Siperiaan. Vrt. Armoa ei, Siperiaan.) Mutta nämä ovat marginaalisia ilmiöitä, ja ääneen luettaessa niissä on pilkun kohdalla lisäksi pieni tauko.
Redundanssista on kritisoitu sääntöä, jonka mukaan sivulause erotetaan aina päälauseesta pilkulla, vaikka sivulauseella on omat tuntomerkkinsä: alistuskonjunktio tai kysymys- taikka relatiivisana.
Kokemukseni mukaan opiskelijat kyllä osasivat kielenhuollon harjoituksissa ratkaista pilkkutehtävät, mutta omaa tekstiä tuottaessaan he eivät muistaneet tai noudattaneet sääntöjä. Pahinta oli, kun jotkut panivat pilkkuja kohtiin, joihin ne eivät mitenkään sopineet. Se jos mikä haittasi luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
Joskus normin väljentyminen kyllä voi saada vanhan käytännön mukaisen ilmauksen kuulostamaan tyyliltään kohosteiselta ellei peräti häiritsevän oikeaoppiselta, esim. viive : viiveellä (väljä) t. viipeellä (tiukka).
Nykynormien mukaan verbien passiivikongruenssi eli kaksoispassiivi (esim. ei oltu tehty) taitaa olla vielä yleiskieleen kuulumaton. Mutta jos se hyväksytään vaihtoehdoksi, saattaa nykyinen normimuoto (ei ollut tehty) jäädä käytännössä oikeakielisyysfriikkien omaisuudeksi.
Ks. passiivista esim. http://www.kotus.fi/?i=495&s=2612#faq_495