Suomea Tallinnan yliopistossa – keille ja mitä varten?

Kokeisiin oli ilmoittautunut noin 35 uutta tai vähän vanhempaa ylioppilasta, joista paikalla oli parikymmentä. Kokeeseen kuului kirjallinen osa ja haastattelu, jossa hakijat saivat muun muassa kertoa, miksi he haluavat tulla opiskelemaan juuri suomea.

Valtaosa hakijoista oli tyttöjä, mutta joukossa oli muutama poikakin. Uusi ja yllättävä seikka oli, että reilusti yli puolet hakijoista oli äidinkieleltään venäläisiä. Kaikki toki osasivat myös viroa, mikä onkin välttämätöntä, koska yliopiston opetuskieli on viro. Jotkut olivat käyneet koulunsa viroksi tai olivat muuten kaksikielisiä, toisten kielitaito oli peräisin venäjänkielisen koulun viron tunneilta.

Kiinnostustaan Suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan hakijat perustelivat sillä, että Suomi on kiinnostava maa ja kielitaidosta on hyötyä, koska Suomen ja Viron suhteet ovat niin tiiviit. Jotkut halusivat työskennellä valmistuttuaan suomalaisturistien parissa tai suomalais-virolaisissa yrityksissä. Monet suunnittelivat tulevansa jossakin vaiheessa Suomeen töihin tai opiskelemaan.

Mutta miksi Suomi ja suomen kieli kiinnostaa enemmän venäläisiä kuin virolaisia? Vastauksia on varmasti monia, ja sattumallakin voi olla osansa. Suomen kieli ei kuulu niihin aloihin, joilla karsinta on kovinta (aloituspaikkoja on viitisentoista eli käytännössä kaikki kokeeseen osallistuneet pääsevät lopuksi sisään), joten on mahdollista, että jotkut venäjänkielisistä ovat halunneet pelata varman päälle, vaikka jokin muu (kieli)aine olisi ollut mieluisampi.

On myös mahdollista, että monet virolaiset eivät ole kiinnostuneita opiskelemaan suomen kieltä, koska ajattelevat, että osaavat (tai ainakin oppivat) sitä muutenkin. On tietysti totta, että virolaisen on – tiettyyn rajaan saakka – paljon helpompi oppia suomea kuin venäläisen. Mutta ei suomi ole virolaisellekaan aina niin helppoa, kuin moni luulee. Erityisesti kirjallisessa ilmaisussa kielitaidon rajat tulevat yllättävän pian vastaan. Ja jos on oppinut korvakuulolta puhumaan virheellistä suomea, omaan kielenkäyttöön pesiytyneistä virheistä on vaikea päästä eroon.

Suomea opiskeleva virolainen voi monessa asiassa tukeutua suoraan omaan äidinkieleensä, mutta varsin usein oma kieli johtaakin harhaan. Vaikka kielet ovat läheisiä sukukieliä, suomen sana ei merkitse samaa kuin viron sana tai ainakaan se ei taivu samalla tavalla. Vironkielisiä lauseita ei voi kääntää suomeksi sana sanalta, vaan usein suomalainen sanoo saman asian jotenkin toisin. Venäjä tietysti poikkeaa suomesta vielä paljon enemmän niin sanastoltaan kuin kieliopiltaankin. Nähtäväksi jää, onko äidinkieleltään venäläiselle suomenopiskelijalle enemmän hyötyä vai haittaa siitä, että hän on opiskellut myös viroa.