Merirosvoutta

Merirosvouksesta eli piratismista tuli tällä viikolla päivän sana, kun suomalainen ympäristöaktivisti Sini Saarela tovereineen sai tätä koskevan syytteen Murmanskissa. Tiistai-illan uutislähetyksessä sanaa taivutettiin kahdella eri tavalla, niin että merirosvouksen rinnalla puhuttiin useamman kerran myös merirosvoudesta.

Suomen kielen us/ys-loppuiset sanat jakautuvat taivutuksen perusteella kahteen ryhmään. Yhden ryhmän muodostavat sellaiset sanat kuin vastaus, kaipaus, kokous, poikkeus, hylkäys, jotka taipuvat kuten putous (putouksen, putousta), toisen taas sellaiset kuin sairaus, aitous, oikeus, ylpeys, jotka taipuvat kuten rakkaus (rakkauden, rakkautta).

Me äidinkieliset suomalaiset taivutamme näitäkin sanoja yleensä oikein sen kummemmin ajattelematta koko asiaa. Joskus kuitenkin kielitaju tekee tepposet, kuten tuon ”merirosvouden” kohdalla.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat sanat ovat sellaisia, joiden kantasanana on perusmuodossa vastata (vastaan), pudota (putoan) tyyppinen verbi, toiset taas sellaisia, joiden kantasana on adjektiivi tai harvemmin substantiivi. Ensimmäisen ryhmän sanat ovat (laajasti ottaen) teonnimiä ja jälkimmäisen ryhmän sanat, ainakin adjektiivikantaiset, ovat ominaisuudennimiä.

Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu myös sana varkaus, jonka kantasana on substantiivi varas. Merkityksensä puolesta varkaus rinnastuu pikemmin ensimmäisen ryhmän sanoihin (teonnimiin), mutta se ei taivu kuten vastaus, koska sillä ei ole rinnallaan vastata tyyppistä verbiä. Sanueeseen kuuluva verbi varastaa on kokonaan toisentyyppinen, samanlainen kuin sairastaa ja rakastaa. Näidenkin rinnalla olevat johdokset sairaus ja rakkaus voivat merkitykseltään tulla lähelle teonnimiä, mutta adjektiivikantaisina ne helpommin ymmärretään myös ominaisuudennimiksi

Sana rosvous on verbistä rosvota muodostettu teonnimi, ja siksi se taipuu kuin putous ja siivous (vertaa pudota ja siivota). Ainakin teoriassa kielessämme voisi olla toinenkin siivous-sana. Jos joku on kovin kaino ja siivo, niin me voimme puhua paitsi hänen kainoudestaan myös hänen siivoudestaan. Tällöin siivous on ominaisuudennimi, jonka kantasana on adjektiivi siivo.

Saman logiikan mukaan voisimme kenties puhua myös rosvoudesta; kantasanana olisi tällöin rosvo, joka tosin ei ole adjektiivi vaan substantiivi– mutta niinhän on myös sen synonyymi varas. Näin perustellen merirosvoudesta syyttäminen voi olla yhtä oikein kuin syyttäminen merirosvouksestakin (ottamatta tietenkään kantaa siihen, onko tällaiselle syytteelle tässä tapauksessa muuten perusteita).

Vaikka me äidinkieliset yleensä taivutamme sanoja automaattisesti oikein, muunkielisille suomen puhujille taivutustyyppien erottaminen tuottaa paljon enemmän vaikeuksia. Ajattelen erityisesti kielisukulaisiamme virolaisia, jotka omassa kielessään ovat tässä kohdin vetäneet mutkat suoriksi ja taivuttavat sekä teonnimiä että ominaisuudennimiä saman mallin mukaan: rikkus, rikkust, rikkuseks kuten vastus, vastust, vastuseks.

Niinpä virolainen yleensä kylmän rauhallisesti puhuu ja kirjoittaa suomeksikin rikkauden ja sairauden sijaan ”rikkauksesta” ja ”sairauksesta”. Oikeiden muotojen oppimista ei tee helpommaksi se, että nominatiivia lukuun ottamatta kaikissa monikon muodoissa rikkaudet ja vaikeudet muuttuvat suomessakin rikkauksiksi ja vaikeuksiksi eli taipuvat saman mallin mukaan kuin vastaukset ja poikkeukset.