Hanna Lappalainen
Kielipropagandaa koulussa
Pohdimme luennoitsijavieraamme johdolla myös sitä, miten kuntatasolla ja kouluissa voidaan vaikuttaa siihen, millaisia kielivalintoja oppilaat tekevät. Siitä, onko kielivalikoima viime vuosina laventunut vai kaventunut, osallistujilla oli erilaisia käsityksiä. Totuus varmaankin on se, että kunnat ja koulut ovat kielitarjonnan suhteen erilaisia.
Itse olen kummastellut tapaa, jolla oppilaille puhutaan koulussa valinnaisista kielistä. Kokemukseni ovat Vantaalta ja Lappeenrannasta ja valitettavasti kummastakin paikasta yhtä huonoja. Kun kuopuksen kanssa keskustelimme mahdollisen A2-kielen valinnasta, hän tiesi kertoa, ettei kannata valita sen paremmin ranskaa, saksaa kuin mitään muutakaan kieltä, koska viime vuonnakaan ei ollut tarpeeksi oppilaita, jotta ryhmä olisi voitu perustaa. Näin oli opettaja oppilaitaan ”rohkaissut” uusien kielten pariin.
Aivan samansävyisiä puheenvuoroja olen kuullut omin korvin opoilta yläkoulun valinnaisaineinfossa. Sanoma on ollut selvä: kieli on epävarma valinta, koska ryhmään ei välttämättä riitä tulijoita. Ei varmasti riitä, jos oppilaatkin saavat kuulla saman varoituksen. Omat poikani ovat ainakin vakuuttuneet näillä puheilla, ettei kieliä kannata valita. Tämä varoituksen sana annettiin muuten vain kielistä, vaikka esikoiseni joutui toteamaan, ettei musiikkikaan ollut top ten -listalla ja ryhmä jäi syntymättä.
Vaikka uusiakin kieliä on tarjottu joissakin kouluissa ilahduttavassa määrin, aivan liiaksi annetaan englannin jyrätä. Englantia emme pääse pakoon – sitä on osattava – mutta sitä ehtisi oppia, vaikka opiskelun aloittaisi vähän myöhemmin kuin 3. luokalla. Esikoisen alakoulussa aloitettiin ruotsilla ja saksalla, mikä takasi sen, että innostus englantia kohtaan oli taattu, kun siihen pääsi käsiksi vasta myöhemmin. Nuorimmainen olisi ollut innokas aikoinaan aloittamaan ruotsilla, mutta Vantaallapa oli päätetty, että kaikki 3. luokkalaiset aloittavat englannilla ja piste.
Selvää on, että jos rahaa olisi rajattomasti, moni asia olisi toisin. Säästökuurit ovat kielenopetuksenkin esteenä. Myönteisen asenteen osoittaminen kielten opiskelua kohtaan on kuitenkin ihan ilmaista.
Palaa otsikoihin | 52 puheenvuoroa
Espoossa vieraita kieliä sentään tarjotaan, ja muistan että poikani alakoulussa mainostettiin saksan ryhmää kovasti (ja saksan ryhmä saatiinkin aikaan).
Tässä hyvä esimerkki sellaisesta kielipropagandasta ja ajattelusta josta olisi todella päästävä eroon.
Englantia ei tarvitse osata ja sitä pääsee pakoon! (*
(* Tosin ei täällä perusteellisesti pakkoenglannitetussa Suomessamme mutta muualla.
Ne, joilla on oma lehmä ojassa, kuten kielenopettajat, ovat tietysti eri mieltä.
Jos joku haluaa harrastuksen vuoksi opetella muita kieliä, niin ruotsi on hyvä valinta. Sitä voi oikeasti puhua Suomessa ihmisten kanssa, kun vähän yrittää. Saksan, ranskan, venäjän tai espanjan opiskelu on vähän kuin opiskelisi jääkiekkoa vain luokkahuoneessa menemättä koskaan jäälle.
Olen ihmetellyt koulujen nihkeyttä järjestää ryhmiä yhteistyössä. Kaksi lähekkäin sijaitsevaa koulua voisivat perustaa valinnaisaineiden ryhmiä yhdessä. Kyse on vain halusta. Lukujärjestyksien tekeminen vaatii hieman lisäsovittelua, mutta onnistuu, jos niin halutaan.
Itä-Suomessa näin on toimittu jo muutaman vuoden ajan eräässä kunnassa. Jopa linja-autokuljetus koulujen välillä on järjestetty pitkän välimatkan vuoksi.
Kyse on pelkästä fraasista, jota hoetaan sitä innokkaammin, mitä ontompi se on. Kaiken opiskelemista voi "perustella" sillä, että se *voi* joskus olla joillekuille tarpeen. Perustelu, jolla voi perustella mitä tahansa, on tietysti näennäisperustelu.
Modernissa yhteiskunnassa on niin paljon sellaista, mikä jokaisen pitäisi oikeasti oppia, ettei kielileikeille ole sijaa kouluissa. Monellako on oikeasti mennyt asioita pieleen siksi, ettei ole osannut saksaa? Tätä voi verrata siihen, että useimmat ihmiset ovat ihan pihalla muun muassa elektroniikan perusteista, tietoturvallisuudesta, siviilioikeuden alkeista ja todennäköisyyslaskennasta – kaikki asioita, joita käytännöllisesti katsoen jokainen tarvitsisi.
Kun seuraavan kerran tulee tenkkapoo digiboksin, kännykän tai tietokoneen käytössä, paljonko lohduttaa ajatella ”osaanhan minä sentään saksaa, ja myös toista kotimaista”?
Jos osaa saksaa niin luultavasti sen laitteen mukana on ohjeet selkeäksi saksaksi. Aika usein olen valinnut (kumpaakin osaan, englantia olen käyttänyt enemmän) mieluummin sen saksan, koska saksaksi asiat sanotaan selkeämmin. Huono enklanti menee helposti läpi ja siitä ei sitten ota tolkkua hiisikään, mutta kehnosta saksasta huomaa joku älähtää heti.
Muistan Prahanreissun männävuosina. Ravintoloiden ruokalistat olivat yleensä englanniksi, saksaksi, tsekiksi ja mahdollisesti jollain muulla kielellä. Saksa oli selvin. Kas kun käyttävät selittäviä yhdyssanoja (joiden osat ymmärtää) eivätkä läpinäkymättömiä termejä.
Kaikkia koulussa oppimiani kieliä (suomi, englanti, ruotsi, saksa, ranska) olen elämässäni tarvinnut.
Mitä enemmän (eri) kieliä oppii nuorena, sen helpompi niitä on oppia. Mutta jos on elänyt nuoruutensa päntäten yhtä mörfologisesti köythää kieltä, samalla halveksuen äidinkieltään, niin eipä enää aikuisena mikään muu tartu päähän, ja termiä "akkusatiivi" on mahdoton käsittää.
(P.s. Kerran törmäsin korjaustiedostoon jossa oli ohje VAIN italiaksi. Osaan ranskaa ja italian alkeet. Korjaus onnistui.)
Itse asiassa kielten opetus kannattaisi aloittaa paljon aiemmin kuin kolmannella luokalla. kielikylpypäiväkodit ja ensimmäiseltä luokalta alkava ykköskieli helpottavat oppimista, koska siinä iässä ihmisellä on vielä herkkyysvaihe menossa.
Ja kun osaa yhden vieraan kielen kunnolla, siihen on yksinkertaista rakentaa muita kieliä päälle. Varsinkin, jos se ykköskieli on tullut opeteltua luonnonmenetelmällä eli puhumalla.
Sinänsä on hullunkurista, kuinka kovasti suomalaiset natisevat pakkoruotsista. Pakkomatematiikasta kukaan ei kai natise, eikä pakkobiologiastakaan? Ja esimerkiksi afrikkalaiset lapset oppivat usein kolme, neljä kieltä ihan siinä kylillä pyöriessään, yksi niistä on ehkä englanti tai portugali tai swahili, muut sitten paikallisia kieliä, jotka voivat erota todella paljon toisistaan.
Ja kyllähän se saksankielinen on yleensä käännös englannista. Käyttöohjeet käännetään nykymaailmassa yleensä holtittomasti tai tolkuttomasti. On epärealistista kuvitella, että ainakaan muilla kuin englanninkielisellä ohjeella olisi paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa.
Ja "morfologisesti köyhää"... voi hyvä tavaton, pitääkö repiä vaatteet ja ripotella tuhkaa päähän siksi, että englanti tuntuu tolkullisemmalta kuin saksan hassu sijajärjestelmä tai venäjän omituinen verbisysteemi? Onko kielen vika, että ei-natiivi voi sen alkeet oppia hetkessä ja käyttää sitä?
Todellisuudessa englanti ei ole lainkaan helppo kieli. Oikeinkirjoitus on kammottava - suuri osa sanoista on opiskeltava kahdesti - ääntämys ja kirjoitusasu erikseen. Kieli on myös äärimmäisen epäsäännöllinen, ja sen kunnollinen hallitseminen on jotain ihan muuta kuin se "tuu tii tu tööti tuu".
Lisäksi englantia ei tarvitse "tukea" sitä tulee muutenkin joka tuutista. Se on muuten merkillistä, että 1970-luvulla maalaiskunnan pikkulukiossa oli mahdollista opiskella kolmea ns. lyhyttä kieltä (englannin ja ruotsin ohella), ja yksi oli pakollinen. Tarjolla olivat saksa, ranska ja venäjä. Nykyään yliopilaaksi pääsee opiskelematta muuta kuin englantia ja (pitkin hampain) ruotsia. Vieläpä niin että on tehty vaikeaksi mahduttaa edes sitä kolmatta kieltä opinto-ohjelmaan, jos haluaa pitkän matematiikan (minä onnistuin aikoinaan tunkemaan kaksi lyhyttä kieltä matikkalinjalle, vaati tosin järjestelyjä).
Niinpä harva osaa sitä kileltä jonka ennustetaan pian ohittavan englannin (järjellisempi oikeinkirjoituskin auttaa): espanjaa. Harva osaa venäjää, joka olisi paikallisesti tärkeää. Saksaa ja ranskaakin voisi yksi ja toinen tarvita näillä kulmin. Jos lapsena ja nuorena ei ole tullut kielenopiskelun taitoa, niin aikuisena se on paljon vaikeampaa.
Olen itse huomannut tämän - ne ranska ja saksa (lukion kurssit) ovat selkäytimessä ja tulevat noeasti takaisin. Olen suorittanut vastaavan määrän espanjaa, aikuisena, mutta tuntuu että se unohtuu sitä mukaa. Ymmärrän kyllä mutta jos pitäisi sanoa jotain niin voi hyvänen aika.
Mutta kun mitään muutahan ei tarvita kuin sitä enklantia. Innokkaimmin tätä toitottavat muuten useimmiten osaavat englantia kehnosti (jos oikeasti itäisi tulla englanniksi toimeen, olisivat ensimmäiset pudokkaat) ja suomen kieli (jota he eivät tietenkään arvosta) menee sekiin pieleen.
Mutta jos jatkuu, niin muutamien kymmenien vuosien kuluttua Suomenkin kouluissa luetaan pakkomandariinia eikä kukaan enää kehtaa valittaa englannin kielen muka vaikeasta kirjoitusjärjestelmästä.
(Jos huonosti käy, maailmassa nousee johtoasemaan Kiinan, Japanin ja Intian muodostama Aasian unioni, ja sitten jälkeläisemme joutuvat mandariinin lisäksi opettelemaan kirjoitusjärjestelmältään vielä kummallisempaa kieltä japania ynnä kourallista intialaisia kieliä – ja varmaan löytyy niitä, joiden mielestä se on erityisen siunauksellista.)
Näinhän se tuppaa olemaan. Mutta ymmärrät toki että, kun tällainen henkilö on saanut vaivoin opeteltua enklannin välttävät alkeet, niin tokihan koko muun maailman on sitten myös opeteltava kiltitsi pakkoenklanti, jotta he voivat keskustella tämän herran ja hidalgon kanssa.
Tiedetään hyvin, että yksinkertaisin tapa oppia vierasta kieltä on joutua asioimaan sellaisten ihmisten keskellä, jotka eivät osaa muuta kieltä kuin omaansa. Ja sellaisia ihmisiä on Suomessakin ihan riittämiin. Ruotsinkielen kielikylvyt ja kesäleirit rannikolla olisivat ihan hyvä ajatus, ja ne pitäisi toteuttaa tarpeeksi nuorten lasten kanssa.
Laulujen laulaminen, chattailu, pelien pelaaminen - sellaista voitaisiin vallan hyvin tehdä yhtä lailla ruotsinkielellä, tai millä tahansa muullakin kielellä, ei sen puoleen - kuin englannillakin. Silloin ihmiset oppisivat kielet aika lailla tuskattomasti, toisin kuin nykyisin.
Mutta ihan peruskysymys on kyllä se, että useimmat eivät koe ruotsia tarvitsevansa ja lisäksi kokevat sen työlääksi opetella. Siinäpä sitten on opettajalle haastetta, oli opettaja millainen tahansa.
Mistä muuten ajattelit löytää sellaisia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kieltä kuin ruotsia? Hyvin syrjäseuduille tai hyvin heikkolahjaisten ihmisten pariin pitää mennä, etsipä sitten Suomesta tai Ruotsista. Ruotsissa on ollut pitkään peruskoulu, jossa opetetaan kaikille englantia. (Josta ihme syystä ei suomea, vaikka suomenkielisiä on Ruotsissa samaa suuruusluokkaa oleva osuus kuin ruotsinkielisiä Suomessa.)
Jos kirjoittaisin, että kaikille suomalaisille ei tarvitse koulussa opettaa somalia, niin varmaan ”Karu totuus” syyttäisi minua myös rasistiksi. Jos kirjoittaisin, että kaikille suomalaisille ei tarvitse koulussa opettaa juutalaista uskoa, niin olisiko ”Karu totuus” sitä mieltä, että olen antisemiitti ja natsi?
Jos lapset pistetään sekaisin, tietysti niin, että ruotsia puhuvia on selvästi enemmän joka ryhmässä, suomenkieliset pääsevät harjoittelemaan ruotsia luonnonmenetelmällä.
Ja tietysti myös riikinruotsalaiset lapset ovat ummikkoruotsalaisia aika pitkään.
Eri asia on tietysti, tarvitseeko minkään kouluaineen olla pakollinen. Miksi on pakkouskontoa ja pakkomaantiedettä?
Kouluhan on pohjimmiltaan lasten sosiaalistamista ja varastointia varten, ei niinkään aineiden opiskelua varten.
Useimpia asioita oppii tietenkin tehokkaammin jossakin muualla kuin 30 oppilaan luokassa istumalla. Varsinkin kun osa oppilaista ei kykene keskittymään viittä minuuttia kauempaa yhtään mihinkään.
Sillä hentoisella ruotsintaidolla sitten yritettäisiin tulla toimeen, vai? Ja ilmeisesti suomenkielisiä kiellettäisiin puhumasta keskenään suomea?
Nyt pitäisi vielä tietää miksi.
Koululaitoksen todellinen tehtävä on kolmiosainen: toimia isojen lasten ja nuoren päivähoitopaikkana, koulia heitä työelämän rattaiksi ja antaa heille työelämässä ja muussa elämästä selviämiselle välttämättömiä perustaitoja. Kuten luku- ja kirjoitustaito ja laskutaito, nykymaailmassa myös englannin kieli.
Valitettavasti taitojen valikoima ja painotukset heijastavat lähinnä 1930-luvun maailmaa ja tarpeita, ja lisäksi niihin on jätetty jäänteitä 1800-luvun sivistyskäsityksestä, johon kuuluu historiaa, uskontoa, musiikkia, ainekirjoitusta, sivistyneinä pidettyjä kieliä jne.
Pieni ajatuskoe: Jos koululaitos suunniteltaisiin lähtien tulevaisuuden ja nykyisyyden tarpeista ja siitä, millaisessa maailmassa ihmiset elävät nyt ja seuraavien 50 vuoden aikana, niin muistuttaisikohan se paljoakaan nykyistä? Monelleko nykyisistä opettajista olisi töitä ilman rajua uudelleenkoulutusta?
Sittemmin rintamaille muuttaneena kun olen huomannut, että täällä etelä- ja lounaissuomessa on tosiaankin ihmisiä, joiden käyttökieli on ruotsi. Ja yrittäjänä on aina hyvä osata asiakkaan kieltä.
Vaikka työasiat useimmiten voidaan hoitaa suomeksikin, on oikein hyödyllistä pystyä osallistumaan keskusteluun myös muilla kielillä. Ymmärtää mistä snapsilauluissa on kyse, ja osaa vaihtaa edes muutaman sanan saaristossa eläneen papparaisen tai närpiöläisen kanssa.
Sinällään itärajan kupeessa, tai muuallakin Suomessa, voisi olla hyödyllistä koulussa oppia myös venäjää ainakin alkeiden verran.
Tälläkin palstalla on porukkaa, jotka näyttävät periaatteellisista syistä vastustavan vieraita kieliä, joku englantia, joku ruotsia. Itselleni ovat kaikki koskaan oppimani kielet olleet tarpeen.
Niin, jos ihminen periaatteessa vastustaa ruotsia tai englantia, eihän niitä kieliä todellakaan tarvitse. Eikä tarvitse suomenkieltäkään, jos siitä haluaa kieltäytyä.
Maailman sivu ihmiset ovat joutuneet opettelemaan a) herrojen ja isäntien kieltä ja b) asiakkaiden kieltä. Palvelusväki joutuu oppimaaan isäntien kieltä ainakin sen verran, että ymmärtää käsky. Ja maailman turistikohteissa voimme nähdä, miten ihmiset latelevat paljonkin suomea ja muita kieliä, koska sillä houkutellaan asiakkaita, vaikka todellisuudessa vaikkapa ruokalistat ovat sellaista kieltä, että sen kutsuminen siansaksaksi loukkaisi sikoja. Ja sitten on tietysti pienehkö joukko kauppiaita, kaupparatsuja ja esittelijöitä, joiden pitää osata asiakkaiden kieltä hyvin. (Niin hyvin, että sillä pärjää kovassa kilpailussa. Koulussa opitulla kielellä ei pärjää.)
Tämän lisäksi on kehittyneissä yhteiskunnissa käynyt tarpeelliseksi oppia c) tekniikan ja kansainvälisen viestinnän kieltä.
Näistä vain viimeksi mainittu koskee nykyisin kaikkia ihmisiä. Ja b-kohdan merkitys riippuu siitä, päätyykö palveluammattiin ja millaisia asiakkaita palvelee. Nyky-Suomessa on paljon todennäköisempää, että asiakkaaksi sattuu maahanmuuttaja tai turisti, joka ei osaa suomea eikä ruotsia, kuin että asiakas on suomenruotsalainen, joka ei osaa suomea. Se, että hienostorouva ehkä vaatii puhuttavaksi ruotsia, on eri juttu – kieltämättä vielä joskus todellisuutta.
Se, mitä kieliä kukin eläessään tarvitsee, on hyvin vaikeasti ennakoitavissa. Ainoa varma asia on, että englantia tarvitaan nyt ja ainakin 20 vuotta eteenpäin. Muita kieliä opeteltakoon joko tarpeen mukaan sitten, kun tarve on nähtävissä, tai harrastuksen vuoksi.
Snapsilauluja tuskin opitaan ymmärtämään koulun ruotsin opetuksessa, ja vanhan polven ihmisten närpiönruotsiakaan ei kouluruotsin pohjalta ymmärrä.
Tuo sinun ceesi on vain sitä nykyajan herrojen ja isäntien kieltä, toiselta nimeltään PAKKOENGLANTIA.
"Nyky-Suomessa on paljon todennäköisempää, että asiakkaaksi sattuu maahanmuuttaja tai turisti, joka ei osaa suomea eikä ruotsia, .."
Mutta ei myöskään välttämättä osaa tuota pyhää pakkoenglantiasikaan.
Maailmanlaajuisesti ajatellen englanti kun on aika pienen vähemmistön kieli.
Yksipuolisesta englantiin keskittymisestä aiheutuu Suomelle kokoajan vakavaa haittaa, niin taloudellisesti kuin kulttuurisesti.
Jos nimimerkki "Karu totuus" näkee pakkoenglantia kaikkialla, niin olkoon toki osaamatta englantia. Ei tarvitse myöskään opetella pakkolukutaitoa, pakkolaskutaitoa tai pakkokävelyä, saati pakkoajotaitoa. Saa toki syrjäytyä ihan vapaasti.
Jos ottaa hirveästi päähän, että englantia puhuvat kansat ovat johtavassa asemassa tieteessä, tekniikassa, kansainvälisessä kaupassa jne., niin sopii toki yrittää saavuttaa jotain samaa suomen kielellä. Ei kuitenkaan ole isäntiä eikä herroja käskemässä käyttämään englantia. Saa ihan vapaasti vaikka solkata kökkökouluruotsia, jota kukaan ei kestä kuunnella, tai jotain kymmenen vuotta koulussa opeteltua pitkää ranskaa, jolle kuitenkin oikeat ranskalaiset nauravat, eivätkä edes kovin hienotunteisesti.
Eipä tullut silloin mieleen kysyä asiasta kommenttia ruotsinopettajalta. Mutta kysynpä nyt yleisesti: monikohan Suomessa keksitty oivallus on jäänyt merkityksettömäksi siksi, että siitä on kirjoitettu ruotsiksi tai suomeksi eikä jollakin kielellä, jota osaa edes vähän useampi kuin vajaa promille ihmisistä?
Ja tosiasia on, että Adam Smith kirjoitti englanniksi ja tuli taloudellisen liberalismin isäksi. Englanti saattoi kuin saattoikin olla paras valinta, koska ns. teollinen vallankumous alkoi Britanniasta ja Britannia oli maailmankaupan suurvalta.
Vielä yksi vertailu: Kuinkahan Carl von Linnén töille olisi käynyt, jos hän olisi kirjoittanut vain ruotsiksi? Onneksi hän ymmärsi kirjoittaa oman aikansa tieteen ”englannilla”, siis latinaksi.
Mutta niinhän se on, että sitä mitä ei osaa, sitä ei arvosta. En minäkään arvostanut kunnolla luonnontieteitä ja niiden erikoisosaajia ennen kuin aloin perehtyä asioihin ja ymmärsin, mitä hyötyä laajasta osaamisesta on oman maailmankuvan kannalta.
Olen suomenkielen ammattilainen ja puhun lisäksi ruotsia, englantia, ranskaa ja kiinaa. Yksikään näistä kielistä ei ole osoittautunut turhaksi. Aina kun kuulen jonkun väittävän, että pelkällä englannilla pärjää, tiedän että kyseinen ihminen on elämänsä aikana tuskin edes poistunut Suomesta.
Saisi se latina olla edelleenkin tieteen kieli, nykytilanne antaa vallan tieteessä (ja hyödytkin) englannin kielisille maille.
Maailmankuva on useimmilla ihmisillä ihan hupsu ja vinksallaan, mutta eipä se elämää haittaa. Opiskelemisen perusteleminen maailmankuvan kehittämisellä on lähinnä huuhaata.
Esimerkiksi biologian pinnallinen oppiminen saa aikaan lähinnä vinoutuneita vulgaaridarvinisteja tai hassahtaneita evolutionistiseen etiikkaan uskovia, sikäli kuin se maailmankuvaan mitään vaikuttaa. Kielten opetuksella ei onneksi ole juuri mitään vaikutusta maailmankuvaan. Tosin jotkut luulevat ymmärtävänsä ihmisten moninaisuutta paremmin, kun ovat kuulleet kaukaisten kielten hassuista ilmiöistä.
Jos kansa osaisi laajasti muitakin kieliä kuin englantia, vaan omaisi laajemman maailman kuvan, ei yksioikoinen ja yksinkertainen kretinisti yms. konservatiivinen jenkkipropaganda uppoaisi niin helposti meihin suomalaisiin kuin se nyt tekee.
Joten poistapa ensin pakkoruotsin lisäksi pakkolaulu, pakkouskonto, pakkohistoria, pakkomatematiikka jne., niin neuvotellaan sitten pakkoenglannista.
Ja pakkoäidinkieli. Miksi koulussa pitää oppia äidinkieli, kun äidinkieli on määritelmän mukaan se kieli, jonka ihminen on ensimmäisenä oppinut? (Nykyisin tieteellisemmin ”ensikieli”.)
Miksi pakkoenglanti on monelle niin pyhä ettei siitä saisi edes puhua?
Kumma kyllä innokkaimmat pakkoenglanti puheen vaimentajat esiintyvät yleensä jonkinlaisina kielivapaustaistelojoina; varsin ristiriitaista.
Karu totuus kun on, että suurin este maamme kielivarannon laajentumiselle on nimenomaan pakkoenglanti, ei "pakkoruotsi".
Äidinkielenään englantia puhuvista suomalaisten englanti kuulostaa hullunkuriselta. Onneksi on paljon muita kansoja, jotka myös solkkaavat epämääräisesti äännettyä ja köyhänpuoleista englantia, ja siinä sakissa suomalaiset pärjäävät sitten ihan kohtalaisesti.
Toisaalta, jos on opiskellut kymmenen vuotta kouluranskaa ja sitten menee asumaan ranskalaisten keskelle, oppii todennäköisesti kohtuullisen helposti ääntämäänkin säällisesti. Vielä parempi tietenkin olisi kielikylpy heti lapsena.
Tosin suomenruotsalainen kielikylpy ei ihan aja sitä asiaa, että riikinruotsalaisista kieli kuulostaisi korrektilta. Mutta kyllähän Ruotsissakin on paljon hassuja murteita, ja vaikka skoonelaisille naureskellaan, kyllä niidenkin kanssa silti on tapana asioida.
Pääasia kielten opiskelussa pitäisikin oikeastaan olla erilaisten ajattelutapojen ja kielen rakenteiden ymmärtäminen. Moni asia, joka yksikielisestä ihmisestä tuntuu itsestäänselvyydeltä, näyttäytyy paljon monimuotoisempana, kun osaa useita kieliä erilaisine hahmotustapoineen.
Sen sijaan tuntuu kummalliselta se ajatus, että muita kieliä ei maksaisi vaivaa opetella. Tai että niiden opetteleminen olisi jotenkin pois muun opiskelusta.
Kuten tiedetään, aivot omaksuvat sitä enemmän uusia asioita, mitä enemmän uusia asioita niille tarjotaan.
Suuri osa suomalaisista ei tarvitse matematiikkaa kuin korkeintaan maitokaupassa. Silti sitä opetetaan kaikille. Matematiikan opiskelun katsotaan kehittävän ihmisen ajattelua.
Äidinkieltä sen sijaan tarvitsee jokainen ihminen, sekin joka asuu vieraassa maassa ja toimii vieraalla kielellä. Ilman säällistä äidinkielen hallintaa myös muiden kielten opiskelu on vaikeaa. Ehkä tästä onkin kyse niiden ihmisten kohdalla, joista vieraat kielet ovat pelkkä rasite?
Onhan tietenkin maita, joissa tavalliset ihmiset osaavat oikeastaan vain yhtä kieltä, omaansa. Ranskalaiset kadunmiehet osaavat yllättävän huonosti vieraita kieliä, samoin englantilaiset.
Silti näissäkin maissa yliopistoissa opetetaan laajalti vieraita kieliä, ja eliittikouluissa opiskellaan jopa latinaa ja muinaiskreikkaa, joita kukaan ei enää äidinkielenään puhu. Katsotaan, että mitä enemmän kieliä ihminen oppii, sitä suurempi valmius hänellä on oppia uusiakin asioita. Ja että mitä paremmin ihminen hallitsee kielen kaikessa moninaisuudessaan, sitä selkeämmin hän oppii myös ajattelemaan ja ilmaisemaan ajatuksiaan.
Ja nekin ihmiset, joille kielet eivät ole kovin kutsuvia mutta joille matematiikka on helppoa, joutuvat tavallisesti opettelemaan esimerkiksi useita konekieliä. Siitä ei silti valiteta?
Ranskalaiset eivät ole olleet ymmärtävinään yksinkertaisia lauseita, jotka olen lausunut suunnilleen oikein. Ehkä heidän kansallistunnettaan loukkaa, että joku puhuu ranskaa osaamatta sitä täydellisesti.
Suomenruotsalaisetkin vaihtavat herkästi suomeen puhuessaan kanssani. Kieltämättä heidän suomensa on yleensä parempaa kuin minun ruotsini, vaikka se onkin ylioppilastodistuksen mukaan ”laudatur” ja virallisen kielikoetodistuksen mukaan ”utmärkt”.
Englantia äidinkielenään puhuvien kanssa ei ole ollut sellaisia ongelmia. Puhumattakaan niistä, joiden äidinkieli on muu ja joiden kanssa englanti on vain kätevä yhteinen kieli. Joskus joku on huomauttanut, että käyttämäni englannin ilmaus ei ole idiomaattinen, mutta niin on käynyt vain kirjallisessa viestinnässä.
Tiedon alku on tietämättömyyden tunnustaminen. Kannattaisi jättää sikseen illuusio siitä, että kieliä oppimalla ”erilaisten ajattelutapojen ja kielen rakenteiden ymmärtäminen” lisääntyisi. Ajattelutapoja opitaan tutkimalla reaalimaailmaa, ei kieliä, ja kielen rakenteita opitaan ymmärtämään opiskelemalla kielitiedettä, ei kieliä.
Ajattelutapoja koskee aivan erityisesti se, että me mielellämme koemme ymmärtäneemme jotakin, vaikka meillä ei todellisuudessa ole mitään tapaa testata, osuuko ymmärryksemme oikeaan. On helppoa ”ymmärtää” muita ihmisiä, kun kyse on vain ymmärtäjän oman mielen liikkeistä.
Mitä taas tulee ranskalaisten ymmärtämiseen tai ymmärtämättömyyteen, kyse on tavallisesti todellakin paitsi ääntämyksestä, myös intonaatiosta. Kun koulussa kieliä opetetaan yhä aika tavalla kieliopin kautta, puheen rytmiä ja intonaatiota opetetaan aivan liian vähän. Ja ranskankielessä se on aivan keskeinen osa kieltä.
Intonaatio, rytmitys ja ajattelutavat ovat hyvin tärkeitä kielen hallinnan kannalta. Niitä ei välttämättä kielitiedekään kovin paljon käsittele, vai käsitteleekö? Asia havainnollistuu silloin, kun kuuntelee jostakin kauempaa vaikkapa espanjalaisia, italialaisia, vietnamilaisia, saksalaisia tai suomalaisia. Ihmiset elehtivät, käyttävät ääntään ja ilmehtivät aivan eri tavoin riippuen siitä, mistä kulttuurista ja kieli- ja murrealueelta he tulevat.
Huvittavinta on kuunnella äidinkielenään egnlantia puhuvia, jotka ovat eri murrealueilta. Teksasilaisen englanti kuulostaa aivan erilaiselta kuin irlantilaisen englanti tai Oxfordin englanti. Kouluenglantia puhuvan on yhtä vaikeaa tulla ymmärretyksi Teksasin maaseudulla tai varsinkaan itse ymmärtää puhuttua kieltä kuin koulusuomea opiskelleen ulkomaalaisen on tulla ymmärretyksi Ylä-Savossa tai ymmärtää puhuttua Ylä-Savon kieltä.
Asiasta kukkaruukkuun: jostakin syystä näiden pakkoenglannittajien mielestä on hirveän vaarallista jos ihmisten ANNETAAN (siis EI pakoteta siihen) opiskella jotain muitakin vieraita kieliä kuin pyhää enklantia.
Olen muuten lukenut intiaaniheimoista (Amazonin alueellla) joissa suunnilleen joka kylässä oli oma kielensä. Puolisot olivat aina eri kylästä, ja vaimo muutti miehensä luo. Lapset oppivat aina isänsä (ja kotikylänsä) kielen, äitinsä kielen, auttavasti kavereittensa äitien kielet ja lisäksi yhtä laajemmalle levinnyttä kieltä (muistaakseni guaraní), ja ehkä vielä espanjaa. Vain henkisesti jälkeenjääneet eivät hallinneet ainakin viittä kuutta kieltä kohtalaisesti.
Onko joku joskus estänyt tai edes yrittänyt estää sinua tai jotakuta muuta opiskelemasta ihan mitä kieltä haluat?
Kysymyshän on siitä, a) mitä KOULUSSA opetetaan ja b) minkä tunneille koulussa on pakko osallistua. Pakko-opetusta b-merkityksessä on koulussa paljonkin: useimpien aineiden tunnit ovat pakollisia.
Käytännössä useimmille oppilaille englanti kuuluu niihin, mutta vain siksi, että enemmistö vanhemmista valitsee lapselleen englannin, tai valitsisi jos kysyttäisiin. Pakko on siis PIENEMPI kuin esimerkiksi äidinkielen, matematiikan tai maantiedon opetuksessa peruskoulussa. Vaikka kaikki vanhemmat vaatisivat, että maantiedon sijasta opetettaisiin kuuntietoa, niin ei kävisi.
Jos lisätään KOULUUN valinnaisuutta pitkään kieleen, niin se tarkoittaa käytännössä, että tarjotaan oppilaiden pienemmelle vähemmistölle eri opetusta kuin muille. Ja se maksaa. Jos joku haluaa lapsensa oppivan pitkän ranskan, kun se on niin cultivée, niin pitääkö se maksaa verovaroista? Muistutan, että elämme tilanteessa, jossa kouluista on säästösyistä leikattu pois valinnaisuutta hyvin paljon.
Juuri ne muut kielet ovat niin pyhiä joillekin, että pitää valittaa kovaan ääneen, kun koulussa ei järjestetäkään hienon kielen opetusta viidelle oppilaalle. Englanti on yksinkertaisesti käyttökieli, jota jokainen tarvitsee.
Mitäs jos keksittäisiin, että urheilussakin pitää olla valinnanvaraa ja joka koulussa on oppilaiden voitava valita omaan lajiinsa keskittyvä opetus? Onhan väärin, että joudutaan opiskelemaan pakkovoimistelua, kun haluttaisiin kehittyä jääkiekossa. Muuten pilataan nuorten mahdollisuudet hienoon urheilijan uraan, sillä sehän on aloitettava varhain!
Esim. lauseesi " Englanti on yksinkertaisesti käyttökieli, jota jokainen tarvitsee." on hyvä esimerkki pakkoenglannituksesta. Yksinkertainen perustelematon epätosi(* lause joka esitetään totuutena.
(* Kannattaa muistaa että yli 80% maailman ihmisistä ei edelleenkään osaa englantia.
Kokonaan eri asia on vielä se, että vanhempien yllyttäminen valitsemaan ”hienoja” kieliä pitkiksi kieliksi olisi lasten edun vastaista.
Nimim. Kielirealisti kirjoitti: ”Muiden kielten kuin englannin opiskelu on lähinnä hupia ja harrastusta.” Ei siinä kielletä minkään kielen opettamista tai opiskelemista tai edes väitetä sitä turhaksi – hupia ja harrastuksia tarvitaan, ja jokainen valitkoon ne itse, sen mukaan mihin hänellä on varaa.
Kouluopetuksessa, jota annetaan verovaroilla ja joka kamppailee suurissa taloudellisissa ja muissa vaikeuksissa, ei todellakaan pidä leikkiä kieliasioilla. Monenlaisia kivoja asioita voi keksiä, mutta jos harrastusaineisiin on käytettävissä varoja, ne pitäisi käyttää oppilaita enemmän kiinnostaviin asioihin. Hienon kielen opettaminen pitkänä kielenä pienille ryhmille on suhteettoman kallista.
Ja enklantiko ei sitten ole hieno kieli?
No siinä olet ehkä oikeassa, pakkoenklantihan on harvinaisen ruma, epäkäytännöllinen (kielioppi, oikeinkirjoitus jne.) ja typerä kieli.
Ja pyhä pakkoenglantiko on ainoa todella hyödyllinen ja merkittävä kieli?
Katin kontit, espanja taitaa kohta olla hyödyllisempi, mutta sen osaajista meillä on pulaa, toisin kuin pyhän pakkoenklannin.
Nyt koulun taholta annetaan ymmärtää, että noita kieliä ei ainakaan kannata valita "kun ryhmää ei kuitenkaan synny", jolloin sopivasti tarpeeksi moni uskoo, jäädään perustamisrajan alle eikä ryhmää perusteta.
Muuten, osuipa sopivasti täällä jonkun (oliko juuri Väinämöinen) väite että ei Suomesta löydy ruotsinkielisiä lapsia(kaan) jotka eivät osaisi suomea kohtuullisen hyvin. Jätetään Ahvenanmaa pois laskuista, sieltä tietysti varmasti löytyy, mutta osuipa lehden "Språkbruk" viime numerosta artikkeli tutkimuksesta, jossa Pohjanmaalla asuvista ruotsinkielisistä alakoululaisista yli puolet katsoi ettei osaa suomea niin että selviäisi sillä. Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten koululaisten "suoruotsia" kuunnellessa helposti unohtuu, että joku Pohjanmaa on ihan muuta.
Siinä mielessä voisi olla aivan järkevää investoida paljon nykyistä enemmän siihen, että kouluissa on venäjänkielen ryhmiä.
Koulun tarkoitus ei tietenkään ole ainoastaan tuottaa sellaisia opiskeluaineita, joita vanhemmat kulloinkin sattuvat haluamaan. Eikä pelkästään saada aikaan säästöjä. Muutenhan kannattaisi lakkauttaa koko koulu. Sillä keinoin päästäisiin kaikkein halvimmalla.
Sen sijaan koulun tarkoitus on saada aikaan yhteiskunnan elinvoimaisuutta ylläpitävää nuorta väkeä, joka kykenee yhteiskunnan ylläpitämisessä tarvittaviin töihin. Siksihän lapsille opetetaan matematiikkaa ja fysiikkaakin, vaikka melko harva vanhempi niitä ihan hirveästi vaatii. Ja siksi on syytä opettaa muitakin kieliä kuin englantia. paisti venäjää, myös ruotsia, saksaa, espanjaa, ranskaa, mielellään myös sitä kiinaa ja arabiaakin...
Jos kilpailuetua kaivataan, niin olisi paljon tärkeämpää perehtyä maan oloihin, talouselämään, ihmisten ajattelutapoihin jne. kuin maan pääkieleen. Ajatus, jonka mukaan kieltä oppimalla oppisi muiden ihmisten ajattelutapoja, on pelkkä myytti tai pahempaa (luullaan, että on ymmärretty jotain, kun on kehitetty teorian kielen joidenkin ilmiöiden merkityksestä ajattelulle).
Jos yritys halua suoraan myydä venäläisille kuluttajille Venäjällä, niin sitten tarvitaan venäjäntaitoisia myyjiä ja markkinoijia. Sellaisia voidaan palkata Venäjältä.
Jos nyt joku päätyykin kaupan tai teollisuuden työpaikkaan, jossa venäjästä on oikeasti hyötyä, niin tiesivätkö hänen vanhempansa asian hänen valitessaan pitkää kieltä? Elämä on paljolti arpapeliä. Entäs jos pitkän venäjän valinnut päätyykin töihin Pekingiin? Täytyy vain toivoa, että englantia on opittu riittävästi, vaikka pitkä kieli valittiin väärin.
Ylipäänsä on järjetöntä perustella jonkin aineen opettamista sillä, mitä jollekulle voi elämänsä aikana tulla eteen. Työelämän erityisiin tarpeisiin hankitaan koulutusta työuran aikana. Ja työelämän alakohtaisiin tarpeisiin ammattikoulutuksessa.
Kyllähän suomalaiset paljolti hoitelevat asioita Brysselissäkin tulkkien välityksellä, tottahan se on. Ja valittavat sitten sitä, miten tärkeää olisi ollut osata edes sen verran ranskaa tai saksaa, että pystyisi tarkistamaan, miten osuva tulkin käännös on.
Samoin pelkästään englanninkielisen tekstin tai puheen varassa olevat ihmiset valittavat usein sitä, että täytyisi pystyä tarkistamaan yksityiskohtia jollakin toisellakin EU:n suurella kielellä.
EU:n sopimukset, säädökset ja asiapaperit ovat pikkutarkkoja ja niiden tulkinta on monivivahteista. Nuo vivahteet hyvin helposti katoavat käännöksissä käsittämättömiksi. Ja siitä seuraa sitten se, että sopijaosapuolet eivät itsekään ole selvillä siitä, mitä oikeastaan on sovittu. Sitten kinastellaan yhä lisää.
Kielten opiskelu ei suoraan ratkaise ongelmia, mutta se vahvistaa neuvottelijan ja hallintoalamaisen asemaa. Onhan niinkin, että ellei ihminen osaa lainkaan maan kieltä, häntä pidetään helposti vähän tyhmänä.
Moni vieraiden kielten opiskelua vastustava ei ilmeisesti enää muista sitäkään, että iso osa suomalaisista joutui jokunen vuosikymmen sitten muuttamaan Ruotsiin. Ja kuinka pahoja ongelmia huonolla kielitaidolla varustetuilla ihmisillä silloin oli.
Siellä opetetaan vain sellaisia aineita, joita kaikki varmasti tarvitsevat: englantia ja tietotekniikkaa, tietysti. Ja kotitaloutta, ennen kaikkea ruuanlaittoa, kodin rahatalouden hallintaa ja lastenhoitoa. Vaikka ehkä lastenhoidon voisi jättää pois, eiväthän kaikki hanki tai saa lapsia.
Sitten kannattaisi olla rakennustekniikkaa ja putkimiehen hommia, niistä on hyötyä kenelle vain. Ehkä myös hiukan ompelua.
Koska englantiakaan ei voi oppia, ellei hallitse äidinkieltään, tarvittaisiin lisäksi äidinkielen opetusta. Ja terveysoppia ja voimistelua ja muuta liikuntaa. Käytöstapoja, etiikkaa ja moraalia. Neuvottelutaitoa. Hiukan matematiikan perusteita, lähinnä kuitenkin vain yhteenlaskua, kerto- ja jakolaskua ja hiukan geometriaa.
Ja siinäpä ne tarvittavat aineet varmaan olisivatkin.
Uskonto jätettäisiin kullekin uskontokunnalle opetettavaksi. Historiaa, maantiedettä, vähänkin pitemmälle menevää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa voisi sitten opiskella yliopistossa tai ammattikoulussa. Ja työnantajat sitten lopuksi koluttaisivat ihmiset haluamallaan tavalla käyttökelpoisiksi.
Koska vieraiden kielten opiskelu on sitä helpompaa, mitä nuorempana niihin pääsee käsiksi, ne ihmiset, jotka haluaisivat lastensa oppivat joitakin muitakin kieliä kuin englantia, pistäisivät tietysti lapsensa sellaisiin kouluihin, joissa niitä muitakin kieliä opetetaan. Siis yksityiskouluihin. Englannin Public School -mallin mukaan. Varmaankin niissä kouluissa saisi sitten opetusta myös luonnontieteissä, matemaattisissa aineissa ja vaikkapa filosofiassa.
Tehokas maan oloihin, talouselämään, kulttuuriin yms. tutustumien on varsin hankalaa jos ei osaa pääkieltä, koska silloin täysin toisen asteen lähteiden varassa.
"Täytyy vain toivoa, että englantia on opittu riittävästi, vaikka pitkä kieli valittiin väärin."
Sanoisin että ainoa väärä valinta pitkäksi kieleksi on englanti.
"Ylipäänsä on järjetöntä perustella jonkin aineen opettamista sillä, mitä jollekulle voi elämänsä aikana tulla eteen. Työelämän erityisiin tarpeisiin hankitaan koulutusta työuran aikana."
Miksei tämä ajatus voi koskea myös pakkoenglantia? Kustantakoon työnantaja sitten englannin opiskelun, jos sitä työssä (sattumalta) todella tarvitaan...
Mutta äidinkielihän opitaan ennen kouluikää kotona, joten sitä ei tarvitse opettaa. Asiointikirjoitusta ja dokumenttien kirjoitusta on kyllä syytä opettaa. Englanniksi ja suomeksi. Juuri sellaisia asioita tarvitaan, ja juuri niitä ei "äidinkielen opetuksessa" opeteta! (Eikä englannin opetuksessa.) Tulokset sitten näkyvät: liian usein huomaa, että oman alansa huippuammattilaisetkaan eivät osaa kirjoittaa yksinkertaista ja selvää dokumenttia edes asiasta, jonka he tuntevat erittäin hyvin (kuten siitä, mitä ovat juuri tehneet tai tekemässä työssään).
Etiikkaa ja moraalia ei voi opettaa. Kuvitelmat niiden opettamisesta ovat illuusioita. Opettajat toki vaikuttavat oppilaiden moraaliin, mutta samoin kuin muutkin ihmiset, nimittäin omilla teoillaan ja tekemättä jättämisillään, eivät sanoillaan.
Voimistelun opettamiseen koulussa ei ole mitään tarvetta. Liikuntaharrastuksen mahdollinen tukeminen on oma kysymyksensä, jota ei pidä sekoittaa kouluun. Sen enempää kuin vaikkapa musiikin, tanssin tai savenvalannan harrastamista.
Toisaalta listaan voisi kyllä lisätä kuvaamisen taidon. En tarkoita "kuvaamataitoa", vaan valokuvaamista, valokuvien käsittelyä, graafisten esitysten tuottamista piirto-ohjelmilla ja animoinnilla jne. Sellainenkin alkaa olla jokamiehelle tarpeellinen taito, ja sen puutteellisuudesta voi vakuuttua vaikkapa katsomalla melkein mitä tahansa muistiota tai PowerPoint-esitystä, jossa on tai pitäisi olla kuvitusta.
"Kielitaidon" yliarvostusta osoittaa sekin, että ei tajuta, että hyvin monissa viestintätilanteissa on olennaisinta esittää asia graafisesti selkeällä tavalla. Tekstiä tarvitaan vähän selittämään kuvia.
Kova pakkoenglannittaja tämä "russofiili", ettei vain olisi mennyt anglo ja russo sekaisin nimimerkin valinnassa.
Miten ihmeessä suurin osa suomalaista on saatu ehdollistettua pyhälle pakkoenglannille näinkin perusteellisesti, etteio ko. haitakkeelle nähdä edes vaihtoehtoja vaan pakkoenklanti otetaan jonain ylhäältä annettuna itsestään selvyytenä.
Onhan tunnettua, että suomalainen tarvitsee vain muutamia keskeisiä sanoja pärjätäkseen elämässä vallan mainiosti.
Ja nehän ovat:
Hei! (tervehdys)
Hyi! (paheksuminen)
Oho! (pahoittelu, anteeksipyyntö)
Hmm. (epäilyksen esittäminen)
Höh. (hylkääminen)
Ehe,ehe. (kerrotaan, että havaittiin petosyritys)
Hih. (ilahtuminen)
Häh? (kysyminen)
Heh, heh. (runsaampi huvittuminen)
Hah, hah. (vahingonilo)
He! (ole hyvä)
Haa! (riemastus)
Näitä ei itse asiassa maksa vaivaa opetella edes englanniksi, sillä samoilla äännähdyksillä pärjää kyllä muuallakin maailmassa, kunhan mukaan liitetään sopivat ilmeet.
Toisaalta jos oli tarkoitus sanoa jotain äidinkielen kouluopetuksen tarpeesta, niin luulenpa, että jos jonkun äidinkielen taito on koulunalkamisiässä noin suppea, niin hän ei kyllä kuulu normaalikouluun lainkaan.
Äidinkielen kouluopetuksen tarvettahan pitää verrata siihen, mitä ihmiset jo osaavat kouluun mennessään eli mitä ovat oppineet äidiltä, isältä, sisaruksilta, muilta sukulaisilta, kavereilta jne.
Havaintojeni mukaan monet peruskoulusta päässeet eivät osaa juuri enempää eli eivät ole koulussa oppineet juuri mitään. Sanavarasto on kyllä kasvanut, osittain tavoilla, jotka eivät ole kovin suotavia, mutta koululla ei tässä ole paljoakaan ansiota tai syytä.