Arkista kielipolitiikkaa

Kielipolitiikka kuulostaa sanana kovin mahtipontiselta ja tuo ainakin omaan mieleeni ensimmäiseksi kielipoliittiset mietinnöt, viralliset kielilait ja muut säädökset (ks. esim. http://www.kotus.fi/index.phtml?5392_m=6300&s=3232). Kielipolitiikkaa ovat toki nekin, mutta sitä tehdään myös muualla kuin Arkadianmäellä ja ministeriöissä.

Hyvä esimerkki ruohonjuuritason kielipoliittisesta toiminnasta löytyy eilisestä (11.4.2010) Etelä-Saimaasta.”Kielimuuri mutkistaa asiointia venäläisasukkaiden kanssa”, otsikoi lehti pitkän reportaasinsa. Siinä käsitellään Imatralla asuvien venäläisten maksamattomista laskuista aiheutuvia ongelmia. Juttua varten on haastateltu mm. paikallisia isännöitsijöitä sekä Imatran Veden ja Imatran Seudun Sähkön edustajia. Suurimmaksi syyksi sille, että laskut jäävät maksamatta, nimetään yhteisen kielen puuttuminen.

Jutusta käy ilmi, että venäläisasukkaisiin ei ole liiemmälti panostettu. Yrityksissä ei välttämättä ole venäjän kielen taitajia, eikä kaikkien mielestä ole tarpeen ryhtyä kääntämään sääntöjä ja ohjeita venäjäksi. ”Maassa maan tavalla”, kiteyttää yksi isännöitsijöistä.

Kielivalinnat, kääntäminen ja toisaalta kääntämättä jättäminen ovat esimerkkejä siitä hyvin arkisesta kielipolitiikasta, jossa valta on usein yksittäisten toimijoiden käsissä. Imatran tapaus osoittaa myös sen, miten asenteet ohjaavat päätösten tekoa.

Monia näkökulmia kielipolitiikkaan tarjoaa Agricolan päivän aattona julkaistu artikkelikokoelma Kielellä on merkitystä (ks.  http://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2273). Siinä käsitellään paitsi naapurimaiden tilannetta myös esimerkiksi sitä, millaista kielipolitiikkaa koulu, yritykset, kielenhuoltajat ja Suomen Akatemia harjoittavat tietoisesti tai tiedostamattaan.